tiistai 23. huhtikuuta 2013

HABAAAAAHH (and then some)

Otsikko on kuvaava. :D Tänään oli kyllä ihan parhaudellinen habatreeni aamulla, johon löysin inspiraation YouTubesta! Yleensä en katsele noita ja tee treenejä niiden pohjilta, mutta tällä kertaa tapahtui poikkeus. Piti tästä kirjoitella jo päivällä, mutta en ehtinyt. Pakko tehdä siis vissiin myöhäsin postaus koko blogihistorian aikana, kun huomiseksi ei voi lykätä, huominen postausaihe kun on jo tiedossa. ;)

Syö sitä hanskaa?

Mutta eilen illalla tosiaan bongasin Annankin tehneen hauiksille 7-7-7 -liikettä (eli Arnoldin 21), jota on pitänyt itse kokeilla jo ties kuinka kauan, mutta olen unohtanut. No nyt muistin taas! Tätäkin muistamista mahtavampaa oli bongata kyseisen postauksen kommenttikentästä videolinkki YouTubeen kyseisestä liikkeestä - ja sitten muutamasta muusta. Ah. Katsoin videon treeniosuuden eilen illalla (kahdesti :D), ja hyvä että pysyin pöksyissäni, kun teki mieli heti habailla! Tuo video on nähtävissä alla (en katsonut höpöttelyosioita).




Päätin tosiaan tehdä tuon Arnoldin kaksykkösen lisäksi videolla nähtävät muutkin liikkeet ja koostaa niistä habatreenini. En suinkaan kuitenkaan niin tiukalla tahdilla kun isot sedät videolla :D, kun piti selkää ja takaolkapäitäkin treenailla. Scottia mulla ei sentään kotona ole, mutta vinopena toimitti sen virkaa. Painojen kanssa oli vähän hakemista, kun liikkeet oli niin erilaisia ja pitkäkestoisia verrattuna normaaliin. Mutta ensi kerralla tiedän mistä lähdetään! Aloitin siis tuolla 7-7-7 habailulla.


7 x alapuolikas, siitä ihan ylös, josta 7 x yläpuolikas, josta alas ja 7 x kokonainen. Tää kertaa neljä.

Laitoin tankoon pikkuiset 11kg ja risat. Ensimmäiset meni helposti ja mietin, että on liian vähän painoa, mutta kun tuon kaiken toistaa neljästi, ei se ihan niin kevyt enää ollut. :D Huippua!

Toisena liikkeenä videolla näkyy superipari, käsipainoilla käännöt seisten, niin että painot koskettaa ylhäällä toisiaan. Sitten scottia (eli mulla vinopena) ja mutkatangolla toistot. Tässä mulla oli painot TOSI hakusessa, kun pelästyin niin videolla nähtäviä kymppikiloja, joilla itsekin voisin tehdä helposti näitä. Mutta kun tuon kokoinen äijä tekee niillä ja saa vain kymmenen toistoa, niin mietin miten ihmeen pienet mun pitää ottaa käyttööni! Valitsin kuusikiloiset. En ottanut huomioon, että mulla ei siinä alla ollut tätä Arnoldia vaan takaolkapäitä, joten habat oli oikein hyvin levänneet. Veivasin sitten kolmekymmentä toistoa :D ja mutkatangolla perään (se 11kg siinä..) toiset kolmekymmentä. :D No ainakin hapotti sen jälkeen.. :') Seuraaviin nostin molempiin painoja, mutta en paljoa, koska tuossa vaiheessa sitten taas ne hauikset oli edeltävistä toistoista ihan kuitit. Tämän tein kolme kertaa.

Kyllä ne kolmekymmentäkin irvistytti. :D Eiku siis sydämestä ottaa ja herkistellöö, vai miten se meni.
Vinkki: katso video. ;)

Viimeisenä videolla oli mielenkiintoinen veivaaminen, johon taas piti hakea oikeaa toistomäärää, koska koko touhu vaati voimia aika pitkään, eikä voinut ensimmäisellä tietää kuinka monta toistoa olisi liikaa eikä pystyisi suorittamaan alusta loppuun. Kyseessä siis käsipainoilla tehtävät käännöt ja hammerit. Toteutus: kääntöjä tasatahtiin tietty määrä, jatketaan hammerilla tasatahtiin se sama määrä, jonka jälkeen vuorotahtiin yhteensä se sama määrä kääntöjä, jonka jälkeen vielä hammerit vuorotahtiin se sama määrä. Koita siinä sitten tietää, millä toistomäärällä aloittaa. :D Kuuden kilon painot otin ja tein (kuten videolla) kahdeksan toistoa. Lopussa totesin, että kymmenen olisi mennyt ja niin tein seuraavilla. Neljä kertaa tein tuon läpi.


Käännöt tasatahti, jatkuu hammerit tasatahti, jatkuu käännöt vuorotahti, jatkuu hammerit vuorotahti.
Sama toistomäärä kaikissa, vuorotahtiin tehtävissä yhteensä laskettuna.

UULALAA tää oli kivaa. :D Ja se, että eilisestä on ojentajat ihan superkipeät, teki oman kivan lisänsä tähän touhuun. :') Mä ihan satavarmasti teen tällä kaavalla habat jatkossakin, kunnes joskus sitten kyllästyn. Ehkä niin ei käy koskaan. <3 Treenin jälkeen rakennellessani palkkarirahkaa ei kädet yksinkertaisesti toimineet ja siinä aineksia laitellessani sain välillä kaivaa imurinkin esille, kun pitkin lattiaa oli juttuja, joita kuulu olla pitkin lattiaa. :D Ihan oli spagettikätöset!

Ja arvatkaa mikä oli mun mielestä tuolla videolla ihan parasta?! Huomata, että isotkin pojat fuskaa liikkeissä ja heilautuksella mennään jos ei muuten pysty! AH! Mähän heijailen aina viimeiset! Välillä tulee sellainen olo, että 'tein taas ihan huonosti kun ei ollut niin puhdasta ja ensi kerralla tipautan painoja, että tulee vaan puhtaita'. Pyh ja pah! Heijarilla vaan! Aina voi laskea suuupeerrhiitaaastiiii alas.



Treenin jälkeen pääsin vielä pihalle ja siitäkös olin ihan ratketa, kun niin kovin innostutti!

Poksahtaa ihan just! Heidi Into Piukee!

Ilman suurempaa suunnitelmaa menin. Halusin vähintään kymmenen kilometriä mennä, mutta en kuuttatoista. Menin loppujen lopuksi sitten kaksitoista ja puoli, vilkaisin vähän uutta reittiä samalla. Vettä satoi niskaan jossain kohtaa kaatamalla, mutta siellä menin ja hymyilin. Märkä asfaltti tuoksui ja kosteat niittypellot.. Oih. <3

Välillä satoi ja välillä paistoi.

Melkein oli normaalit sykkeet kävelyllä! Rauhaksiin menin ja vertailin edellisiin kävelyihin. Ei jäänyt keskisyke alemmas ja maksimi oli normaali. Jospa se tästä näillä hiljattaisilla muutoksilla! Huomenna tietty sydän ei lyö enää ollenkaan.

Salaattia tänään taas naamariin, kohtalaisen runsailla mausteilla. :D Siinä on salaattisekoituspussukan sisältöä, tuorepinaattia, kirsikkatomskuja, kurkkua, tuoretilliä ja -basilikaa silputtuna, raejuustoa ja currya + vielä kuivabasilikaa. Omnomnom.


Kuvan jälkeen tietty kaikki sekaisin.

Tänään tapahtui myös jotain uusia tukkajuttuja. Arvaa tekikö pahaa saksia hyväkuntoista pidennystukkaa lyhyeksi. :'( Tein sen kuitenkin, kiitämme kävelyä, jonka aikana idea tuli. Älkää innostuko liikaa tästä, voi olla että huomenna otan nuo kokonaan pois päästä. :D Tahdon rapsuttaa mun päänahkaa ja hieroa shamppoota sormenpäillä. <3


OHO MITÄ TAPAHTU

Tänään on myös ollut ihan mahtava huomata kuinka monta lemppariblogia ja muitakin seuraamiani on päässyt ja lähtenyt mukaan bloggaamaan uuden blogiyhteisön (FitFashionin) alle, joka avautuu piakkoin. Jei hyvä te! Me tuossa tyttöjen kanssa hihiteltiin, kun oon niin erakko ja kieltäydyin kutsusta. Olin varmaan ainoa. :D Hih.

Mutta juu, huomenna sitten postausta eräästä kaksivuotispäivästä. ;)

8 kommenttia:

  1. Hah, mietinkin, että pyydettiinkö sua ja mitä vastasit :)))) Tein muuten tänään testitilauksen Questin patukoista kun löysin niitä sattumalta kotimaisesta nettikaupasta.

    Oli kyllä taas hauskaa sun kuvien kanssa! Niistä jos mistä tunnelmat välittyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuvvai :D Hahaa! Mä kattelin, että sä oot kanssa tarttunut tilaisuuteen, hieno juttu!
      Mahtavaa, patukoita! <3 Me tilattiin eilen taas täydennyssatsina perinteiset kymmenen lootaa. :')
      Heidi Into Piukee kiittää. :D

      Poista
  2. Kivalta näytttää tuo saksittukin tukka :) Ja hei, jos se blogiportaali ei tunnu omalta niin hyvä siitä on kieltäytyä, tärkeintähän siinä blogin pidossa on et se tuntuu omalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Kattellaan, minkälainen se on kohta.. :')
      Ja näinhän se on, kun joku ei tunnu omalta niin eipä sitä ole pakko osallistua. Aika harvassa on sellaiset ryhmät, jossa mulla olisi kotoinen olo. :D

      Poista
  3. "En suinkaan kuitenkaan niin tiukalla tahdilla kun isot sedät videolla" - vaan sitäkin tiukemmalla! <- ois ollut vähän Heidimäisempi jatko tolle lauseelle ;)

    Mut joo, noi Nyyssölän Gymlogit on aivan huippuja! Mut vielä huipumpi olet sie ihana erakko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, se oiskin ollut kun oisin vetässyt tuon setin alle viiteentoista minuuttiin. :')
      Awww ihana Anna, erakkoa ihan hihityttää! <3

      Poista
  4. Mä meinaan kanssa kokeilla tota 7-7-7 viikonloppuna. Juu tänään on joka toinen lukemani blogi ilmoittanut siirtyvänsä tonne. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee sinäkin! Kerro sitten miltä tuntui. :) Mulla on samat fiilikset, että joka toinen blogi eilen ilmoitteli tuosta portaalista. :D

      Poista