perjantai 22. helmikuuta 2013

Uutta vaihdetta silmään

Eilen päätin, että tämän aamuisen punnituksen jälkeen lähtee keventelyt kehiin. Ei enää plussakaloreita! Nipsaistaan pois sieltä täältä ja lisätään aerobista. Tämä kaikki on ihan superhelppoa, sillä syön esimerkiksi lähes jokaisella päivän aterialla pähkinöitä/siemeniä, joista on helppo nipsiä. Ja aerobinen tulee puhtaasta halusta, sitä ei tarvitse pakottamalla tehdä. Jalkapäivinä vähän enemmän ravintoa kuin muuten. Hiilarit aina pääasiassa treenin ympärille, eli aamupäivälle.

Alkuperäinen suunnitelmahan oli se, että kesäksi vasta pudotellaan ja siihen asti kerätään lihasta. Syy tämän kaiken aikaistamiselle on mm. seuraavat:

- En ole enää pystynyt antamaan treenissä 110%. Sata ei riitä.
- Halu käydä kävelyillä/hölköttelyillä tms. kasvaa koko ajan, enkä tahdo enää miettiä, että onko se fiksua, jotta jäisin silti plussalle. Linnutkin muuttaa jo kohta ja kamerakäsi kuumottaa!
- En tahdo myöskään miettiä kävelyvauhtia, lenkin pituutta, mitään tällaista. Tahdon vain kävellä.
- En ole enää hetkeen kokenut suuria kehityksiä painoissa tai peilissä, ilmeisesti koska en ole pystynyt antamaan sitä 110 prosenttia.
- Huomaan sen sijaan, että kehoon alkaa kerääntyä sitä muuta kuin lihasta, ja sitä en kaipaa.

Joten. Parempi laittaa stoppi plussille tässä kohtaa, pudottaa ylimääräinen pois (olen niin innoissani että saan kohta mun pyllyni takaisin :D) ja elellä sitten sillä lailla taas ainakin syksyyn asti. Itseni tuntien voisin kuvitella jälleen tahtovani siirtyä plussille silloin. :)


Kasvatin jenkkikset.

Heti tänään kun oli tämä ensimmäinen päivä tällä uudella tyylillä, selkähabatreeniin tuli laakista annettua se 110% pitkästä aikaa. Ei tarvinnut enää miettiä, tekeekö kaiken nyt varmasti niin suurella teholla, että lihas varmasti kasvaa, niin suurilla painoilla, onko kehitystä tapahtunut.. Senkun pistin vain menemään ja supereita tein jälleen. En ole aikoihin saanut hauiksiin enää sitä totaaliuupumusta, mutta tänään onnistuin siinäkin. Pienensin vähän painoja ja kasvatin toistoja. Kaikki toistot oli tänään välillä 12-20. Liikkeitä seitsemän, jokaista 3xmax. Suurin osa supereita, ja aikaa kului vain tunti ja kuusi minuuttia. Ihan kiva maksimisykekin, kun näytti lukemaa 174. On sellainen jalkatreenin lukema tuo, eikä tässä ole varmaan koskaan noussut moisiin lukemiin.

Selkä näyttää kiukkuiselta. :D
Viimeisenä liikkeenä seinää vasten hauiskääntöjä pienehköllä painolla.
Ei tule heijaria liikerataan.

Treeni oli jo aamulla tehty ja yhdeksän aikoihin lähdin kävelylle. Osan matkasta hölköttelin ja muuten kävelin ripeästi. Ylämäet mentiin tyylillä 'vauhti ei hidastu vaikka tie edessä nousee koko ajan'. Kahdeksan kilometriä aikaan 1:19. Pelkästään rauhaisasti kävellen tämä sama matka on mennyt noin varttia hitaammin. Oli ehkä kivointa ikinä, että sai paahtaa menemään ihan puhtaasta halusta, eikä tarvinnut miettiä kaloreita, syömistä, lihaskatoa tai muutakaan. :')

Oli pipopäivä taas, kylmä viima tosin meni siitäkin läpi. Tuolla vuorella me taannoin vaellettiin, btw.

Puntari näytti aamulla 49.9kg. Lähtöhän oli 46.3kg. Saas nähdä paljonko pitää tipauttaa, että on valmis. Mittarina mulla toimii takamus ja sinne kerääntyneet ylimääräiset. Ne lähteekin viimeisenä, mutta kun menevät, niin sitten on valmis. Toivomus tietysti olisi, ettei ihan samaan lukemaan asti tarvitse tipauttaa, mutta en nyt hengitystäni pidättele.. :D En osaa sanoa, onko tullut lisää lihasta vai onko se kaikki peilin kertoma ollut harhaa siinä mielessä, että se on ollut ylimääräistä siinä lihaksen päällä, ja onko kehitys painoissa ja toistoissa ollut pelkästään plussakaloreiden antaman ylimääräisen energian ansiota. No, täähän nähdään sitten jossain kohtaa! En ole asettanut mitään aikarajaa tai pudotusvauhtia tai mitään sellaista. Leppoisasti mennään.

Loppuun vielä mustanaamio tekemässä arnold pressejä ja sen myötä hyvät viikonloput itse kullekin!




18 kommenttia:

  1. Mullakin alkaa keventely ens viikolla. Nyt syöty plussalla, mutta kun nuo jenkkikset alkaa häiritä! Onneksi lihaakin tarttunu plussakauden aikana ainakin selkään ja takamukseen eli kesäkuntoon projekti voipi alkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä iloinen asia kun lihaakin tarttuu! Mä tahdon kanssa uskoa että mullekin tarttui lihaakin tässä muutamassa kuukaudessa. Että peukut pystyssä vaan! :D

      Poista
  2. mulle tuli varmaan totaaliplussaa tuossa vuodenvaihteen molemmin puolin, kun söi vähän niin ja näin ja treenas ehkä kerran viikossa :D että ny riitti, kiitos! edelleenkään en kaloreita laske mutta katon vaan että minkälaatuista pöperöä siinä lautasella on... ja heti tuntuu että farkut sujahtaa paremmin jalkaan :)

    mut aika törkeet jenkkikset hei kamoon!!1 mä en kyl kehtas kuvata tommossii^^
    (joo melkee ees näen jotain mistää jenkkiksistä haha :D)

    toi sun mahas on niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä kanssa aleta laskeskelemaan, ellei sitten tule tarvetta selkeästi tarkistaa. Nips naps vähän sieltä täältä ja semmosta! :')

      Heh, ei ne ihan hirveet onneksi ole, mutta on olemassa kuitenkin! :D Ei mulla semmosia ennen ollut. No ny on! Ja mahastakin saa kyllä ihan kourallisia jotain muuta kuin lihasta käteensä jos käy kiinni! :'D On siinä jo parisen senttiä ainakin enempi tavaraa päällä kuin ennen. :)

      Poista
  3. Meillä kyllä menee siun kaa niin hyvin nämä(kin) jutut yksiin :D Yhdessä plussailtiin ja yhdessä nyt kevennelläänkin <3 Mutta sehän vain passaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo! Sä alotit plussailut hetkeä aiemmin ja samoin sitten tietty keventelytkin. :D Mä olen tällainen jälkeenjäänyt.. :'D Hih! <3

      Poista
  4. Hih, päivän naurut sun bodailevasta mustanaamiosta :D
    Jenkkiksiä jouduin kyllä vähän suurennuslasin kanssa etsimään mutta onnistuin jotain sen kaltaista löytämään eli hyvä sinä, plussailut onnistuneet ja varmasti altakin löytyy jotain miellyttävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, ei ne tosiaan ihan messevät ole, mutta on kuitenkin. :D Takamuksesta löytyisi paljon havainnollistavampaa materiaalia kuviksi, mutta on kyllä kaukana julkaisukelpoisuudesta tuo osio, joten jätetään näin sanani varaan se. :D

      Poista
  5. Mulla ois sulle haaste :)
    http://lihastalihasta.blogspot.fi/2013/02/haasteita.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :) Otan työn alle kun tulee sopiva hetki!

      Poista
  6. Hyvältä näyttää arnoldit ja kiinnostavalta tuo haukkari seinää vasten! :)
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tiiäkkään, mulla on kuule haukkarit tänään kipeämmät kuin KOSKAAN ennen. :O Että perille meni niin että rytisi! :D Mulla ei koskaan kipeydy habat!!
      Ihanaa viikonloppua, ja lihaskipuja sinnekin! ;) <3

      Poista
  7. Täällä ilmoittautuu yksi keventäjä, ensi viikko vielä runtataan ruokaa napaan ja sitten aloitellaan dieettiä, tavoitteena nykäistä semmoinen 7-10kg pois kesään mennessä. Sotasuunnitelma on jo tehty, innolla odotan että pääsen tiristämään löysää pois. :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee lisää hengenheimolaisia! :) Kyllä tästä vaiheestakin osaa olla innoissaan, tahdon mahtua taas mun tiettyihin vaatteisiini ja tahdon voida vapaasti kävellä ympäri kämppää vaikka pikkupöksysilläni jos sille päälle satun. :D :D Nyt on ollut sellainen peppu-pysyy-visusti-piilossa-vaihe. Ei sitä viitti ees itte kattella. :'D Kiva löytää oma kroppa taas! Ja jänskä nähdä onko se tällä kertaa yhtään erilainen kuin aluksi. :)

      Poista
  8. Mielenkiintoinen blogi, tullu seurailtua jo useampi kuukausi mutta nyt uskaltaudun kysäisemään erästä omalle kohdalle sattunutta asiaa. Pari viikkoa sitten aloitin painojen nostelun kun opiskelijaelämä kävi tylsäksi, minulla on vain yksi paino ja siihen parit levyt ja salille en uskalla mennä koska siellä on ihmisiä, joten treenimahdollisuuteni olen rajannut hyvin ahtaalle. Enkä ole oikein muuta osannut treenata kuin käsiä.

    Tahtoisinkin nyt kysyä, että mikä olisi tehokas liike hauiksille ja olkapäille? Hauiksia tehdessä silleen kumarassa kyynärpää reiteen tai siihen sisäreiteen nojatessa niin ranne ei kestä vaikka 6kg painolla menee 3x20 sarjat ja tuntuu turhalta siirtyä neljään kiloon ja tehdä pidemmät sarjat jotka tuntuu ikuisuudelta. Kannattaisko siis vaihtaa liikettä vai hommata jotkut rannetuet? Ja millainen liike olisi olkapäille paras? Ja joku postaus tehokkaasta painonlaskusta ilman salia olisi hieno ellet ole sellaista jo tehnyt tai jos se ei elämäntyyliisi liity. Mutta hieno blogi ja mielenkiintoista seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ja kiitos! ;)

      Hyviä liikkeitä voi vilkaista vaikka tuosta blogin sivussa olevasta osiosta Hyödyllisiä Linkkejä, ja sieltä Treenirutiini (vaikkei se enää olekaan tämän hetkinen rutiini, mutta kuitenkin). Siellä on linkit liikkeiden suorittamiseen. Tosin olkapäille suosittelen ehdottomasti tätä Arnold Pressiä, nyt kun olen sen makuun päässyt. ;) Siihen on linkki tässä:

      http://www.exrx.net/WeightExercises/DeltoidAnterior/DBArnoldPress.html

      Ehkä suosittelisin rannetukia, jos kuudella kilolla jo sattuu, varsinkin kun teet noin monta toistoa. Tuossa vaiheessa pitäisi jo siirtyä suurempaan painoon (jos tavoittelee lihaskasvua) ja pyrkiä tekemään sellaisella painolla, että toistoja menee pääasiassa juuri ja juuri 8-12. Ehkä hammerkääntö ei ottaisi niin pahasti, kun siitä puuttuu se kiertoliike:

      http://www.exrx.net/WeightExercises/Brachioradialis/DBHammerCurl.html

      Painottaisin ehkä kuitenkin, että ne ranteet voi olla vain tottumattomat tässä vaiheessa. En tiedä kuinka kovaa kipua sulla tulee liikettä tehdessä. Jos se on vain pientä arkuutta, se voi olla tottumattomuutta ja ajan myötä todennäköisesti helpottaa. Jos taas tuntuu, että se on ihan kunnollista kipua, niin sitten on eri asia. Rannetuissa on ehkä alkuun se huono puoli, että ne tosiaan sulkee sen ranteen ulkopuolelle, eikä se koskaan pääse treeniin mukaan. Kaksipiippuinen juttu! En tiedä kivun tasoa, niin on vaikea neuvoa. :/

      Mä en ole itse koskaan kunnolla painoa pudottanut, vaikka sen olenkin pudottanut.. :D Oma tapani silloin muinoin on myös luettavissa tuosta Hyödyllisiä Linkkejä -osiosta (Näin minä aloitin), mutta en tiedä miten saman pudotuksen tekisin nyt kun on tietoa, mitä silloin ei ollut ollenkaan. Mutta painohan putoaa keittiöstä käsin ja liikuntaa sitten siinä sivussa sen verran kun kokee tarpeelliseksi. Pääpaino ehdottomasti ravinnolla! :)

      Tsemppiä treeneihin ja ruokailuihin! ;)

      Poista
  9. Hiphei Heidi, nyt on haastattelusi julkaistu. Kiitos vielä kauheasti <3 :D

    T:Jenna
    http://mybalanceandinspiration.blogspot.fi/2013/02/blogihaastattelu-2.html

    VastaaPoista