perjantai 7. joulukuuta 2012

Mitä kohti?

Viime vuonna tähän aikaan olin pikkuisella bulkilla. Tänä vuonna samat ajatukset alkoi samoihin aikoihin pyöriä päässä. Mutta koska viimeksi koko touhu meni ihan penkin alle, en ole tahtonut siihen ryhtyä. Penkin alle siksi, että treenasin liian kevyesti (yksijakoisella) ja söin liikaa (siis satoja kaloreita liikaa, koska luotin laskureihin). Nyt osaisin paremmin, tietäisin paljonko syödä ja tietäisin, miten treenataan kovaa.

Ja tavallaan tässä on oltu moisella jo ainakin viime kuun alusta. Nostin kalorit ylemmäs, koska viljattomalla ei pompannut nestettä kehoon ja olo pysyi hyvänä sen vuoksi, ei tullut komplekseja. Sitten tuli Pena (eli rautakuurin aiheuttama.. ööh.. vatsatukos :D) ja vatsa oli/on sen vuoksi koko ajan muutenkin pömpöllään. Tämä mahdollisti sen, että pystyi syömään ilman vatsakompleksia vieläkin enemmän, koska vatsa oli muutenkin jo pystyssä! Ja voi pojat, minähän söin. :D Olihan siinä ajatuskin taustalla, eli kerätä vähän jotain pudotettavaa tätä viikko sitten tapahtunutta muuttoa varten. Onneksi keräsin, kun 600g jäi matkalle. Samaan aikaan treenasin todella kovaa ja tuloksia tuli, kehitystä tuli. Ihan siinä kuukaudessa! Toistoissa, painoissa, peilissä. Ja aloinpa tykätä taas siitä, miltä näytti, kun en ollut ihan niin rimpula. Ja se on nyt jäänytkin kutkuttamaan, että pitäisikö jatkaa edelleen tuota syömistä ja kovaa treenaamista.

Näin olen täällä nyt edelleen tehnyt. Treenit ei ole ihan niin kovia mitä ne on niillä kaikilla omilla välineillä, mutta välivaihehan tämä kuitenkin on. Viikko jo kohta takana! :O Sain takaisin sen painon mikä matkalle jäi, sen lisäksi vielä 200g. Se 200g on todennäköisesti neste kehossa, mikä pomppasi kaurapuuron myötä. Ero tällä hetkellä edelliseen fiilikseen tuosta nesteestä on se, etten juuri välitä. Vaikka vatsalihakset menee enemmän piiloon ja peppu ei ole enää niin piukea, minua kovin houkuttaa jatkaa plussilla ja kovaa treenaamista. Helppo se kaikki ylimääräinen on pois saada, varsinkin mun ainevaihdunnalla. Tällä hetkellä painan siihen peruspainooni (46,5kg) nähden 1,3kg enemmän. Ja tykkään, kun en ole niin rimpula, vaikka löysääkin siinä painossa on. Tuon määrän saisin tarvittaessa pois sillä, että kahtena päivänä söisin kaurapuuron tilalla jotain muuta, enkä söisi neljää proteiinipatukkaa päivässä. :D Pudottaminen on helppoa, siihen suuntaan kroppani toimii, nostaminen taas vaatii oikeasti suurta syömistä. Olen sitä nyt harrastanut ja vaa'alla on kiitos näkynyt. Ja siellä peilissä.

Tästä ajatuksesta innostuneena kaivelin koneelta vähän kuvia taas, joita vertailin tähän päivään. Vähän eri painoissa, samassa painossa, mutta aivan erilaisena. Kyllä mä tykkään nykyisestä ihan valtavasti enemmän kuin yhdestäkään näistä entisistä:

Huhtikuussa. Löysä. Painoa on nyt 800g enemmän ja olen paljon tiukempi.
Maaliskuussa. Painoa nyt noin puoli kiloa enemmän.
Hui kamala. Parin vuoden takaako tämä oli. Painoa nyt noin kolme kiloa enemmän.
Toukokuussa. Paino sama, mutta kroppa on ihan eri.

Joten jos suunta on tämänlainen, mielelläni jatkan tällä linjalla. Ei mitään överisyömistä, mutta kivasti plussia. Ennen tätä olen syönyt sen verran plussia, että kehitys on ollut mahdollinen painoa nostamatta. Eli juuri sopivasti lihaksille, muttei muuten. Nyt olen vähän innostunut (taas), että koittaisin myös kasvaa kokoa. Katsotaan kauanko fiilistä kestää, toistaiseksi se on kummitellut jo parisen kuukautta taustalla ja ollut päällä jo jonkin aikaa. Toivotaan, ettei ala ahdistaa. Toki niitäkin hetkiä on tässä ollut, mutta sitten onkin taas tehnyt entistä paremman suorituksen treenissä ja äkkiäskös sitä on mieli taas muuttunut. Tänään näitä kuvia selatessa taas vain innostus kasvoi.

Ihan tällä linjalla en aio kuitenkaan jatkaa, että aerobista ei tulisi ollenkaan, vaan otan sitä kyllä kuvioihin mukaan heti vaan, kun täältä pääsee omaan kotiin ja se on taas kunnolla mahdollista. Syön sitten taas vaan entistäkin enemmän. :D Päätin myös ensimmäistä kertaa ottaa mukaan rintatreeniä, maltilla kokeillen esim. kerran viikkoon, ja sekin mm. penkkiä kapealla otteella, eli ojentajille myös siinä ohessa. Katsotaan mitä triggerit sanoo. Jos ne suuttuu tosi kovin niin sitten tiedän taas vaan olla tekemättä. Nyt on onneksi kuitenkin mukana päivittäisiä hierontoja, joten sen ansiosta voin tämän kokeilun suorittaa.

Ja voihan se olla, että nämäkin suunnitelmat muuttuu vielä. Ihan senkin vuoksi, kun tässä on kokonaan auki se, mitä alan täällä Skotlannissa edes tehdä! Sen mukaan sitten sijoitellaan treenejä. Välttämättä tilanne ei muutu heti tai edes pitkään aikaan, mutta eipä sitä tiedä vielä, kun ei tiedä edes mihin päin täältä vielä päädytään. Sen näkee sitten. Mutta tämmöstä olen tässä suunnitellut.

Mieheltä piti vielä varmistaa, onko hänelle ok, jos olen jonkin aikaa löysempi kuin ennen. Se kuulemma sopii, kunhan en ole itse sitten kiukkuinen koko ajan. :D

EDIT: koska maailmassa on likaisia mieliä omaavia ihmisiä (minä en suinkaan ole yksi niistä :'D), korostan, että kirjoitin ihan puhtaasti NESTEISESTÄ KEHOSTA = löysä. Ettäs tiiätte :'D

27 kommenttia:

  1. "Mieheltä piti vielä varmistaa, onko hänelle ok, jos olen jonkin aikaa löysempi kuin ennen."

    :'''''''D Pelastit mun päivän <3

    -Ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa repesin ihan totaalisesti (en "sillain", huom.). Ihan mahtavaa kaksimielisyyttä <3 Ehkä toi on niitä massakauden vaiettuja sivuvaikutuksia

      Poista
    2. :D Sehän nyt vielä oiskin, kun "sillä" ois piikki.

      Poista
    3. EI TÄSTÄ TUU ENÄÄ YHTÄÄN MITÄÄN. :'D

      Ja mä spämmään itseänikin jo!

      Se ei sitten taas ei onneksi kuulostanut yhtään oudolta. Ei.

      Poista
  2. Teidän parisuhde kuulostaa kyllä harvinaisen omituiselta. :DDD

    VastaaPoista
  3. Mää en tiiä mitä te mietitte, mutta mä puhun puhtaasti NESTEISESTÄ KEHOSTA. :D :D

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. <3 :')

      ^ ja nyt toikin näyttää joltain ihan muulta. Koita tässä nyt sitten olla normaalisti enää :'D

      Poista
  5. Aika suuri ero! :) Tää blogi on siitä(kin) hyvä, että kuvia riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos siitäkin, että joku sentään huomaa tämän aiheen eikä takerru viimeiseen lauseeseen. :'D

      Poista
  6. Heidi, sie tarjoot sekä parhaat postaukset että kommenttiboksit :DD <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ollut ihan hulvattominta keskustelua ikinä. :'D Varsinkaan kun en ite tajunnut, ja minä sentään aina bongailen tämmösiä ja hihittelen itsekseni! :') <3

      Poista
  7. Eläköön kaksimielisyys! :'')

    VastaaPoista
  8. repesin kyllä tolle löysälle :'DDD

    VastaaPoista
  9. :DDDDDDDDDDDDDDD nauru pidentää ikää ;)

    VastaaPoista
  10. :DDDDDDDDDDDDDDD nauru pidentää ikää ;)

    VastaaPoista
  11. http://lihastohtori.wordpress.com/2012/12/08/pakaroiden-teho-ohjelma/ siinä on aika hyviä vinkkejä ja toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin tuon aikaisemmin tänään. :) Ja joukossa sellaisia kun jo teenkin!

      Poista
  12. lämmitteletkö koskaan ennen treenejä? jos lämmittelet niin miten? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmittelen jalat ennen kyykkyjä ja silloin crossarilla. Nyt ei ole crossaria niin omalla painolla kyykkäillen lämmittelen. Muita en lämmittele (vastoin taas kaikkia ohjeistuksia, kyllä ;). Joskus jos selkä tuntuu jäykältä niin heiluttelen sen jotenkin lämpimäksi. :D

      Poista