maanantai 17. joulukuuta 2012

Nykyisiä ruokakuvioita

Nyt on kaksi viikkoa ehtinyt ihmetellä, että mitä täällä kaupoissa on ja mitä ei. Meidän kauppojen koluamiset on tosin sijoittuneet ainoastaan Tescoihin. :D Pitäisi päästä vielä joskus muihinkin ruokakauppoihin ihmettelemään, mutta toistaiseksi toiset moiset sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja sinne ei ole intoa lähteä. Koko kaupunki on jouluhysterian vallassa ja autojonoja on ihan parkkipaikkoja myöten. Siispä toistaiseksi mennään Tescolla.

Rahkaa löydettiin jo heti alkuun, yhtä lajia, mutta sen hinta antoi aihetta katsella vähän muualle. Päädyttiin kreikkalaiseen rasvattomaan jogurttiin, minne viskotaan sitten protskujauhetta enempi sekaan, jotta saa proteiinit yötä varten. Liekö tuo hintaero loppupeleissä plusmiinusnolla, kun pitää jotain kuitenkin lisäillä enemmän kuin muuten pitäisi, mutta tällä mennään.


Aamupalaksi syön tuommoisen 500g Onken -jogurtin. Ei ole niin hapan kuin kreikkalainen, tosi mieto maku. Sinne tietysti sekaan kaikkea banaanista lähtien. Hyvin olen onnistunut saamaan aamupalan kalorit taas sinne kuuteen ja puoleensataan. :D Ainoa ongelma tässä aamupalassa on se, että vaikka se on iso, mulla on ihan jäätävä nälkä alkaen kaksi-kolme tuntia aamupalasta, syön silloin ja se jatkuu oikeastaan muutaman tunnin. Ihan tosissani tuntuu sille, että saan syödä ensimmäiset viisi tuntia heräämisestä. Aamupalan jälkeen menee pari Questin protskupatukkaa (ja ne on tuhteja!), hedelmää (omena, klementiini), pähkinöitä ja kuivattuja luumuja. Istun ja syön ja odotan, että milloin se nälkä on mennyt ohi, että voi alkaa treenata. Joskus saa treenivaatteet sentään jo päälle ja sitten iskee taas iso nälkä ja taas pitää syödä.

Söin kaikki proteiinipatukat. Tulossa on jättisatsi taas, muttei ehtinyt ennen kuin edelliset loppui.
Tilalla tänään purkillinen hedelmäsekoitusta, vaniljaprotskujauhetta ja mandelmusia.
Tää oli ihan hirveän hyvää, voi NAM.

Toinen mikä ei ole tuossa aamupalassa kivaa on se, että tahtoisin lämpimän aamupalan. Se kaurapuuro oli vaan ihan parasta.. Huoh. :( Mulle tulee kylmän aamupalan jälkeen kylmä. En vaan keksi mitään mitä voisi lämpimänä syödä. Gluteenitonta kaurapuuroa voisin kokeilla (vaikka epäilen edelleen viljaa, en gluteenia), jos se ei maksaisi niin hemmetisti. Täällä se on tuplat normipuuroa kalliimpaa, PLUS se on vielä puolet pienempi paketti. Joten en osta! Tattaripuuroa tuli yhtä sorttia vastaan, mutta en käytä aamulla puolta tuntia sen tekemiseen. Viisi minuuttia on kyllä maksimi. Puolessa tunnissa ehdin kuolla monta kertaa nälkään. :D Niin, ja kananmunia en käytä, joten munakas ei käy, enkä syö sitä viljaa, joten paahtoleivät esimerkiksi on poissa laskuista. Onko jollain lämpimän aamupalan vinkkejä, nämä asiat huomioon ottaen?

Raejuusto on kanssa pienoinen ongelma. Ei maistu miltään. Tescossa on kahta raejuustoa. Joko kevyttä tai sitten superkevyttä. Kumpikaan ei maistu millekään. Olen koittanut googletella, että missä olisi sellaista sopivaa, mutta esimerkiksi toisessa kaupassa on sitten taas liian rasvainen versio. Se mitä Saksassa syötiin oli ihan uskomattoman hyvää. Siinä oli 98kcal/100g. Johonkin tuollaiseen haluttaisiin tähdätä täälläkin, koska siinä on maku parhaimmillaan, mutta menee joko hirveästi alle tai liikaa yli. Alla olevaa käytetään toistaiseksi kun ei muuta ole. Ei osaa ruokaa syödä ilman.

Big on taste my ass!

Toinen asia mitä ei ole löytynyt on pellavansiemenrouhe. Mielelläni ottaisin aamupalaani huisisti kuituja. Täällä on vaan kokonaisia pellavansiemeniä ja ne nyt menee kehon läpi kokonaisina. Justiinsa nyt ei ole mitään murjotinta, että rouhisin itse. Myöskään jogurtteja ei saa sellaisissa litran peruskartonkipäniköissä. Pitää ostaa noita purkkeja. Mutta se nyt on aivan ok, niitä sentään on olemassa eikä tartte ilman olla. Tofua ei olla löydetty, joskin Tescon nettisivut kertoo, että semmoista on. Peruskasviksia ja hedelmiä löytyy kivasti. Sitä lanttuakin, mitä Saksassa ei ollut. Valkosipulipalleroita ei sitten taas ole löytynyt, ainoastaan normaaleja kynsiä. :'( Höh. Pakastemarjoja on pieniä pussukoita ja aika hintavia, on jääneet kauppaan. Ehkä joka toinen kerta kaupasta ollaan otettu tuoremustikoita yhtä iltapalaa varten ja herkutellaan aina silloin. :')

Toistaiseksi ollaan tehty yksi suurempi virhe kauppareissulla ja ostettu KOLME purkkia sokerista hilloa. Etsittiin siis ehdottomasti hilloa, jossa ei ollut lisättyä sokeria, iltapalaa varten, kun ei niitä marjoja ole. Sellainenkin löytyi myöhemmin, mutta ensin piti tehdä tämä virhe:


En tiedä kuinka monta kertaa luettiin noita etikettejä kaupassa. Luin itse ainakin kahdesti ja siinä ei sokeria ollut. Kotona sitten illalla iltapalaa tehdessä heitti niitä aineksia sinne ja lusikallisen tätä. Nuolasin lusikan puhtaaksi, ei siinä juuri mitään ollut kun tämä on semmoista kuivaa tönkköä, mikä ei mihinkään jää, mutta tarpeeksi oli, että kysyin oikein ääneen, että onkohan nyt ihan varmaa, ettei tässä ole sokeria. Ei kuitenkaan katsottu vielä mitä se purkki sanoi. Sekoitettiin kaikki loputkin ainekset ja sitten ennen kun oli aika syödä, vilkasin purkkia. Sokeri mainittu heti ensimmäisenä! WTF. No ei syöty. Pyttyyn meni. Ilmankos oli niin makeaa se pieni määrä siinä lusikassa, yöks. Jotenkin sitä jätti etiketistä lukematta ensimmäisen sanan. Kai sitä on niin tottunut, että ensimmäisenä lukee 'Ingredients:' mitä tässä ei sitten lukenutkaan siinä, vaan yläpuolella. No, näitä sattuu. Jää tänne cottageen nuo. Paljon erilaisia ruokajuttuja täällä jo olikin muidenkin jäljiltä, ollaan mekin sitten ystävällisiä ja jätetään jotain. :')

Arvoiltaan paras tomskukastike löytyi Painonvartijoilta. :D Äkkiseltään muissa oli suuret määrät sokeria ja suolaa. Tässä oli ainakin niihin verrattuna arvot paljon paremmat. On muutenkin hyvää, valkosipulinen kun on. <3

Tuntuu oikeasti vähän tyhmälle ostaa tällaista. Mutta ostan silti.

Loppuun vielä pari esimerkkilautasta. Ensimmäinen viikonlopulta ja toinen tänään.

Edellisen päivän ylijäämälanttulohkoja salaatissa. Pari pientä omenaa, kasa salaattia, raejuustoa
ja auringonkukansiemeniä.

Kesäkurpitsapastaa sienillä, sipulilla ja pinjansiemenillä. Ei ole täällä yhtä voimakkaan makuisia nuo
pinjansiemenet kuin Saksassa oli, mutta kelpaa nääkin.

Nämä lautaset näyttää niin pienille näissä kuvissa. Oikeasti ne on niin suuria, että ei meinaa mikroon mahtua. Annoskoot on mulla kasvanut siksi ihan kiitettävästi. :')

73 kommenttia:

  1. etkö käytä sokeria ollenkaan? ja kyllähän tossa valmishedelmä-coctailissakin on sokeria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käytä lisättyä sokeria. En keksi miksi pitäisi, täysin turhaa tavaraa. Valmishedelmäsysteemissä ei ole lisättyä sokeria.

      Poista
    2. Korjaan: en käytä lisättyä sokeria, jos on vaihtoehtona sellainen, jossa ei ole lisättyä sokeria. Muuten valitsen sen, missä on selkeästi vähiten. Kaikkea ei ole pakko syödä ollenkaan, jos ei ole sokeritonta tarjolla. Joitain voi syödä harvakseltaan, jos tuntuu sille. En ihan niin paljoa jaksa välittää. Mutta esimerkiksi hillossa en ymmärrä miksi sitä sokeria pitäisi syödä, se on jo niin makeaa ilmankin sokeria. Oli oikein pahaa.

      Poista
  2. Oot kyllä uskomaton kuinka paljon jaksat ja olet kiinnostunut ruokavaliostasi, ja hyvä niin!:) montako kaloria syöt päivässä?
    - Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahdon kunnioittaa kehoani, ei mulla tule olemaan koskaan toista kehoa. Tällä mennään ja pyritään menemään tietysti mahdollisimman pitkään! ;)

      Tällä hetkellä kalorit on ehkä jossain 2300kcal ja sillä paino nousee, niin kuin on tarkoituskin. :)

      Poista
    2. Tulipa selvää suomenkieltä.. Siis kuinka paljon jaksat ajatella terveellistä ruokaa ym.:D

      Poista
    3. Heh, kyllä mä sen sieltä ymmärsin, samalla lailla itsekin kirjoittelen välillä. :'D

      Poista
  3. mä oon kuullu et sokeri on terveellistä kun se tulee juurekkaasta. Eli on niiku kasvis! (: paljon parempaa ku keinotekoiset scheisset .. Ja jos ei syö sokrua niin pyörtyy ku verensokeri laskenut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokerista voi olla mitä mieltä vain, mutta sitä ei silti TARVITSE. Ei verensokerin nostamiseen tarvitse syödä sokeria - riittää kun syö yleensäkin jotain. :D Parhaita nostajia hiilihydraatit ylipäätänsä. Ilman sokeria ei varmasti pyörry! Mä oisin taju kankaalla ollut jo kohta kaksi vuotta. :D

      Poista
    2. :D :D :D toi on pakko olo joku provo?!

      Poista
    3. Tiiätkö mä kanssa ihan hämmennyin tästä kommentista. Olin ihan suu auki, että mitä hemmettiä! :D Sitten ajattelin, että jos kyseessä on hyvin nuori ihminen, jolle on näin sanottu. En mä tiedä, mutta tosi hämmentävää joka tapauksessa. :D

      Poista
  4. Cottage raejuusto on parasta rasvattomana! Ainakin Suomessa :D xtran 300g maksaa vain euron .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä söin rasvatonta Suomessa, sitä Valion.. oliko siinä 0,2% tai jotain sellaista. Se maistui vähän pahville. :D Se 2% taas oli jo paljon parempaa, mutta niissä oli tylsä koostumus. Muita makuja en maistanutkaan niistä Suomen versioista. Tää Tescon ei maistu ainakaan siis yhtään millekään. Saksassa se mitä syötiin oli ihanan kuohkeaa, kermaisen oloista, vaikka oli silti sopivan kevyttä. Voi itku se oli namia. SAKSAN RAEJUUSTO IKUISESTI SYDÄMESSÄ <3<3

      :'D

      Poista
    2. Saksan raejuusto kuulostaa ihan Keso -raejuustolta :) Siltä se myös näyttää... oon sitä jo kauan noista kuvista tiiraillut :D

      Valion rasvaton on ihan hirveetä. Itse asiassa niin on kyllä kaikki rasvattomat raejuustot, joita oon maistanut.
      Ihan ku söis kumin palasia... :P

      Ruoka ei ole mitään ilman raejuustoa! Mä käytän sitä kaikkeen <3 Vielä kotona asuessani sain kuulla mun raejuusto-addiktiosta kuittailuja jatkuvasti. Esim. jos mulla oli jätskiä kipossa, niin mutsi tai veli tuli kysymään, että missä mun raejuusto on? "Sä kun käytät sitä kaikkeen, niin eiks se menis ton jädenkin kanssa?" :D Ehkä.

      -A

      Poista
    3. Samanlainen raejuustoaddikti täällä! Se on hyvää miten vaan, SILLOIN KUN SE ON HYVÄÄ :D Eli ei tätä nykyistä! :')

      Poista
  5. Ei kai se mikään ihme ole, että jää nälkä, jos et käytä rasvaa juuri yhtään missään. :P

    Itse ajattelin taas pitkästä aikaa kokeilla leangains-tyyppistä pätkäpaastoa, sillä poikkeuksella, että aamukahvissa on voita ja kookosöljyä. Keho sopeutui siihen samantien ilman mitään ongelmia, eli paasto menee helposti ilman nälän tai väsymyksen tunnetta.

    Taisin joskus suositella sinullekin paastoamista, muttet innostunut asiasta. Siitä on kuitenkin huomattavia terveyshyötyjä, tosin naisten kannattanee olla vähän enemmän tarkkana kuin miesten, ettei homma lipsahda liiallisen stressaavaksi keholle. Siihen auttaa esimerkiksi rasvainen aamukahvi (josta saa kaloreita), eikä rasvan ei pitäisi estää paastoamisen hyötyjen saamista (se voi jopa edistää niitä, jos käyttää laadukasta rasvaa, kuten kokoosöljyä).

    Eli ehdotukseni: käytä enemmän rasvaa (helposti lisää kaloreita ja kylläisempi olo) ja paastoa silloin tällöin (opeta keho pärjäämään ilman jatkuvaa syömistä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :P

      Itseasiassa tällä hetkellä saan rasvoja yli yleisen suosituksen/vrk ja myös aamupalassa. Pääasiallisesti kovia rasvoja en sitten harrastakaan. Ja ei, en ikinä ikinä ikinä tahdo paastota. :D Mieluummin syön ja syön ja syön kunnes se nälkä menee ohi. Kun en tosiaan näe syytä sille, miksi mun pitäisi kehoni opettaa olemaan ilman jatkuvaa syömistä, koska ruokaa on kuitenkin aina ja joka tilanteessa tarjolla, ihan vaivatta.

      Ja kalorikysymys tämä ei sitten taas ole, sillä kalorit on hirveästi plussilla ja painohan tosiaan nousee, eli ihan tosissaan ollaan plussilla. Puuron kun jätin pois niin alkoi nälkä vaivata, vaikka kaloreita on aamupalassa enempi nyt.

      Poista
    2. Yleiset suositukset ovatkin ihan huuhaata, ei niitä kannata katsoa, vaan kuunnella omaa kehoaan. ;)

      Esimerkiksi kookosöljy on "kovaa rasvaa", mutta nykyään jopa Mikael Fogelholmin kaltainen änkyrä on joutunut tunnustamaan, ettei siinä olekaan välttämättä mitään epäterveellistä ja se voi olla jopa hyödyllistä. Jaottelu "koviin" ja "pehmeisiin" rasvoihin on aika turhaa, koska jokainen rasvahappo on omanlaisensa ja vaikuttaa eri tavoin. Iso osansa on myös rasvan laadulla - nykyään monessa paikassa käytetyt rasvat on prosessoitu ja säilytetty huonosti.

      Kaloritiiviillä ruualla, kuten paljon rasvaa sisältävällä, saat tosiaankin kaloreita helposti sisään. Eli ei tarvitse mättää mitään älyttömiä määriä ruokaa, vaan tarve tyydyttyy nopeammin. Ja tosiaankin rasvat tuottavat myös aika hyvin kylläisyyden tunnetta, eli nälkä ei tule ihan niin heti syömisen jälkeen. Tähän siis viittasin tuolla lisäkalorijutulla.

      Ja mitä paastoamiseen tulee, niin ajoittaisten paastojen sietämiskyky on normaalia ihmiskeholle. Jos sitä ei pysty tekemään, niin se on merkki siitä, että keho ei toimi normaalisti, vaan metaboliassa ja hormonitoiminnassa on jotain rikki.

      Tätä voisi verrata vaikka siihen, että "miksi kävellä lyhyttäkään matkaa, jos voi mennä autolla?" Pitkällä tähtäimellä keho ei tykkää, jos ei kävele ikinä. Ei tietenkään aina tarvitse kävellä, mutta sen verran usein kannattaa, että tarpeen vaatiessa pystyy tekemään sitä ilman sen suurempia ponnistuksia. Sama juttu on paaston kanssa. Jatkuva paastoaminen on varmaan aika turhaa, mutta silloin tällöin tehtynä siitä on ihan selkeää hyötyä. Parantuneen nälänhallinnan lisäksi myös monia terveysvaikutuksia, kuten neuroprotektiivisuus ja autofagia (lisää aiheesta Sissonin artikkelissa, ja jatkoa sille naisten paastoamisen suhteen).

      Poista
    3. Itse en ihan huuhaaksi niitä julista, mutta en myöskään eksakteiksi ohjenuoriksi. Että yli mennään tosiaan tällä hetkellä. :P

      Kookosöljy on lievästi kiehtova aine, joskaan en silti koe tarpeelliseksi ottaa ruokavaliooni mukaan. Mutta mielenkiinnosta voisin aihetta tutkia enempi, niin kuin on ollut tarkoituskin. Kiinnostus ei vain ole ihan pilvissä, jotta jaksaisin nähdä sen vaivan, että selvittäisin asiaa enemmän. Ehkä joskus, tylsällä hetkellä. ;)

      Jos saan valita (ja toki saankin), syön mieluummin yleisesti ottaen enemmän kuin vähemmän. Enemmän pienikalorisia kuin vähemmän suurikalorisia. Ruoka on valtavan hyvää ja aito nautinto. Tykkään, että saa syödä paljon.

      Paastoamisesta en vieläkään innostu. Ehkä syy yllä. :D

      Poista
  6. Saanks mie tulla joskus teidän luokse syömään? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan heti kun meillä on koti niin pidän ovea sulle ihan aina auki! :') <3

      Poista
    2. Jee vieraitaaahhhhh :D Tervetuloa! Toivottavasti tuutte sitten pian, kun se ovi on auki aina vaan, ettei kovin moni muu ehtisi siitä lapata sisään :'D

      Poista
  7. Mie väsään sen tattari puuronki mikros kahes minuutis iha hyvi se menee:D ei se kauheen hyvää oo kyl. Syön myös qvinoa hiutaleist tehtyy puuroo, mut nekin on varmaan aika hinnoissa siellä.. On ne täälläkin:) oon myös paistellu kaikkii vegaanisia lettuja.. Niitäkin ohjeita löytyy netistä jos haluaisit kokeilla.. Sähän voit rakentaa ne just sellasiks kun haluut esim banskuu protskujauhoo vaik manteleita jauhettuna.. Chian siemen lima ajaa munan roolin ja korvaa ne pellavat mennen tullen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun myönnät, että ei se kyllä kauheen hyvää ole. :') Hmmhh.. Jotain lettusia voisi melkein ajatellaahhhh :'P En mä niitä kyllä aamulla voisi paistella, mutta illalla valmiiksi ja lämmittää aamulla, ne varmaan maistuisi vielä ok:lle aamulla, toisin kun puuron uudelleenlämmitys ei oikein innosta. :') Chia-sammakonkutua meillä onkin jossain olemassa, muuttomiesten varastossa. :D

      Poista
    2. Mä ehkä vähän kaunistelin ku sanoin lettusia... Mulla ne ei ehkä kestä koskaa läjässä, mut hyviä ja lämpimiä xD oma suosikki banskuu mustikoita kookosjauhoo vähä noita kaukomaista roudattui ihmejauhoja( vaikutus se on psyykkinenkin vaikutus). Ja chia räkää:)) nams.

      Poista
    3. :D :D Mä olen kananmunan korvikkeena käyttänyt soijajauhetta. Se pitää jotenkin ainakin kasassa, joskus jopa hyvin. :')

      Poista
    4. Pitääki kokeilla! Eka kertaa mun kikherne pihvit kesti läjässä äsken mantelijauholla xD

      Poista
    5. :D Jee! En nyt muista paljonko soijajauhetta korvaa yhden kananmunan, mutta netistä nuokin ohjeet löytyy. Itse olen sen verran harvoin käyttänyt, että en ole vielä oppinut sitä oikeaa tapaa, että varmasti pysyy kasassa. :D

      Poista
  8. Nam miten herkullisen näköisiä ruokia! Slurps! Miten teet tuon kesäkurpitsapastan? Pakko saada kokeilla :)

    Miks ootat niin monta tuntia aamupalan jälkeen? Kyllä mulla on max neljä tuntia ruokailuiden välit, muuten tulis nälkäkuolema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootan siis sen kaksi-kolme tuntia ja sitten syön siitä eteenpäin sen muutaman tunnin. :D eli kyllä, nälkäkuolema siinä tulisi!

      Kesäkurpitsapasta on maailman yksinkertaisin, eli vaikka juustohöylällä viipaloi kesäkurpitsan ja veitsellä tekee sopivan levyisiä suikaleita, sitten vaan kiehuvaan veteen. Ei vaadi montaa minuuttia, että jää vielä napakaksi. :) Erikseen paistelin pannulla sienet, sipulit ja pinjansiemenet, lopuksi sotkuksi ja lautaselle. :) Mausteita tietty mielen mukaan!

      Poista
    2. Korjasin sinne yhden kohdan, että selviää, etten todellakaan oottele viittä tuntia. :') Oisin kyllä voinut varmaan vieläkin selkeämmin sen laittaa. Mutta mennään nyt tällä!

      Poista
  9. Kun sä et syö mitenkään muutenkaan "normaalisti", niin mikä estää sua syömästä vaikka soppaa aamiaiseksi? Siis jotain kasvissosekeittoa vaikka. Jos sinne sekaan heittelee sitten vaikka siemeniä ja raejuustoa, niin luulisi protskua ja kaloreitakin tulevan tarpeeksi. Tietty, jos mieli tekee vain "aamiaisruokia" aamulla, niin sille ei voi mitään. Tai voisiko jostain juureksista väsätä jotain puuromaista? Siis vähän niin kuin perunamuussia, mutta sekalaisista juureksista?

    Ja sitten tuli mieleen vielä kvinoa. Mä en itse asiassa ole varma, onko siinäkin gluteiinia, mutta en usko, koska vaikka sitä käytetään viljan tapaan, se on näemmä lähempää sukua pinaatille ja punajuurelle. Ja siinä on näemmä protskuakin ainakin enemmän kuin riisissä (lunttaan juuri Wikipediaa). Mä keittelin sitä joskus puuron sekaan, kun mun PT suositteli. Se maistuu vähän hassulta, mutta kai siihenkin tottuisi. Monet käyttävät sitä riisin tapaisena lisukkeena, mutta musta se on ainakin kovin puuromaista. Ja kaurahiutaleiden kanssa se ainakin puuroutui ihan hyvin.

    Auttaisiko tuohon mauttomaan raejuustoon, jos sekoittaisitte siihen vähän sitä liian rasvaista? Jos sitä lisäisi vähän maun vuoksi, niin se rasvaisuus varmaan kompensoituisi sillä Tescon kumijuuston rasvattomuudella, mutta makua se voisi tuoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, joku muukin ehdotti jo kvinoaa.

      Poista
    2. Hmm. Mä kyllä kaipaan aamulla jotain semmoista.. Ööh, ehkä vähän makeaa? Sellaista, mihin voi heittää kardemummaa ja kanelia ja vaniljaprotskujauhetta sekaan. :D Tosin, en niitä esimerkiksi paahtoleivälle laittaisi. Ehkä :'D Mutta ruokaruoat ei kyllä aamuisin iske. :/ Joskus kun olin paksu, söin aamupalaksi AINA ruokaa. Pizzaa, perunaa, riisiä, mitä vaan. Ai hirveetä.

      Kvinoa näyttäisi olevan viljakasvi. En sitten tiedä lasketaanko se oikeasti viljoihin. Ihan ensin en lähtisi viljojen kanssa ainakaan puuhastelemaan, kun epäilys on kuitenkin sinne suuntaan. Ainakin nyt toistaiseksi vielä taukoa, kun esimerkiksi polvet on edelleen kipeät. :( Ainoana poikkeuksena voisin kokeilla sitä gluteenitonta kaurapuuroa jos ei olisi niin hirrrveän kallista. Kaurapuuro vaan on.. <3

      Tää raejuustovinkki oli loistava! Ainoa, että pitäisi päästä sinne kauppaan, missä sitä myydään, ja se on sitten siellä kaupungin keskustassa. Mutta voi kyllä, jossain kohtaa ehdottomasti pitäisi kokeilla! Kiitän! :) Mind has been blown! :D

      Poista
    3. Täytyykin tutkia tuota kvinoaa enempi, ei se vissiin ole ihan perusviljoja ainakaan.

      Poista
    4. Katselin mun yhdestä pdf -tiedostosta, missä on lueteltu keliaakikon ruokavalioon sopivia aineita, ja siellä lukee quinoan kohdalla 'viljakasvi'. Mutta eipä se ihan semmoinen taida olla sen sanan ihan normissa merkityksessä. :)

      Poista
    5. Täällä yks treenaava keliaakikko, quinoan (ja ihanien gluteenittomien quest-patukoiden) ylin ystävä :) Eli kyllä, quinoa ei ole vilja, on punajuuren ja pinaatin sukulainen, käytetään esim. riisin tapaan, eikä se aiheuta mitään vatsaongelmia ja on vielä lisäksi erittäin hyvää <3 suosittelen!

      Poista
    6. Saako siitä maukasta aamupalaa? :D

      Ja juu, en tosiaan ole niin glueenista huolissani, vaan viljoista ylipäätään. Niitä mielelläni välttelen!

      Poista
  10. Joo mun tietääkseni se tosissaan on siemenkasvi:) mut viljojen yhteydessä puhuttu kun voidaan käyttää samalla tavalla:)

    VastaaPoista
  11. Pirun hyvännäkösiä sokerihillopurkkeja muuten, laita ne koristeeks ;)

    On muuten varmasti haastavaa löytää uudet vakkarituotteet uudessa maassa. Heidi haltsaa kyl hienosti tämänkin! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin, ehkä me sokaistuttiin niiden kauneudesta. :D

      Onhan tuossa omat haasteensa, mutta jotenkin siitäkin nyt tykkää, kun kaikki on niin ihanaa! :'D

      Poista
    2. ahha, muut ne jauhaa täällä ruoasta ja sokerista ja vaikka mistä, niin Janna se sieltä bongas hienot hillopurkit :D hihih.. laita oikeen muistoks hyllylle kuule, niin saat katella päivittäin miten hienoja sokerihilloja onkaan ;)

      Kiva kun kerrot tarkasti ruoista ja jaksat kirjottaa niin paljon. Ihana lukea :)

      Poista
    3. Mä niin repesin tälle kommentille! :'D :'D

      Ja kivaa, että joku jaksaa näitä lukea! :')

      Poista
  12. voi on varmaan aika homma alkuun opetella löytämään kaupasta itseä miellyttävät tuotteet. Voisin itse kuvitella kuinka stressin tuosta tekisin, että löytäisin hyvät ruoat, sitä kun haluaisi kuitenkin syödä sellaista mikä maistuu hyvälle ja myös tekee hyvää :) mutta sittenhän se on helppo täytellä varastoja kun ne omat jutut löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä työsarkaa riittää! Saksassa meillä oli ihan hirveä paniikki tästä, kun Suomessa en edes vielä juuri kokkaillut. Sitten kun oli tottunut juuri joihinkin pakastekasvispihveihin tai pakaste couscousvihannessekoituksiin tai Saarioisten kasvispihveihin jne. niin hirveä hätähän Saksassa oli, kun ei ollutkaan mitään sellaisia! Mun oli PAKKO opetella kokkaamaan ja perhana, minähän opin. :D Nyt on paljon helpompaa, kun ne raaka-aineet on varmasti saatavilla, loppu on sitten hifistelyä. :)

      Poista
  13. Rahan laittaminen ruokaan ei ole koskaan tuhlausta, opetti (pihi) äitivainaani aikoinaan. En tosin tiedä teidän rahatilanteesta sen tarkemmin eikä sun sitä tarvitse sen kummemmin valottaakaan, mutta haluaisin kertoa oman näkemykseni, miksei perusruuan hintaa kannata liikaa tuijottaa.
    Ensinnäkin, säästätte huimia summia pelkästään jo siinä, ettette käytä tupakkaa, alkoa tai herkkuja(sanan varsinaisessa merkityksessä). Lisäksi lapsettomilla ihmisillä jää aina rahaa paremmin säästöön. Lisäksi säästätte siinäkin että teillä on jo valmiiksi oma kuntosali, eikä rahaa mene kalliisiin kausikortteihin.
    Itse olen piheyteni jo äidinmaidossa perinyt ja aikoinaan kauppakin valittiin halvimman maitopurkin hinnan mukaan, mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä rennommin rantein otan ruuan hinnan kanssa. Tähän saattaa vaikuttaa seitsenvuotinen "urani" kaupan kassalla, jossa saa ainakin viikottain ellei useammin kuunnella ihmisten vinkumista hinnoista. Yleensä maailmanloppu on tällaisilla ihmisillä edessä kun hinta heittää 20-50 senttiä :)
    Onnea kuitenkin "omien" tuotteiden metsästykseen siellä päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä ole oikeasti rahasta tai taloudellisesta tilanteesta kiinni. Tässä on oma ajatusmaailmani tiellä, missä en periksi anna. Kun en jotain ihan tosissani oikeasti tarvitse, jos se on kallista, se saa jäädä ostamatta. Toistaiseksi en ole erinäisiä asioita, kuten gluteenitonta kaurapuuroa, onnistunut oikeasti itselleni perustelemaan. En mä keksi miksi mun olisi juuri sitä saatava. Kyllä mä elän ilmankin. Siksi se on ja pysyy siellä kaupassa. Ryöstöhintaisena, sillä se on ihan hemmetin kallista. Sama pätee kaikkiin muihinkin, mitkä on hintansa vuoksi jääneet kauppaan. Siellä saavat olla ja nyhtäköön rahat joiltain toisilta. :D

      Saksassa ruoka oli naurettavan halpaa. Eipä tarvinnut koskaan jättää yhtään mitään ruoka-ainetta hyllylle hinnan vuoksi! Täällä ollaankin sitten ihan eri sfääreissä ja eroa vastaavissa tuotteissa on oikeasti eurokaupalla. Ei tartte silloin mun jääkaappiin tulla! :D

      Ja kiitos! :') Ei tästä puutu enää kuin lämmin aamupala. Eikä sekään taas ole tosiaan näitä välttämättömiä asioita.. ;)

      Poista
  14. Mainitsit tuolla kyllä jo, että kaipaat aamupalaasi jotain makeaa, mutta ehdotan silti kikherne-omelettia. Yksi resepti löytyy täältä: http://vegamo.blogspot.fi/2009/01/kikhernemunakas.html , ja sitä voi varioida vaikka miten erilaisilla kasviksilla ja esim. juuri tofulla. Seitania et taida enää käyttää?

    Kram-jauhoja (gram-jauhoja, chick pea flour) löytyy Suomessa nykyisin jo melkein perus-cittaristakin, mutta varmimmin noita varmaankin löytyy täällä etnokaupoista tms. vähän paremmin varustelluista liikkeistä. Hakusanoilla kikhernemunakas tai chick pea omelette löytyy erilaisia reseptejä (ja kuvia, tuon laittamani linkin kuva ei ehkä ole kaikkein houkuttelevin :D ).

    Toinen vastaavantyyppinen on sitten "scrambled tofu", eli tofukokkeli. Sitä söin viimeksi Berliinissä keväällä eräässä aamiaiskahvilassa ja oli aivan mahdottoman hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niin mielenkiintoisia pöperöitä, että näihin pitää perehtyä enempikin! En tiiä tykkäiskö noita ihan aamiaisella, jotenkin vierastan kaikkea oikeasti ruokaisampaa silloin, mutta muuten nää oli kyllä tutkimisen arvoisia! :)

      Poista
  15. Noista viljoista vielä et jos on keliakia silloin ei siedä gluteenia, mut jos on vilja-allergia niin sitten ei siedä viljan proteiinia. Vilja-allerginen saa oireita kaikista gliadiiniproteiinia sisältävistä viljalaaduista. Joten keliakia ja vilja-allergia on kaksi ihan eri sairautta. Moni luulee, et viljoille allerginen voi käyttää gluteenittomia tuotteita, mutta ei se suoraan mee näin. Jos on viljan proteiinille allerginen niin ei se kaura välttämättä käy vaikka se ois miten puhasta. Ihan niinkuin olet itse päätellyt. Kenellä allergia ei ole älyttömän paha niin saattavat kyllä kauraa sietää pienen määriä. Tosin sun oireet mun korvaan kuulostaa aika pahalta ja enpä lähtis tota kauraa kokeilemaan ennenku ei oo mitään oiretta. Sittenkin tosi varovasti. Toisaalta enpähän oo lääkäri ja jokainen tekee ne omat ratkaisut. Vilja-allergikolle sopivia ruoka-aineita on riisi, tattari, maissi, hirssi, teffjauho, amaranttituotteet, quinoatuotteet. Mistä voi puurontynkää keitellä, makujensinfoniasta en taas viiti jorista...

    Aika monista tuotteista myös löytyy viljatärkkelystä, joten jos on todella herkkä niin jo siitäkin voi oireilla, mut vissiin se on kai aika hyvin siedetty. Jos sun oireet ei meinaa mennä ohi niin kannattaa vilkasta sun protskupatukat, kun niissä aika monesti käytetään viljatärkkelystä, joten siellä on vehnägluteenia. Tämmösiä aatoksia.

    Toi sun tukan väri niiiiin super magee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa näin. Tuossa ei tosiaan ollut mitään mitä en olisi tiennyt. Luulen vain, että moni kuvittelee näiden olevan yksi ja sama asia, vaikka kuinka jauhan, että ne viljat, ei se gluteeni. ;) Ja nimenomaan, ennen en lähde kokeilemaan edes gluteenitonta kaurapuuroa, ennen kuin oireet on poissa, jos silloinkaan. En ehkä silti, koska on sen verran hintavaa, että tuskin on ihan sen arvoista.

      Viljatärkkelysasia on selvitetty myös ja protskupatukkatarkistus on jo tehty parisen kuukautta sitten. ;) Tiedän jokaisen ainesosan, mitä niissä patukoissa on ja erikseen on tarkistettu, että siellä ei viljoja ole.

      Kiitti tukkakehuista! :)

      Poista
    2. Mie vähän arvasinkin, et varmaan jo tuttua kamaa ;) muttaoli ihan pakko kirjottaa, jos edes yks lukija sais ahaa elämyksen ja tajuis et noi on niin kaks eri asiaa...

      Poista
    3. Täähän on vähä ku maitoallergia vs. laktoosi-intoleranssi. Laktoosiallergikot voi käyttää laktoosittomia maitotuotteita, kun taas maito(proteiini)allergiset eivät mitään maitotuotteita. Tuli vaan tällane vertaus mieleen

      Btw Heidi, uteliaisuudesta kiinnostaa tietää, että oletko ikinä ajatellut soijan vaikutuksia hormonitoimintaan, oletko tietoinen? Ei vaikuta mahan toimintaan, siin mieles offtopic, mutta muutoin. Ymmärtääkseni kuitenkin käytät soijatuotteita..?

      Poista
    4. Jep, ja moni ei edes tiedä, että maitoallergia on olemassa. Ei edes Saksassa lääkäri, kun pyysin testaamaan nimenomaan herkkyyttä maidon proteiinille, ei laktoosille. Sain kutsun testeihin, millä testattiin laktoosi-intoleranssia. Selitin uudelleen ja hän ei ollut asiasta kuullutkaan. En tehnyt laktoositestiä, koska en epäillyt aiheelliseksi.

      Tuolta blogin sivusta, hyödyllisiä linkkejä -osiosta, on linkki mun ruokavaliooni (siinä tosin vielä viljat mukana) ja siellä mainitsen soijatuotteista juurikin tähän asiaan liittyen. Eli kyllä, tiedän tuon. Soijaa tulee käytettyä loppupeleissä aika harvoin. Juuri nyt en edes muista milloin viimeksi, siitä on viikkoja aikaa.

      Poista
  16. Heii, sanoit tuossa että pellavansiemenrouhetta ei ole tarjolla vain ja ainoastaan kokonaisia pellavansiemeniä. Jos haluat niistä jotakin hyötyä ilman, että tulee kokonaisina ulos niin laita lusikallinen siemeniä illalla lämpimään veteen ja juo aamulla se vesi. Saat siitä ne hyvät rasvat mitä pellavansiemenissä on. :) Tama kikka saa minulla ainakin mahan jo toimimaan paremmin ! :))

    - Tiia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuiii! Mä teen näin! Ostoslistalle meni sittenkin, kiitos! :D

      Poista
  17. Ite kaipaan aamuisin kanssa jotakin lämmintä, etenkin näin talvella. Teen siemenistä tahnaa (esim. auringonkukansiemen tai seesaminsiemen), jota voi sitten hieman lämmittää. Sekaan vähän kanelia, inkiväärtä, kardemummaa ja päälle esim. taivaallista mustikkahunajaa tai maun mukaan vaikka sitä sokeritonta hilloa. Namii. Oma lempiaamupalani ei kuitenkaan sisällä mitään makeaa. Itseasiassa kun olen viimeaikoina todella kuunnellut kehoani, että mitä sen oikein tekee mieli, se janoaa äärimmäisen harvoin mitään hedelmiä tai muuta makeaa. Lempiaamupalakseni onkin siksi muodostuneet keitot ja kasvis-munakkaat.

    Ja mitä tuohon quinoa-asiaan tulee, vaikka sen pitäisi sopia myös viljayliherkille, itse saan siitä palkokasvien tapaan ilmavaivoja, joten vähäiselle on jäänyt käyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tahnat kuulostaa mielenkiintoiselta. Miten teet niitä? Vaikka en aamupalalla niistä välittäisi, niin muuten kyllä kiinnostaa.

      Quinoa varmasti aiheuttaa ilmavaivoja. Onnekseni olen rautakuurilla ja eipä tunnu tässä taloudessa yhtään miltään enää mikään ilmavaivoja-aiheuttava aine, samaan syssyyn meneisi :D :D

      Poista
    2. Osaan myös melkein kirjoittaa. :') Aamukahvi on vielä kesken!

      Poista
  18. Aurongonkukansiemeniä liotan yön yli ja huuhtelen. Sitten hieman suolaa ja öljyä ja sauvasekoittimella tahnaksi. Seesaminsiemenet liotan ja kuivaan vuorokauden pari ilmavasti siivilässä välillä sekoitellen. Sitten paahdan pannulla ja sama homma. Manteleilla en ole kokeillut, voisin kuvitella, että on herkkua. Itse päädyn noihin kahteen ensimmäiseen usein niiden edullisuuden vuoksi. Aamupalaksi tahna on sellaisenaan turhan tuhtia makuuni. Sitä joi sitten jatkaa hieman löysemmäksi esim. maidolla tai muulla puuromaiseksi. Aivan ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja noi tahnat on tosi monikäyttösiä. Monessa ruuassa toimii kivasti ja herkkupallosia tahnoista saa lisäämällä niihin esim. soijajauhoja ja pyörittelemällö palloiksi. Pallot voi sitten makunsa mukaan kieritellä vaikka sipsinmakuisiksi mausteseoksessa tai karkeiksi kaakaon ja esim. palmusokerin seoksessa. Niistä saa vaikka mitä ihanuuksia, joita on sitten kiva illalla napostella. Itse huomaan aina elokuvaa katsellessani jotain naposteltavaa ja nämä toimii tosi hyvin, eikä niitä montaa jaksa syödä, sen verran energiapitoisia ovat. Niistä voi myös itse muovailla vaikka proteiinipatukoita lisäämällä haluamiaan jauheita ja esim. kuivattuja hedelmiä. Voisin puhua näistä loputtomasti, mutta ehkä lopetan tähän :D Mukavaa päivää sulle :)

      Poista
    2. Kuulostaapa tosi hyvältä, heti kokeiluun! :)

      Ali

      Poista
    3. Kiitos! Kuulostaa todella makoisalta ja jotain vastaavaa täytyy ehdottomasti kokeilla joskus! NAMS. Siemenet ja pähkinät on muutenkin ihan suurinta herkkua!

      Poista
  19. Minä olen löytänyt vain liian happamia/puuromaisia raejuustoja, ainoa jonka olen saanut syötyä oli Lidlin joku Linessa :) Tykkäisinköhän mä tuosta Tescon mauttomasta, jos mulle ainoa oikea on Valion rasvaton? Saisi olla rakeinen, ei paljoa nestettä, neutraali maku... hmmm, nyt aloin fantasioimaan :D

    T. se Englannissa kotirouvaileva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Mä sanoisin, että tämä on sellaista tyhjän hapanta eikä mitään muuta. Lisäksi se on todella vetistä, paksussa nesteessä lilluvia isoja palleroita. :D Ei ehkä sinun(kaan) toiveita kohtaisi. :') :D

      Poista
  20. Itse Skotlannissa asuessani käytin waitrosen raikkua ja huuhdoin sen happaman lillun siitä lävikön avulla pois. Vinkkinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo Waitrosea täällä lähelläkään. Niitä on tuolla etelämpänä, kaukana. :(

      Poista
  21. En jaksanu lukea kaikkia kommentteja, enkä tiedä tattaripuuron valmistusohjetta, mutta tuli mieleen, että lyhenisikö valmistusaika, jos teet sen puuron illalla yöksi jääkaappiin turpoamaan (eli laitat vaan hiutaleet ja nesteen sekaisin) ja keittelet/mikrottelet aamulla sen x määrän minuutteja?

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mitä olen tattaripuuroon nyt perehtynyt, niin ilmeisesti se turvotetaan nimenomaan siinä keittämisprosessissa. :/

      Poista