perjantai 12. lokakuuta 2012

Viisi päivää hieromatta

Oli tosiaan tuossa vieraiden aikana viiden päivän väli hieronnasta. Seuraukset tuntuu. Sain hirvittävät trigger -juilit oikealle puolelle. Eli käteen, olkapäähän ja solisluun tienoille. Häiritsi jo untakin ja missään asennossa ei ollut hyvä olla. Leposärkyä siis on. Pisteistä tuli tämän tauon aikana taas lähes kosketusarat ja nyt hieroessa on henki salpaantua. Tällä mennään taas jonkin aikaa kunnes siitä rauhottuvat.

Lisäksi niska on jäykkä ja vähän kipuinen päätä kääntäessä. Veri ei todellakaan kierrä. Olen aivan hirvittävän väsynyt. Eilen oli lähellä etten nukahtanut crosstrainerille. Oikeasti se tuskin oli lähellä, mutta silmät tahtoivat kiinni. Lopulta suihkun jälkeen luovutin, kun silmät seisoivat päässä ja raahauduin päikkäreille. En ikinä ota päikkäreitä. Nyt nukuin tunnin. Tälläkin mennään nyt jonkin aikaa, kunnes saa taas paikat auki.

Asiaa tuskin auttoi se, että hierontatauko alkoi selkä/hauistreenipäivänä. Silloin olisi ollut varmasti suhteellisen oleellista avata treenin tekemät jumit. Itse treeneihin tämä ei ole vaikuttanut millään lailla, vaan puntti nousee ja treenatessa ei väsymys vaivaa niin, että vaikuttaisi kehoon. Vaikka silmät tuntuukin väsyneiltä ihan kesken treeninkin. Naama ehkä myös hieman kalpea..



Tänään taas treenattiin selkää (ja sitä habaa). Koko selkä on nyt vähän kuin jyrän alle jäänyt. Eilisillan normaalia pidempi hieronta ja tämän päivän treeni tuntuu. Kuvastakin näyttäisi nuo epäkkäiden yläosat olevan kireät (vaihteeksi) ja tuo lihashan päättyy tuonne kallonpohjaan asti. Eli kyllä nyt nuppia kiristää. :')

Mullahan on (ylä-)selälle tasan kaksi liikettä; kulmasoutu käsipainolla ja alatalja, jonka toteutan kuminauhalla. Yllättävän hyvin on riittänyt nämä kaksi liikettä.

Alataljan tauolla. Ihmeellistä muhkuraa selkä täynnä. :D

Tänään tuon treenini jälkeen join perinteisesti palkkarin ja hetken tauon jälkeen jatkoin crossarilla 40 minuuttia. Tuon jälkeen popsaisin omenan nassuun ja jonkin ajan päästä aloin tehdä menoa suihkuun. Mies oli aloittanut oman jalkatreeninsä tässä kohtaa ja bongasin sitten, että miten korkealle sen kyykkytelineen saakaan astetettua, kun hän oli sitä ylemmäs nostanut. Katsoin, että perhana, tuossahan voisi melkein vetää leukoja. :D Niin, minä en ole koskaan vetänyt leukoja. Nyt piti tietysti häiritä miehen treeniä oikein urakalla ja heitin treenihanskat käteen ja ajattelin kokeilla. Korkeutta ei ollut ihan tarpeeksi, kädet koukussa vetelin muutaman, niin että lähtö tapahtui varpaat lattiassa. Mies tässä vaiheessa ohjeisti, että tarkoituksena on lähteä suorin käsin nostamaan. Asetuin polvilleni lattialle ja kädet olivat jo melkein suorat, mutta eivät ihan. Siinä jo fiilistellessä itseni ylös nostamista olin satavarma, että ei muuten nouse. Kokeilin, ja nousihan se sittenkin. Häiritsin toisen treeniä vielä sen verran, että (annoin toisen kyykätä vähän välissä) telinettä nostettiin niin ylös kuin mahdollista ja kokeilin vielä. Nyt roikuin ilmassa. Hetken aikaa roikun ja kikatin, kun kroppa heilui eestaas. Joo, oli hupaisaa. :D Ja taas olin satavarma, ettei varmasti nouse. Mutta taas nousi! Kaksi vetäisin ja sitten alkoi sormet liukua enkä uskaltanut jatkaa.

Ja oli muuten tyttö iloinen. Hah, vetelin leukoja! Tätä täytyy selkeästi hyödyntää. Joskus yritin tehdä sillä matalalla tasolla tuossa telineessä, mutta eihän siitä nyt mitään tullut kun korkeus ei riittänyt alkuunkaan. Nyt tiedän, että sen voi nostaa paaaaaljon korkeammalle. Mahtavaa.

En tosin vielä uskalla innostua. Jotenkin olen aika varma, että tuossa jos jossain saa hartiat superjumiin.. Joten ootellaan nyt miten käy parina seuraavana päivänä. Jos ei suuria oireita tule, niin kyllä vaan pääsee mukaan treeniohjelmaani.

Huomenna lepopäivä ja sunnuntaina sitten jalkatreenaillaan. Hyvät viikonloput ihmisille!


p.s. Kiitos keskustelusta edelliseen postaukseeni! Jos mahdollista, olen nyt vaan enemmän hämmentynyt teidän kommenteista kuin ennen :D Että tykkäätte musta, syistä joiden vuoksi ette koskaan olisi mun kanssa kavereita oikeassa elämässä. :'D Parhautta! <3 Kiitos myös toisenlaisista kommenteista, kuten siitä, että minun on vaarallista opiskella etänä kotonani psykologiaa. :D

p.p.s. 
Uusille tiedoksi; trigger -jutut löytyy täältä postauksesta: klik!
Ja niskaongelmajutut täältä: klik!

45 kommenttia:

  1. Hei kiinnostas tietää, miten teet ton alataljan kuminauhalla? Siis laitatko sen kummarin "kiinni" jonnekin (siis jonkun paikallaan pysyvän jutun takaa silleen junou) vai jalkapohjien taakse vai....? Ompa hankala selittää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa juu, tämänhän olisin tietty voinut selittää tuossa jutussa :D Eli kyykkytelineen jalan ympäri menee. :)

      Poista
  2. minusta kaikilla saa olla oma mielipide ja voisi hyvinkin olla sinun ystäväsi oikeassa elämässäkin. sun edellisessä työpaikassa ollaan joskus nähtykin ku olit laaduntarkailijana.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! En kestä! Tahtoo tietää anonyymin todellisen identiteetinnnhhhh! :D

      Poista
  3. Leuat on parhaita! :) Siinä purkautuu se energia jotenkin eritavalla kun punttitreenissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tykkäsin kanssa, tuolleen ohimennen tehtynä, toisen treenin keskelle ängettynä.. :D Täytyy kokeilla montako niitä saa ihan oikeassa treenissä, eikä silloin kun on itsensä ihan piippuun vetänyt jo parissa treenissä ja sormet liukuu. :')

      Poista
  4. Leuanvedot on mahtiliike! Ja ne toimii myös kivasti haukkatreenin etukäteisväsytyksenä. Jos parin testailukerran jälkeen nuo eivät aiheuta sulle mitään hartiajumeja, niin käsittääkseni sellainen ovenkarmiin tuleva leuanvetotanko on ns. halba (ja niitä saa ympäri intternettiä), jolloin pääsee vetelemään suorin käsin ja jaloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksalainen vuokrakämppä + mitään yhtään minnekään asennettuna, edes tauluja seiniin = ei käy. :D

      Täytyy siis jatkaa tällä, jos nyt ei pahempia juntturoisia tule. Onko siinä kummonen vastusero muuten, että onko ne jalat suorina vai koukussa? Tuossa kyllä tosiaan jo hyvin roikkuu ilmassa, niin korkealle sen saa, muttei sentään katon rajaan kuitenkaan. :D

      Poista
    2. Ah, joo, vuokraisännät aiheuttaa omat haasteensa, kyllä :D Niitä tankoja on tosiaan tämmöisiä, jotka ei vaadi mitään kiinteää asennusta.

      Mä en usko, että vastuseroa juurikaan on (ellei heijaamalla auta, mutta sen voi tehdä korkeammallakin tangolla), ainoa mitä keksin, on että jos joutuu sitä kropan vetoasentoa jotenkin turhaan kiertämään/taivuttamaan tms. niin se voi mahdollisesti edesauttaa noita jumeja. Mutta sehän onneksi selviää kokeilemalla, eli treeni-intoa siis vaan :)

      Poista
    3. Ach so! Uskaltaako tuollaisessa OIKEASTI roikkua? :D Mulle tuli ensimmäisenä mieleen ne kaikki mukahauskat videot, kun tuollainen on käytössä tipahtanut alas. :') Lisähaastetta aiheuttanee se, että meillä oviaukkojen seinien paksuus on jotain 30 sentin luokkaa :O Mutta oispa kätevä!

      Kyl maar mää tiistain treenissä vetelen taas ja katsotaan sitten miten pahaksi sitä mennään. Sitten tietää. :')

      Poista
    4. Meillä on just tollanen, ja kyllä se kestää tota mun miestäkin! Plus tolla voi tehdä muitakin liikeitä.
      Kannatan;)
      Meillä on myös trx-nauhat kotona jotka kiinnitän aina tuohon tankoon. Hyvä hankinta!

      Poista
    5. Hyvä kuulla, ettei tipu alas kesken kaiken. :D Meille ei vaan tämä kyseinen tosiaan kävisi, kun on nuo oviaukkojen seinät paksuudeltaan jotain ihan muuta kuin tässä esimerkissä on maksimi. :D Täytyy tutkailla vaihtiksia jos tulee tarvetta hankkia moinen.

      Poista
  5. Pitäisköhän itekin alkaa treenata nyt noita leuanvetoja, kun niistä niin monessa blogissa on kirjoiteltu :) Niin ja siis oonhan jo suunnitellutkin sitä jonkin aikaa, mutta aina on vaan jäänyt!

    Hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, muiden teksteistä olen minäkin mielenkiintoni herättänyt tätä kohtaan! :) Jos ei muuten niin täytyy sitä ainakin kokeilla, että tietää monta niitä saa. :D

      Parhausviikonloppuja! <3

      Poista
  6. On kyllä upea selkä! Tavoitetta kerrakseen ;) Itsekin olen aloittanut leuanvetoharjoitukset, vielä en saa yksin vedettyä itseäni ylös, mutta melkein (tarviin kaverin työntöapua hippasen siinä liikkeelle lähdössä) :)

    Kivaa viikonloppua ja toivottavasti jumit helpottaa pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuntuu että tuonne on jotenkin ihan vahingossa kasvanut noita muhkuroita. :D

      Täällä hierotaan nyt kiltisti taas vaan joka päivä niin kyllä ne siitä helpottaa taas jonkin ajan päästä. Ei sitten tarttisi olla taas ihan silmät ristissä koko ajan! Kiitos ja viikonloppuja! :)

      Poista
  7. En usko että mun nimi sanois sulle mitään.ku ei olla puhuttu ne pakolliset sanat siinä seisomapöydän ääressä."saaks tää naarmu mennä?"Mutta yhden vihjeen voin antaa. olin Saarikosken alueella töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih. Aloin heti mielessäni käydä näitä ihmisiä! Voi olla, ettei kaikki nimet mitään sano, vaikka niitä koitinkin tietoisesti opetella. Uskoisin kuitenkin naamasta tunnistavani jokaikisen meidän vuoron operaattorin.

      ps. Saarikoski on mun Fb- kaveri. :')

      Poista
  8. Mä jaksoin melkein tehdä kuntosalin leuanvetolaitteessa leukoja. Melkein. Kymppikilo pois ja kovaa treeniä ylätaljalla ja toivon saavani siinä jo yhden.

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein on jo melkein yksi! Siitä se lähtee. :)

      Poista
  9. Komee selkä ;)

    Ja leuanvedot ehdottomasti ohjelmaan, jos niitä kerta menee. Yksi parhaimmista ja kokonaisvaltaisimmista liikkeistä, mitä voi ihminen suorittaa.

    VastaaPoista
  10. Oi, mä haluaisinkin kanssa pian taas hierontaan!!
    Ja nam tota sun selkää! ;) Epäkkäiden yläosat tosiaan näyttää aika "tiukoilta". Se on muutenkin sellainen lihas, että saa aikaa aikamoisia niskajumeja/päänsärkyjä. :( Mutta komia lihas se on ku on niin "laajalle leviävä" lihas. Kivaa viikendiä sulle kans! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä normaalisti hierotaan joka ilta, oikein hierontapöytä on ostettu sitä varten. Kyllä vaimon kelpaa, kun on tuommoinen mies. <3

      Hih, nam, kiitti. :D Nuo epäkkäiden yläosat on mulla aika kestojumissa, heti kun päätä kääntää niin ottaa kiinni ja kiristää niin maan perkuleesti. Yleensä niiden kanssa kuitenkin pärjää! Nyt on vähän heikompaa hetken aikaa taas. :D

      Viikonloppujaahhh <3

      Poista
  11. Mä en viitti tänne oikeella nimellä kirjottaa.laitan sun fb:n inboxin viestin,ni näät mun oikeen henkilöllisyyden =)

    VastaaPoista
  12. Muistan vielä mun omat ekat leukani <3 Olin pikkutytöstä asti (siitä asti kun näin Linda Hamiltonin Terminator 2:ssa vetämässä leukoja) haaveillu että osaisin vetää leukoja, mutta koskaan en onnistunu, ehkä en osannu teknikkaa tai ei ollu voimaa tarpeeks. Sitten edellisen "treenikauden" (treenaan kausittain koska mulla on työ joka on fyysisesti raskasta ja jopa aika vaarallista jos on esim. väsynyt tai huonossa hapessa muuten) lopussa kokeilin huvikseni ja se mähän onnistuin!
    Aivan mahtava fiilis! Ihan uskomatonta! 20 vuotta olin haaveillu! Eikä kukaan ollu kotona näkemässä!
    Äkkiä puhelin videokuvaamaan, uus veto ja videon lähetys miehelle joka oli kyllä suhteellisen ylpee mun saavutuksesta :)

    Kiitti vielä tuosta trigger-postauksesta! Mulla on ollu oma olkapää paskana kymmenisen vuotta ilman mitään syytä. Lääkärit on tutkineet ja ainoa mitä osaavat tarjota on tension neck tai liian kireetä rintalihasta. Toki tuon kanssa oppi elämään tuon kivun, mutta ei sitä aina voi ottaa huomioon, esim. just töissä ei aina pysty olemaan varovainen... Pitää kokeilla nyt tuota hieromista, eilen jo vähän kokeiltiin ja tosiaan henkihän siinä salpaantuu ku oikeisiin pisteisiin painelee.

    Hyvää leppopäivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiva leuanvetotarina! <3 :') Mun ensimmäiset tulee sitten aina olemaan tuo, että hyökin kyykkytelineeseen kiinni kesken miehen jalkatreenin ja se on sitten se tarina mitä kerron eteenpäin. :'D

      Mukava kuulla, jos trigger -postaus saattoi auttaa oivaltamaan jotain! Pirullisia pisteitä ne on, kun säteilee jonnekin ihan muualle, eikä osaa edes ajatella, ettei se kipu välttämättä sieltä olkapäästä lähde vaikka siellä nimenomaan tuntuu. Tsemppiä niiden kanssa!

      Kiitos! :)

      Poista
  13. Jos tanko on liian matalalla leuanvetoihin, voi tehdä aussileuanvetoja (kuvagooglaa australian pull up).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin tuota kerran takaolkapääliikkeenä. Otti liikaa hartioihin, oikein särkien. :/ Ja ei oo tanko tosiaan liian matalalla, kun suorin käsin pystyy ilmassa roikkumaan. :)

      Poista
    2. Joo, oikeastaan laitoinkin tuon tänne ihan yleisenä vinkkinä kaikille, jotka painii sopivan leuanvetotankokorkeusongelman (toi on sana, oikeesti!) kanssa. Meidän salilta katosi rempan yhteydessä avustava leuanvetolaite, joten oon smith-telineessä sitten tehnyt noita aussileuanvetoja.

      Poista
    3. Ah. suomen kielen sanahirviöt! <3 :')

      Poista
  14. Ajattelin tässä noihin jumeihin liittyen, että onko sulla jotain erityistä kestävyysliikuntaa vastaan? Tottakai jokaisella on omat mieltymyksensä eikä ole yhtä oikeaa tapaa liikkua, etkä ehkä merkkaile treenilistaan jotain pyöräilyitä, juoksuja, kävelyitä sun muita, mutta ajattelin kuitenkin kysäistä. Kestävyysharjoittelu pitää lihakset vähän vetreämpänä, en tarkoita että siihen pitäisi vaihtaa mutta sitäkin olisi kaikilla hyvä olla. Ääriesimerkkinä kehonrakentajat (ei, en nyt vertaa sinua heihin) jotka eivät jaksa juosta pariasataa metriäkään (lihasten helvetinmoisesta hapentarpeesta ja harjoituksenpuutteesta johtuen). Onhan tuossa tuo crossari messissä mutta aika yksipuolista, eikä missään mielessä luustoliikuntaa. Kestävyysliikunnan osalta terveyssuositukset ovat enemmän kun crosstrainerilla kaksi kertaa viikossa 40 min. Voin olla väärässä, en ole lukenut blogiasi läpikotaisin mutta yhden viikon treeneissä jonka tulin lukeneeksi, huomasin tuollaisen tilanteen. Kukin tavallaan mutta uteliaisuuttani ajattelin kysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla ole mitään kestävyysliikuntaa vastaan. Liikunnat merkkaan kyllä treenilistaan. Crossarilla menen pääasiassa kolme kertaa viikossa, poikkeukset erikseen. Tämä siksi, koska tykkään sitä tällä hetkellä tehdä eniten. Vastustahan siinä pystyy säätelemään, voi tehdä jopa intervalleja, kuten joskus teen. Aika vaihtelee katsottavan tv -sarjan mukaan. Tällä hetkellä pyörii Täydelliset Naiset, siksi kesto 40min.

      Juoksuun liittyen esimerkiksi yksi postaus täällä:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/06/vaivapostaus-i.html

      toinen täällä:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/07/punaa-kasvoilla.html

      kolmas täällä:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/08/20-minuuttia.html

      On ollut myös viikkoja, jolloin olen käynyt kävelemässä noin neljäntoista kilometrin lenkin kolmeen kertaan. Kävelen mielelläni, mutta kameran kanssa. Siitä esimerkkipostaus täällä:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/09/25kg.html

      Käyn joskus myös pyöräilemässä:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/07/olipa-kerran-pyoralenkki.html

      Joskus käydään vaeltamassa, kuten tällä kyseisellä viikolla:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/06/viime-viikko.html

      Lihasjumeista ja kestävyysliikunnasta:

      a) lenkkeilyssä jumitan hartialihakseni totaalisesti
      b) pyöräilyssä jumitan hartialihakseni totaalisesti
      c) kävelyssä jumitan hartialihakseni totaalisesti (kameran raahaamisesta johtuen pääasiassa)

      Punttien nostamisella + hieronnalla taas pidän verenkierron hyvänä ja jumeja vähempänä. Mutta jännitysniska on jännitysniska. No can do.

      Lisäksi: koko liikkumiseni perustuu täysin siihen, mitä itse tykkään tehdä. Suositukset tai muut on minulle aivan yhdentekeviä. Alusta asti olen tehnyt sitä mitä tahdon tehdä, en sitä mitä pitäisi tehdä. Ehkä siksi olenkin tässä pisteessä nyt. ;)

      Poista
    2. Juu, tottakai sitä pitää tehdä mistä tykkää. Haluaisin vain saada kaikki ihmiset pomppimaan luidenvahvistamismielessä :D koska itselläni siinä vaiheessa kun paino oli alimmasta pykälästä noussut jo 13 kiloa, rasvaprosenttini mitattiin ja se oli 9. Luuntiheys mitattiin ja se oli yhtä kuin osteoporoosi.

      Poista
    3. Mä joskus tarkistelin, että kuinka paljon saan kalsiumia ja d-vitamiinia päivässä, ja Suomen tuotteilla ne oli päivän saantisuosituksista kahta tai kolmeasataa prosenttia. Joten uskoisin, että mulla ei ihan heti ole huolta sen suhteen. :) Maitotuotteet onkin ihan selkeässä pääosassa koko ruokavaliossani.

      Poista
    4. Niinhän minullakin oli ja silti se vaan tuli. Tottakai tuo estrogeenihomma on yksilöllinen, eräs ihminen kertoi että hänellä jää kuukautiset pois vasta 35:ssä kilossa. Mutta nähtävästi luusto tykkää jos on vähän pläskiäkin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että tässä olisin sinulle mitään lihottamista suosittelemassa. Ihan vain yleisellä tasolla tiedoksi kaikille että alhainen rasvaprossa naisella voi olla ongelma.

      Poista
    5. Näin mä olen kuullut jo ala-asteelta lähtien.

      Poista
    6. Joo, tiedän olet luonnostaan hoikka. Lähinnä niille bändäreille jotka tässä haaveilevat hankkivansa samanlaisen varren itselleen, niille joiden se luonnollinen paino sattuu olemaan korkeampi.

      Poista
    7. Luut tykkää pomppimisesta. Mutta luut kuulemma tykkää myös raskaasta punttireenistä (muistan lukeneeni jostain...öhöm...). Liian alhanen ei rasvaprossa naisilla saa/kannata olla, mutta normaali rasvaprossa on lähteestä riippuen välillä 18-25% ja tuolla 18% on mahdollista saada jo palikat näkyviin. Yksilöllisiä eroja on sitten jonkun verran, tuo menkkojen loppuminen tai häiriintyminen lienee aika hyvä raja, millon ei enää ehkä kannattaisi alemmas mennä.

      -Anna-

      Poista
    8. Jeps. Mulla ei ole koskaan ollut niin alhaalla rasvat, että olisi menkat siksi pois jääneet.

      Poista
  15. Käytätsä jotain roinaa vai ootko ihan puhtaasti päässy tollaseen kuntoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, jo toinen utelu koko blogihistoriani aikana, että käytänkö jotain aineita! Suurin kohteliaisuus ehkä ikinä. <3 Kiitti. <3

      Poista
    2. Niin edelleen asteroideja tai stereoita! Ettei ihan puhdas olekkaan =D

      Poista
    3. Aijjoo! Oon stereoiden käyttäjä! Tunnustan!

      Poista