perjantai 26. lokakuuta 2012

Viljaton viikko ja toiveen toteutus

Koska ihmiskokeet on hauskoja, ajattelin kokeilla viljatonta ruokavaliota. Ainakin viikon. Katsoa, josko epämääräiset pöhötykset poistuisivat (salaa pelkään silti syyksi maitotuotteita, mutta tätä en lähde testaamaan). Aikaisemmin en ole tahtonut muuttaa ruokavaliossani yhtään mitään, koska se on ollut itselle juuri paras näin kun se on, ja erityisesti aivan superherkkua. Tämä kaava kuitenkin järkkyi jo monta päivää sitten, kun meiltä loppui proteiinipatukat, jotka ovat siis olleet osa jokaista päivääni, ja aivan tietyssä kohtaa päivää. Normaalisti tilataan laatikkokaupalla ajoissa ja kyllä tälläkin kertaa, mutta erona on nyt ollut se, että toimitusaika on ollut paljon pidempi kuin ennen. Eivät ole vielä edes maassa!

Eli on pitänyt keksiä siihen kohtaan päivää jotain muuta tilalle. Ja tuo on ollut hankalaa, kun on niin pitkään mennyt samalla kaavalla. Sisällöltään ja energiamäärältään sen on pitänyt olla mahdollisimman samanlainen välipala. Olen päätynyt puolikkaasen rahka-annokseen, jonka joukkoon menee mandelmusia ja protskujauhetta ja puolikas weetabix murennettuna, sekä liraus maitoa, jotta siitä saa juoksevampaa. Ja tämähän muodostui huikeaksi herkuksi!

Tästä innostuneena päätin, että pystyn ehkä sittenkin elämään ilman weetabixejäni aamulla (ja myös nyt sitten ilman sitä puolikasta tuossa yllämainitussa annoksessa), pystyinhän jo nyt tekemään muutoksen ja tykkäsin! Eli uutta aamupalaa miettiessäni, viljatonta sellaista, päädyin yllättäen rahkaan, seuraavanlaisella reseptillä (joka valmistetaan jääkaappiin jo valmiiksi edellisenä iltana):


Puolitoista purkkia rahkaa (375g), pari lusikallista vaniljaprotskujauhetta, reilu desi maitoa, lusikallinen mandelmusia, lusikallinen omena-mangososetta, kardemummaa ja yksi banaani. Tämä oli suurta herkkua, tänään aamulla söin ensimmäistä kertaa (jatkossa ostan kyllä suurempia banaaneita!). Tuo maidon lisäys saa tietysti annoskoon kasvamaan, mitä hainkin, mutta sen lisäksi se tekee siitä kuohkeaa, jogurttimaista, samettista, pehmeää, jopa kermaisen oloista. Ihan taivaallista.

On pienempi kooltaan silti kun se minun viisi weetabixiä + puoli litraa maitoa + vaniljaprotskujauhetta. :D Mutta täyttävää tämä on, siitä olen iloinen. Vatsa on kuitenkin aamulla tottunut saamaan paljon sapuskaa! Lisäksi weetabix -annoksessani (+ aamukahvin maidossa) oli energiaa noin 670kcal, tässä noin sata vähemmän. Keksin kuitenkin helposti lopulta mistä nuo sata kiskoa päivään, eli palkkari kasvoi kokoa, se kun on ollut alle sen normaalin annoksen (200ml, nyt 300ml).

Viljatonhan ei mulle tarkoita mitään muuta muutosta kuin aamupala. Ehkä kerran viikkoon olen syönyt leivänpalan ja silloin tällöin nakerran hapankorpun tai Elovenan välipalakeksin. Pastaahan en syö muutenkaan tai mitään muitakaan viljatuotteita, joten ainoastaan aamupala meni nyt vaihtoon, muut vain jäävät nyt kokonaan pois, kun ne muutenkin ovat olleet harvinaisia. Ainoa mitä en tajunnut, oli se, että meidän kasvissyöjän pippuripihveissä on kaiken muun lisäksi myös jonkin verran vehnäjauhoa, ja tänään söin pihvistä (miehen lautaselta..) pienen nokareen. Joten uusi startti viljattomalle huomenna. :D Tiedän, ettei viikossa tunne suuria eroja, ellei reaktio ole aina ihan välitön. Välitön se oli joskus, kun vielä söin weetabixejä myös alkuillasta välipalana. Silloin turposin. Aamuisin taas voin syödä mitä vaan ja missään ei tunnu. Mutta katsotaan nyt silti edes viikko, tapahtuuko mitään. Tuo uusi rahka-aamupalani on kyllä sen verran hyvää, että saatoin rakastua siihen ehkä ihan lopullisesti.  Noista pihveistä en kyllä ehkä luovu, ellei tässä jotain järjettömän hienoa tapahdu tällä kokeilulla.

Seuraavaksi voisin kokeilla koisokasvitonta viikkoa. Maidoton olisi hauska testata, mutta se tarkoittaisi koko ruokavalion uusimista ihan proteiinijauhetta myöten. Ihan kaikki menisi uusiksi. Siksi en sitä testaa. Ennen kuin lääkäri käskee. Ihmiskokeet on hauskoja, niin kauan kun niistä ei ole kohtuutonta vaivaa.. :')

Ja kun tässä on vatsasta kysymys, niin loppuun vielä toiveen toteutus. Vatsakuvat rentona ja jännitettynä! :D Tämä oli siitä hauska, että jo kun joskus aiemmin minulta kysyttiin, että jännitänkö kuvissani vatsaa vai en, otin silloin jo kuvat. Eilen tuli sitten vasta toive tähän liittyen ja kuvathan oli jo olemassa! Viihdytin itseäni tänään ja otin kuitenkin uudet. Lähinnä siksi, että aiemmat kuvat olivat vain edestä, tänään otin myös sivusta. Joten, olkaa hyvät:

Rentona - jännitettynä

Rentona - jännitettynä

Sinänsä hauskaa, että rentona palat erottuu paremmin. :D Myös kylkien kaarilinja on syvempi, jännitteässä kaari katoaa melkein kokonaan. Useimmiten otan kuvat ehkä näiden kahden välimuodolla. En jännitä, mutta pidän kasassa. Nyt mietin, pitäisikö siirtyä ottamaan ihan vaan noita rentomassukuvia, sehän näyttää kivemmalle! :'D Paitsi sivusta. Siinä tykkään kyllä jännitetystä enempi. Normaalitila on jotain tuolta väliltä. En koskaan pidä vatsaa täysin rentona, edes istuessa. Ehkä nukkuessa.. :') Olen tuon opetellut jo joskus kuusitoistavuotiaana. Sisäiset vatsalihakset tekee sen ihan automaattisesti, eikä asiaa todellakaan tarvitse edes miettiä. Se on lihasmuistissa ja täysi automaatio. Kannattaa tehdä niitä hoovereita! ;)

Jotta ei muuta, kuin viikonloppuja! Huomenna lepopäivä, jalat kiittää ja kuittaa! Jiihaa!

38 kommenttia:

  1. Ihmis kokeet on kivoja:D mie aion seuraavaks koittaa selvittää mist kaikest voi tehä "tofua" xD

    VastaaPoista
  2. Kerrohan sitten miten viljaton on vaikuttanut turvotteluihin! Sulla on kyllä niin upea vatsa, tahtoo kans! Kait sitä itsekin pitäisi vain raa'asti karsia jotain juttuja ruokavaliosta että sais turhat rasvat palaan pois.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän teidät ajantasalla kyllä! :) Ja kiitoksia kovin! Keittiössä tää vatsa on tosiaan pääasiassa rakennettu! ;)

      Poista
  3. Kuulostaa niin ihanalle toi aamupala! Ihmiskokeita on kiva tehdä ja aina voi oppia jotai uutta niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on, ihan älyttömän hyvää! Justiinsa tein valmiiksi huomisen aamupalan jääkaappiin ja sai lipaista sen lusikan puhtaaksi.. Voi kuolaaaahh.. :'D

      Ihmiskeho on hirvittävän mielenkiintoinen ja on aina mielenkiintoista testata, miksi se käyttäytyy tietyllä tavalla, josko ratkaisisi jotain!

      Poista
  4. Mun pitäis kokeilla myös maidotonta ruokavaliota. Tuntuu kuitenkin että kaikessa herkullisessa on maitoa, ja jotenkin se on niin iso osa omaa päivittäistä ruokavaliota että aina vaan siirrän sitä :D kaipa siihenkin nopeasti tottuisi. Ehkä sitten joskus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maito on suoraa saatanasta xD sopiiks se jonkun mahalle oikeesti? :D

      Poista
    2. Mun maha ei valita maidosta. Lucky me. Päivittäin menee himmeet kasat raejuustoa ja varmaan litra rahkaa. Ei ole ollut ongelmia -onneksi- koska muuten en tiedä, miten noi korvaisin ruokavaliossani.

      Poista
    3. Mun maha ei maidosta hirveästi tykkää, mutta tosiaan, lähtisi päivästä aamupala, välipalat (kaikki), palkkari, iltapala.. Ruoka jäisi, mutta sekin ilman raejuustoa. Niin ja kahvi lähtisi.. Eipä jäisi mun päiviini juuri mitään syömistä. Joten tämän jätän suosiolla testaamatta! :')

      Poista
    4. Komppaan anonyymia. Maha ei ole moksiskaan maitotuotteista, onneksi :)

      Poista
    5. Ootte onnekkaita! :) En onneksi itsekään mitenkään pahasti oireile, joten ei sinänsä ole syytäkään jättää pois. Ennen kuin lääkäri käskee. :D

      Poista
    6. Niinpä, ja sitä lääkäriähän kun ei yleensä kuunnella tai ylipäätään edes mennä sen juttusille. Eikös se meillä kummallakin vähän näin mennyt?! ;D Hei ihan mielenkiinnosta kysyn (sori, en jaksa ruveta kahlaamaan vanhoja postauksiasi), että syötkö esimerkiksi riisiä minkä verran? :) Tai siis onko kasvikset siun ainut varsinainen hiilarinlähde, siis noitten Weetabixien lisäksi? Kuten tiedät, niin tää kysymys ei oo mitään v*ttuilua eikä vaarana oo e talkasin kohta päteä täällä jotain, vaan ihan mielenkiinnosta tosiaan kysyn niinkun tuossa kirjoitinkin :D

      Poista
    7. Minä aattelin kuule oikein mennä! ;) Täällä maksetaan joka kuukausi sairausvakuutusta hyvät summat ja vastineeksi saa juosta lääkärillä niin paljon kun sielu sietää, joten siinäpä hyvä syy! :D Muutenhan lääkärille mennään sitten kun pää on kainalossa eikä yhtään aiemmin.. :')

      Mä luulen, että suurin hiilareitten lähde on ollut maito. :D Tietysti weetabixit oli, ja kasvikset ja hedelmät. Riisiäkään en syö. Siitä mä tässä ensimmäisenä tosiaan huolestuinkin, että nyt tippuisi hiilarit ja protskut pompsahtaisi korkeammalle, kun ovat jakautuneet tätä ennen tosi hyvin. Täytyy laskea nämä nyt uudelleen ja katsoa prosenttijakauma ja tehdä sitten tarvittavat muutokset.

      Ja sinä päivänä kun sinä alat mulle v*ttuilla, mä olen sen satavarmasti myös ansainnut. :D :D

      Poista
  5. Joo ihmiskokeet on mahtavia! Mä olin ihan tohkeissani viimeks siitä (valkoisen) sokerittoman testistä! Nyt vois ottaa jonkin toisen testiin!
    Ja vitsi, mun on pakko taas kehua tota sun vatsaa!! Kyllä munkin pitäis vähintään tollanen saada, ni oisin sit Arskankin mielestä uskottava pt.. ;) Haha!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitti Monna! :') <3

      Ja voi perkule sitä S**TANAN Arskaa!! Sä oot justiinsa kuule täydellinen tuollaisena kun olet <3 <3

      Poista
  6. Hei pikkunen, jätä toi viljaton kokeiluksi? Kiltti, älä rajoita ruokavaliota entisestään!
    Saat niistä weetabixeistä rautaa ja vitamiineja kuidun lisäksi!
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww. Nyt kun tuntemattomat huolehtii toisista tuntemattomista, niin mun mielestä sun pitäisi jättää alkoholi, herkut, roskaruoat ja kaikki semmoiset ihan kokonaan pois. Et sä tee kun terveydellesi hallaa niillä kaikilla. Pikkuinen. <3

      Poista
  7. Ihmiskokeet FTW! Mutta viikko on tosiaankin suhteellisen lyhyt aika viljattomuudelle. Sen suurimmat edut tulevat luultavasti suoliston parantumisesta, ja se voi ottaa oman aikansa. Mikäli on yliherkkä viljoille, niin ilmeisesti ongelmat näkyvät ensimmäisenä suoliston kunnossa, joka taas voi vaikuttaa erinäisten mekanismien kautta vähän kaikkeen. Välttämättä aina ei edes huomaa mitään erikoista vatsan tienoilla (eli se toimii suunnilleen yhtä hyvin kuin ennenkin), mutta esimerkiksi joku krooninen kiputila tai iho-oire voi alkaakin helpottamaan.

    Jos maidon suhteen haluat testata jotain, mutta et ole valmis luopumaan siitä kokonaan, niin kokeile käyttää pelkästään raakamaitoa (ja lisänä ehkä jotain superlaadukasta heraproteiinia kohtuullisesti). Tietty myös raakamaidosta tehdyt hapatteet, kuten jukurtti tai kefiiri, ovat ok. Markettitason maito ei ole yleensä sieltä ravitsevimmasta päästä maitotuotteita, koska siitä on prosessoinnilla mm. tapettu kaikki hyvät bakteerit.

    Raakamaidon saanti voi sitten tietty olla oma haasteensa, riippuen toki paikkakunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mulla on nyt jo sellainen kutina, että kaksi viikkoa mennään ainakin, kun ei tosiaan vaadi sen suurempia ponnisteluja. Tilallekin sai ihan superherkkuaamiaisen. <3

      Tuo maidoton tai sen muuttaminen toisenlaiseksi on sitten taas suurien ponnisteluiden takana. Kaikki tuotteet, mitkä nyt on käytössä, on sellaiset mitkä läpäisee mun kriteerini ja lisäksi ovat maistuvia. Näiden suhteen en voisi tehdä mitään muutoksia (ennen kuin lääkäri käskee). Maitoa saisi varmasti tuosta pihalta suoraan lehmän tissistä jos tahtoisi, mutta se on sitten eri juttu tahtooko. :D

      Poista
    2. Huh, itse ainakin joisin maitoa paljon nykyistä enemmän, jos sitä saisi tuoreena suoraan pihalta. Oma ruokavalioni pyrkii siihen, että syön mahdollisimman paljon ravinnerikasta ruokaa ja mahdollisimman vähän antiravinteita sisältävää ruokaa. Koska teollisella prosessoinnilla lasketaan huomattavasti maidon ravinnerikkautta (hyvät bakteerit eivät ole ainoa ongelma, myös erinäiset vitamiinit katoavat), niin mieluummin juon raakamaitoa kuin kevytmaitoa. Ja lisäksi tietty raakamaito on paljon paremman makuistakin.

      Poista
  8. On noi kyl niin jänniä yksilöllisiä asioita noi ruoka touhut. Mä koitin joskus aika samaa settiä mitä sä nyt koitat( maidot toki laktoosittomina) ja mä olin pöhöttyny ja turvonnu ku ilmapallo xD plus kuukauden päästä suolisto oli tosi toimimaton xD nyt koitan sopivammassa suhteessa hiilarit protskut kasvirasvoja käytän varmaan liikaa xD gluteenittomana ja maidon koitan jättää lehmä vauvoille:) on tuntunut hyvältä tähän mennessä:) kasviksia paljon ja niitähän toki ei kypsennetä, että pysys se happo/emäs tasapaino xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellainen fiilis, että se on maitoproteiini joka aiheuttaa mulla oireita, eikä laktoosi.

      Ja oon kyllä siinä ihan samaa mieltä, että maito oikeasti kuuluu vain vasikoille ja siinä on jotain todella kieroa, että aikuinen nisäkäs käyttää toisen nisäkäslajin maitoa. Mikään muu laji kun ei näin tee. Ajatustasolla todella häiritsevää. Harmi, ettei maailmassa riitä mulle syötävää jos jättäisin maitotuotteet pois. Jos joskus niin joutuu tekemään niin siitä tulee ihan h**vetinmoinen urakka! :O :')

      Poista
    2. Slatessa oli juuri muutama päivä sitten mielenkiintoinen artikkeli maidonjuonnin evoluutiosta: The Most Spectacular Mutation in Recent Human History.

      Poista
    3. Luen tuon oikein ajatuksella myöhemmin. Ravintoon liittyvät asiat ovat lähes poikkeuksetta mielenkiintoisia.

      Poista
  9. Mä oon pystyny syömään esim laktoositonta raejuustoa, mutta jostain Syystä en pysty syömään sitä minkään kanssa yhdessa. Omituista:) tosin mulla sulaa tosi huonosti hiilari protsku samalta lautaselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, että sulaa huonosti yhdessä. :) Siksi pitäisi aina syödä ensin hiilarit (sulaa nopeammin) ja vasta sitten protskut (sulaa hitaammin). Jos ensin heittää vatsaan protskuja ja perään hiilareita, ne protskut tukkii siellä hiilareitten menoa, jotka tahtoisi kovasti mennä muttei pääse -> turvotus. Tämä on myös yksi syy, miksi ruoka yleensä turvottaa mua - se kun on pakko syödä ison raejuustokasan kanssa. :') <3

      Justiinsa vetäisin naamaan raejuustoa ananasrenkaiden kanssa. Että vaikutuksia vaan ootellessa. :D

      Poista
    2. Minäpä en kyllä oikein usko, että tuota juttua voidaan tiivistää pelkästään makroravinteisiin. Erilaisilla hiilareilla on paljon eroa (vilkaiskaapa vaikka FODMAP-dieettiä), samoin proteiineilla. Rasvojen suhteen ongelmaa ei varmaan ole niin paljon, kunhan ne vain ovat hyvälaatuisia (eli ei härskiintynyttä).

      Oikeasti pääasiallinen syy sulamisongelmiin löytyy kokonaisuudesta. Mitä kaikkia ravinteita ja antiravinteita ruuasta löytyy? Harvemmin kukaan syö puhtaasti tietyksi makroravinteeksi prosessoitua ruokaa. Lisäksi täytyy ottaa huomioon valmistustapa: raaka, miedosti kypsennetty vai kunnolla käristetty?

      Oma perusmättöni on keitetyt juurekset paistetun jauhelihan kanssa. Juurekset keitetään kunnolla kypsiksi (suhteellisen pehmeiksi) ja jauheliha paistetaan pienellä lämmöllä, ja sekaan kunnon voinokare. Käytännössä aina vatsa toimii ihanteellisesti tuollaisen kanssa. Päädyin taas vaihteeksi kolmivuorotyöhön, ja työkaverit kyselivät yövuorossa, miten voin syödä ison lautasellisen kunnon ruokaa keskellä yötä. Heillä kuulemma ei vatsa kestä sellaista. Noh, tuollainen ruoka nyt vaan sulaa hyvin: sopivasti kypsennettynä vatsan ei tarvitse tehdä niin paljon työtä itse. Lihasta ja juureksista ei löydy juurikaan sellaisia ravinteita, jotka häiritsevät ruuansulatuksen toimintaa (kunhan vain suoliston bakteerikanta vain on kunnossa).

      Poista
    3. Tuskin onkaan absoluuttisia totuuksia. Itse huomannut tuon käytännössä olevan näin, niillä tuotteilla mitä itse käytän. Ja kun tosiaan puhun proteiineista, puhun aina maitotuotteista. Se on mulla aina se proteiinin lähde. Muut, vaikkakin proteiineja runsaasti sisältäisivät, on mulle kaikkea muuta kuin protskun lähde. Niitä kutsutaan sitten ihan niiden oikeilla nimillä. :D

      Muistan todella monien valitelleen juurikin tuota, miten yövuoroissa ei voi syödä juuri mitään, kun vatsa ei sitä kestä. Mielestäni silloin kuuluukin miettiä miksi se ei sitä kestä, sen sijaan että on syömättä tai että syö ja kärsii. Itse söin noina aikoina samaa evästä vuorosta riippuen, enkä kokenut mitään ongelmia.

      Poista
  10. :D aikoinaa jaksoin noudattaa tota hedelmät tyhjää vatsaa kasvikset seuraavak jne.. Hyvin se kyl pelas mut joutu vähä teknikoimaa xD

    VastaaPoista
  11. "Kasvissyöjien on tärkeää kiinnittää huomiota riittävään ja monipuoliseen proteiinien saantiin. Yhdistelemällä viljavalmisteita ja palkokasveja saadaan tarpeeksi hyvälaatuista proteiinia."

    http://opetus.ruokatieto.fi/WebRoot/1043190/sisaltosivu.aspx?id=1072877

    http://netti.nic.fi/~vegeta/kasvisinfo.htm

    http://www.vegaaniliitto.fi/ksa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä tietoisku oli mulle tarkoitettu, niin tiedoksesi:

      Saan proteiinia maidosta, maitotuotteista ja maitopohjaisesta proteiinijauheesta + proteiinipatukoista, joissa on jälleen sitä maitoproteiinia.

      Olen siis kasvissyöjä kyllä, mutta käytän maitotuotteita edelleen ja aina vaan. Proteiinien saanti on kaikkea muuta kuin ongelma. :D Miksi edes harrastaisin tätä lajia, jos en saisi riittävästi proteiineja?

      Poista
    2. Syötkö muuten kananmunia? Niistähän saisi sitten protskuja jos maitotuotteiden käyttö muuttuu liian vaikeaksi?

      Kuituja saa kyllä kasviksista ja hedelmistä, niihin ei välttämättä viljatuotteita edes tarvi.

      -Anna-

      Poista
    3. En käytä/syö, sallin sen kyllä ruoanlaiton osana esimerkiksi ulkona syödessä, mutta muuten en syö. Tulee ylös. :/ Tuolla meiningillä tulee ehkä syötyä vuodessa kolmisen kananmunaa. :D

      Kuituja kyllä saan tosiaan vaikka mistä.

      Ja maitotuotteet ei ole vielä onneksi ainakaan häviämässä mihinkään. Ei välttämättä koskaan. :)

      Poista
    4. Mietin, kun mainitsit, että ne maidon proteiinit saattaa olla ne ongelman aiheuttajat. Yksi ystäväni on allerginen nimenomaan maitoproteiinille ja hän tulee todella sairaaksi, mikäli maitotuotteita syö (ihan kaikki maitotuotteet, ml. voi). Siis ei pelkkää turvotusta vaan kovia kipuja ja iho-oireita. Pelkän turvotuksen aiheuttaja on vissiin yleisemmin laktoosi-intoleranssi ja jotkut intolerantikot pystyy syömään hapanmaitotuotteita ja juomaan tankkimaitoa mutta eivät pysty juomaan käsiteltyä maitoa.

      -Anna-

      Poista
    5. Juu, mä toivon kyllä oiiiiiikein vahvasti, ettei ole niistä kyse! Sitten tuleekin ongelmia, jos pitäisi karsia niitä pois, vähentää tai poistaa kokonaan. :/ En uskalla edes ajatella. Mutta lääkäriltä odottelen tässä yhteydenottoa, jos saisi selvitettyä sen ja muutaman muun. Onneksi erinäisten oireiden syyksi on muitakin ehdokkaita!

      Poista
  12. Kerrohan sitten tuloksia.:) Itselleni ei sovi suomalaiset viljat ollenkaan, turvotusta ja ilmavaivoja. Riisi taas sopii.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Infoan kyllä! Viikonloppuun mennessä tulee viikko täyteen, joten silloin jotain raporttia luvassa. :)

      Poista