Uudella asenteella!

Eilen tässä huushollissa päätettiin, että tällainen peli ei vetele. Oli sitten PMS tai ei, niin kukaan meistä kolmesta ei sitä jaksa! Mun kiukkuni on niin kylmää, että itteänikin hirvittää. Joten saa riittää. Olkoonkin kroppa sekaisin, mutta mieli mulla on kuitenkin niin vahva, että päätin koittaa vaikuttaa sillä tähän(kin) asiaan. Yksinkertaisesti sanoin EI kiukulle ja päätin, että se ei enää hallitse.

(lievästi räjähtäneen näköinen :D) Heidi says NO.

Alkuboostia antoi eilinen ruoka. Kuten kirjoittelinkin, niin en tosiaan kokkaillut ruokaa. Mutta kaurapuuroa söin! Edellisestä puuroannoksesta on taas aikaa toista kuukautta, ja mikäpä sen parempi hetki taas nautiskella, kuin PMS -oireiden lievittämisen yritys.

Nätisti pitkin reunoja, kun sotkottelin innoissani. :D Seassa kaneli, kardemumma, piparkakkumauste,
auringonkukansiemenet, mantelitahnaa, sokeritonta vadelmahilloa ja kuivattuja luumuja. AAAAHH.

Eilisten googletusten perusteella opin, että PMS johtuu serotoniinin puutteesta aivoissa ja oireet helpottaa kun serotoniinin saa kasvuun. Ja siihen auttaa hiilarit ja auttaa kuulemma välittömästi. Ja itse voin tämän todistaa kyllä ihan tässä ja justiinsa. Mun kiukkuni helpotti heti. Tuosta lähtien lisäilin hiilareita vähän sinne tänne ja olo on tasaisempi. Vaikka kroppa keräsi heti nestettä, niin olkoon. Mieli kuntoon NYT. Puuroa en valitettavasti voi joka päivä syödä, mutta saa niitä hiilareita onneksi muualtakin, ja helposti saakin! Lisäksi asenteessa tapahtui siis täysikäännös, kun näin päätin. Persniskaotteella PMS heivattiin jonnekin todella kauas, ja takaisin ei tartte tulla! :') En yleensäkään purematta niele oikeastaan mitään, enkä antaudu helposti minkään ulkopuolisen voiman vietäväksi jos tuo voima on jotain mitä en tahdo kokea. Olisi niin helppoa vain todeta, että jaa, se on taas täällä, no nyt sitten olen kiukkuinen seuraavat kaksi viikkoa. Ja voivottelisin sitä sitten vain. EI KÄY.

FIGHT FOR IT.

Ja tänäänhän on ollut kiukuton päivä aamusta alkaen, vaikka extrahiilareita en olekaan juuri popsinut (en siis muutenkaan ole millään vähähiilarisella). Meinaan pitää tämän kiukuttoman linjan. Voi toki olla, että jossain kohtaa tulee se hetki, kun sille ei enää voi mitään, mutta se saa viedä minun puolestani vain päivän tai kaksi. Ei kahta viikkoa. Nyt testataan mieleni voima sitten ihan todella! ;)

Aamupäivällä menin kävelylle. Kirpsakka, mutta aurinkoinen keli, eli justiinsa hyvä reippailulle. Reippailin niin, että välillä otin juoksuaskeleita, pieniä pätkiä tosin vaan, mutta hyvästä mielestä sai sen verran virtaa, ettei ihan koko aikaa malttanut vain kävellä. Siellä kuule menin taas niin, että olkapäissä hölskähteli (ne massiiviset olkapäälihakset). :'D

Onko teillä muuten vastaavaa ongelmaa:

Missä säilyttää kaikki puolipitoiset ulkoiluvaatteet? Mulla roikkuu yhdessä koukussa koko setti taloutemme toisen vessan oven takana. Siinä on alusvaatekerrastoa, kahdet pöksyt, kolme takkia, parit sukat, kaksi fleeceä, ohkaisempaa pitkähihaista, kolme kaulahuivia.. ja lippis kahvassa. Tämä on ihan jäätävä pino! Ovea ei saa kokonaan auki. :D Ovat liian likaisia kaappiin, mutta eivät tarpeeksi pesuun. Joka kerta on ilma vähän erilainen, niin siksi tuohon on kerääntynyt erilaista vaatetta eri ilmoja varten. En mä ole keksinyt niille muutakaan paikkaa.

Ilman sykemittaria menin, mutta ajan otin ja kilometrit kanssa. 12.48km, aikaan 1:54. Vaikka juoksua kerääntyi useita pätkiä niin silti parhaan kävelyajan alle mentiin vaan kolmella minuutilla. :) Kai mä sitten nopsaan kävelen! Tuli toki taas niitä perinteisiä keskeytyksiä, kun piti pysähtyä. Kuten neljä koiraa piti tällä kertaa ohjata kotiinsa takaisin. Kolme niistä oli sentään samaa porukkaa, eli pysähdyskertoja näiden vuoksi tuli kuitenkin vain kaksi.

Kotona rahkaa kurnivaan vatsaan ja jonkin ajan päästä treeniä. Selkää ja hauista. Fiilis ja vire ihan eri kuin eilen, kun ei kiukuttanutkaan tällä kertaa. Parhautta! Hymyilin ja painoin menemään, hiki lensi ja hapotutti. Hyvä minä! Mm. seuraavia tehtiin:

Laadukkaita kuvia. :D Kulmasoutua mutkatangolla, pyrkien pysymään tuossa kulmassa, ja alataljaa kuminauhalla (superina).

No sitä arskaa. Lempparein liike IKINÄ.

Yläselkä seinää vasten ja kops vaan painot rinnalle ja yhteen. Keskitettyä scott -korviketta. Superina.

Videokuvakaappaus kun välillä pitää hullutella, kun on niin hyvä fiilis. :D

Spooky. :D Näillä hanskoilla mennään vielä vaan. Monta vuotta on kestäneet. Paitsi että ei ne oo kestäneet. :'D

Pullistelu lopussa onnistui nähtävästi myös pitkähihaisella.

Ja ruokaakin tein. Tarjolla oli uunitettua parsakaalia, jotka pyöräytin ensin öljymausteseoksessa ja niiden kanssa tomaattinen herkkusienisipulikastike. Voi elämä. Nuo parsakaalit maistuu mun mielestä ihan kanalle kun ne paahtaa uunissa! :D Ah. <3

Kastike näyttää kasalta, koska sen alla on parsakaalia. :')

Kyllä taas kelpaa olla minä. Hyvä mieli ja perhanan hyvää ruokaa. Elämässä on kaikki hienosti ja maailman paras mies rinnalla. Ja kissakin on ok.. ;) Tästä on hyvä mennä taas eteenpäin! Wohoo! Koittakaa tekin selättää PMS -monsteri hiilareilla ja mielen voimalla! Ei siinä mitään menetä ainakaan jos yrittää. :) Tsemppiä tytöt ja tyttöjen miehet! Ei oo aina helppoo, mä tiiän. :)

Vuoden sadas punttitreeni. Ja sitten PMS.

Oikein mitalin sain HeiaHeiasta. :) Ja kaupassakin oli eilen rahkaa! Kotiutettiin monen monta purkkia (32). Joskus elämässä on pienissä hetkissä paljon parhautta. ;)

Mutta siihen se parhaus sitten jäikin. :D Hah. Ensinnäkin; PMS alkaa taas hyökkiä, jippii (selittää myös vatsaturvotuksen). Sanon vaan, että jättisuuret pointsit ja rispektit niille miehille, jotka tätä vaivaa kykenette ymmärtämään ja rakastamaan naisianne myös tämmöisinä aikoina. :) Veikkaan, että yksikään nainen ei tahtoisi käydä tätä kaikkea läpi, mutta on tosiaan asioita, jotka ei ole omassa hallinnassa. Sitten kun PMS on ohi ja nainen taas selväjärkinen, miehen pisteet on satavarmasti nousseet taivaisiin, jos on vain osannut ymmärtää ja tukea. Itse olen ainakin aivan totaalisesti eri ihminen PMS:n aikaan ja kykenemätön monenlaiseen eri juttuun, joihin olen muuten täysin kykenevä. Etenkin sellaiset tilanteet on todella haastavia/mahdottomia, joissa pitää olla järki ja sosiaaliset taidot täysillä mukana. Ilokseni tämä touhu on mennyt huonompaan suuntaan kun hormonini taannoin sekoitin monen asian yhteissummalla.

Sitten toiseksi ja takaisin treenijuttuihin; hylkäsin tänään treenin alkupuolella sykemittarin kokonaan. Meni taas räpeltämiseksi sen kanssa eikä se suostu toimimaan. Olen liian pieni sille. No mennään ilman! Vuoden sadas treeni koostui olkapää-/ja ojentajarääkistä. Kyljet ja vatsa kanssa.

Tankoa otsaan. Kirjaimellisesti. Tässä toistossa kuului KOPS.

Perushyvä treeni oli. Ei huippusuorituksia, muttei normaalia huonompiakaan. Jotenkin ihan hukassa ilman sykkeitä ja kulutuksia, että miten tuota nyt sitten lähtee arvioimaan, mutta sanotaan joo, että perushyvä. :) Vaikka yleensä kiukku on suhteellisen hypersupervoimia tuottava tunne, PMS -kiukku taitaa puolestaan olla sellainen treenifiiliksiä alaspäin vievä.

Treeni ohi, hell yeah! :D

Bongasin tänään kuvista myös kivasti noita kaulajänteitä ja -lihaksia, mitkä tällä hetkellä kiristää niin P*RKELEESTI.

Nämä on semmoisia viulunkieliä yleensäkin. Sivukuvassa näkyy oikeastaan kolme osiota. Kuvan kaksi ensimmäistä rinnan puolelta on piukeat ja painaa henkitorveen. Tai no, painaa noihin rauhasiin leuan alla, jotka painaa sitten henkitorveen. Kun kallistan pään ylös, en voi pitää suuta läheskään kiinni, sillä tuo kireys repii sen auki. ÖÄRGH. Hieroessa tuntuu etenkin oikealla (eli vammaolkapääpuolella :D) überkireä jänne, mitä ei toisella puolella ole. Se meneekin tuosta solisluun tienoilta korvan taa ja on ilmeisesti syypää siihen, miksi kuulo lähtee hoovereiden jälkeen aina toisinaan ja myös saa korvan joskus humahtelemaan jostain syvyyksistä, kun tuolle olalle laittaa laukun. Tokassa kuvassa nuo kaksi keskimmäistä jännettä oli aikoinaan urheiluhierojan mukaan aivan eri paria ja niiden kireyttä ihmeteltiin. Jo silloin muinoin! Akkaa kiristää siis muualtakin kuin pään ympärillä olevan vanteen vuoksi. :D

Pihalle olin jo puoliksi melkein menossa, mutta kolea sää, vesisade ja kova pohjoistuuli muutti mieleni. Jos huomenna sitten, ainakin tuulen pitäisi suuntautua etelästä, eli voisi jopa selvitä hengissä. :) Mulle on alkanut muodostua sellainen fiilis tästä Skotlannin säästä, että täällä ei ole vuodenaikoja. Täällä on vaan Skotlanti. :D

Nyt en aio loppupäivänä tehdä mitään muuta, kuin olla ja möllöttää. Ei kotiaskareita, ei ruoanlaittoa, ei minkäänlaista aktiviteettia, mitä ei voi kuvailla sanoilla 'olla ja möllöttää'. Syöminen sentään saattaa mennä siihen kategoriaan, jos sen tekee vaakatasossa. :D

Millaisia PMS -oireita teillä muilla on, vai onko? Löytyykö miehistä näkökulmaa asialle?

Fiilikset plussista ja miinuksista

Koitetaan saada kasaan vähän noista plussakaloreista ja miinuskaloreista juttua. Voi olla, että luvassa on aika pitkä teksti. :D Korostaisin myös, että lähinnä keskityn mun tapaani tehdä tämä ja itselleni olen hakenut sitä optimaalista tapaa. Ei suinkaan tarkoita, että kaikilla olisi sama optimi. Todennäköisempää on, että jopa päinvastoin. Lisäksi kisalavahommissa tämä touhu on jotain aivan muuta.

Yleisesti ottaen koko plussakalorien pointtihan on se, että syödään yli kulutuksen, ei mitään älyttömiä määriä kuitenkaan, ja treenataan kovaa. Toiveena on, että lihas kasvaa ja tietysti toinen toive siinä sivussa on, että mikään muu ei kasvaisi liiaksi, mutta sille ei oikein mitään voi. :D Läskiä, selluliittia, mitä tahansa semmoista ylimääräistä tulee todennäköisesti ja aika varmasti. Sitä on tarkoitus pudotella sitten miinuksilla pois.

Tuon kaiken voi toteuttaa erilaisissa sykleissä - toiset saattaa olla plussilla vaikka kaksi viikkoa ja miinuksilla yhden, toiset on plussilla useamman kuukauden ja vastapainoksi miinuksiakin tulee useampi kuukausi. Kukin tavallaan. Itse olen tämän vastaavan tehnyt nyt kahdesti (talviaikaan ja kesäksi ylimääräiset pois) ja molemmilla kerroilla olin useamman kuukauden plussilla ja miinuksilla sitten sen jälkeen. Tällä kertaa mulla taisi olla välissä yksi tai kaksi viikkoa, jolloin olin miinuksilla.

Sanovat aika optimiksi painon nousuksi viikossa semmoista kolmeasataa grammaa, kun plussilla ollaan. Jos paino nousee vauhdilla kohisten, niin on aika todennäköistä, että suurin osa menee jonnekin muualle kuin lihaskasvuun. Pudotusvauhdista en osaa edes sanoa. Hidas nyt ainakin varmasti säästää eniten lihasta. Itse pitäisin hyvänä tuota samaa 300g, jos pudotettavaa on vähän. Mitä enemmän pudotettavaa on, sitä enemmän sen on ok viikossa tipahtaa.

Olen tässä matkan varrella muutamaan otteeseen verrannutkin tätä kokemusta ja vuosi sitten tehtyä. Aika pitkälti kaksi täysin päinvastaista kokemusta. Silloin ensimmäisellä kerralla tietoa oli paljon vähemmän ja asiat olisi voinut tehdä paljon paremmin. Suurinpina eroina oli sekä treenien intensiteetti ja ravinto, lähinnä ne lähteet. Vuosi sitten treenasin yksijakoisella joka toinen päivä. Toisin sanoen; en tarpeeksi kovaa. Lisäksi söin kunnolla niitä plussia myös niinä lepopäivinä. Plussakalorit otin pääasiassa hiilareista ja se lopulta näkyi mun kropassa sillä, että vatsaan kasvoi suurikin rasvakerros ja jenkkikset tursuivat. Tällä kertaa otin plussat pääasiassa proteiinista ja suurta vatsaa ei kasvanut, eikä jenkkiksistä tullut mitenkään jäätävät. Ero oli aika konkreettinen talven villakangastakin kohdalla - viimeksi ei sitä voinut käyttää, koska se ei mahtunut kiinni! Nyt mahtui hienosti. Ei tehnyt tiukkaakaan. Vaikka paino oli siis sama. Nyt tietysti myös treenasin kolmijakoisella, joten automaattisesti intensiteetti oli paljon suurempi ja treenikertoja tuli viikkoon enemmän, kun joka toista päivää ei tarvinnut pötkötellä. Molempina kertoina jätin aerobiset pääasiassa pois/huomattavasti vähemmälle, koska ne nyt yksinkertaisesti syö pois tehoja ja kuluttaa konkreettisesti energiaa, jolloin lihaksille jää sitä vähemmän.

Viime kerralla ei se lihas juuri plussakaudella kasvanut. Hirveän vähän kuvia niiltä ajoilta. Vähän kuitenkin, ja ei niissä juuri suurta lihasmäärää näy..

Pullistelee. En sitten tiedä mitä. :D Tammikuu 2012. Ja ekassa kuvassa muuten vedetään vatsaa sisään niin p*rkeleesti.

Tammikuuta 2012 yhä edelleen.

Tällä kertaa sentään plussilla lihakset näkyivät ja esimerkiksi vatsalihakset eivät tosiaan missään vaiheessa peittyneet minnekään suuren rasvakerroksen alle. Toki rasvaa tuli, mutta se asettui hieman eri tavalla. Iso osa siitä hyppäsi mun muuten rasvattomaan yläkroppaan ja sepäs oli kivaa, kun hauiksetkin kasvoivat suuriksi ihan senkin ansiosta! ;) Ihan ehdottomasti mulle sopi ottaa lisäkalorit proteiinista hiilareiden sijaan. Yleensä taidetaan tehdä hiilaripainotteisesti. Sillä sitä tehoakin saa siihen treeniin.

Suunnilleen samassa painossa kuin edellisenä vuonna kuvissa yllä, mutta treeni meni pikkasen paremmin perille - vaikka sitten lomamökillä.

Tää oli mun huippuhabani silloin 2012. Tästä lähdettiin painoa hilaamaan taas alaspäin.

2012 sitä jotenkin lapsellisesti odotti (kun ei tietoa ja taitoa ollut niin paljoa), että sieltä alta kuoriutuu hirvittävät lihakset. No eipä sieltä juuri mitään ihmeellistä löytynyt. :D Jalat olivat loppupeleissä muuttaneet koostumusta kyllä, löysästä kiinteäksi, mutta koko niissä pysyi samana. Kyllä mä tuolloin vannoin, että ei ikinä enää, ei noista plussista saa kuin läskiä. No sitten sitä tietoa olikin hieman enemmän ja oman kropan tuntemus oli paljon parempi, ja pitihän sitä sitten koittaa! Paljon paremmin tämä meni kyllä tällä kertaa, joskaan ei ihan virheettömästi.

Pudotusvaiheessa, sama paino. 2012 - 2013.

Tällä kertaa paino nousi samaa sopivaa tahtia per viikko (n. 300g). Plussilla olin suunnilleen yhtä kauan kuin viimeksikin (muutama kuukausi) ja samaan painoon asti mentiin. Okei, tällä kertaa jäi sata grammaa alemmas kuin viimeksi.. :D En osaa sanoa onko lihasta tarttunut tälläkään kertaa sen enempää, muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta. Kun tällä kertaa miinusteluvaiheessa tuli sitten niitä ns. mokia ja voi olla, että jos jotain tarttui plussilla, ne katosi miinuksilla. Tai suuresti miinuksilla en siis ole ollutkaan tässä missään vaiheessa, lisäsin vain aerobista ja katsoin vähän mitä sinne suuhuni laitan (ja esimerkiksi että mihin kellonaikaan). Liikunnalla tehtiin se vaje siihen päivään, kalorit on pysyneet kivasti 1400-1500 joka päivä.

Tästä kunnosta lähdettiin plussille viime vuoden puolella.

Nuo pudotusvaiheessa sattuneet tapahtumat olivat järjetön stressikausi, joka laittoi jo yksistään kropan sekaisin. Sen lisäksi ruoka ei maistu normaalisti silloin kun mun on paha olla. Toiset syö suruunsa - itse taas saan silloin itseni pakottaa syömään ja se ei todellakaan aina onnistu toivotulla tavalla. Pari suurinta pudotusta tämän jakson aikana oli 1,1kg viikossa ja toisella 900g viikossa. Aivan liikaa, kun pudotellaan näin pienissä määrissä. Puhutaan kuitenkin kokonaisuudessaan ihan kolmesta kilosta tai jotain sinne suuntaan. Lisäksi olen hyvin tietoinen, että nuo mun überpitkät kävelylenkit on ihan satavarmasti lihasta kuluttavia. Mutta niin tärkeistä kävelyistä on kyse, etten siitä sitten välittänyt, enkä tässäkään kohtaa harmittele asiaa. Menen pitkille kävelyille jatkossakin. :)

Nyt on tosiaan lähtöpainoon matkaa enää muutama sata gramma ja todennäköisesti nekin tässä tipahtaa vielä itsekseen pois. Saa kyllä tipahtaakin, koska vielä ei ole hyvä. Kalorit olen kuitenkin nostanut jo ylemmäs, joten ihan itsestään saa kroppa hoitaa tämän loppuun, mä tahdon syödä enemmän. :D Itsekseen se hoiti 300g viime viikkonakin pois, vaikka syötiin paljon. Se menee sinne missä sen on hyvä. Mun on hyvä, että sen ois hyvä siellä, missä bikinit näyttää ok:lle päällä. :D Vaikka täällä tuskin tommosia kelejä tuleekaan olemaan, niin mun itseluottamukselle on tärkeä, että mun kroppa on siinä kunnossa, että tiiän siinä olevan kaikki sopivasti kohdillaan, vaikkei itseni lisäksi sitä kukaan muu olisi edes pällistelemässä. Itsehän minä itsessäni elän ja peilistä näen minut.

Tätä viime kesän peppua ootellaan taas ilmestyväksi. Kivointa tässä on tietää, että se on sentään olemassa. Mulla on todisteita, oon nähnyt! :D

Miten sitten jatkossa, teenkö tämän uudelleen? Todennäköisesti en. Luulen, ettei mun kroppa kestä. Tällä kertaa meni hormonit sekaisin pudotusvaiheessa huolimatta siitä, että en edes ole ollut millään dieetillä. Kilpirauhanen alkoi ilmoitella itsestään usealla eri tavalla ja esimerkiksi sitä sykettä odotan tässä palailevaksi sinne ihan normaaliin yhä edelleen. Osittain se on jo siellä, pientä hienosäätöä kun vielä tekisi niin on sykemaali saavutettu. ;) Nämä kilpirauhasen ilmoittelut pahensivat myös mun PMS -oireilua aivan tajuttomasti. Enpä muista milloin olisi kahden viikon oireet olleet päällä. Aamusta iltaan olet kuin vankina omassa mielessäsi, tunnet kiukkua vaikka järkeilet, ettei ole mitään syytä siihen, mutta hemmetti, kun et pysty siihen vaikuttamaan. Voin sanoa, että se on ihan yhtä kamalaa, ellei jopa kamalampaa sille joka oireilee, kuin mitä se on niille, jotka saa siitä osansa. Nyt viimeisen kuukauden aikana mun kehossa on tapahtunut niin paljon erilaisia hormonisekamelskoja ja konkreettisia suuria muutoksia, että pää on vieläkin vähän pyörällä niistä kaikista ja mietin, että mikä niistä nyt on normaalia ja mikä ei. Katsotaan seuraavan kierron aikana tapahtuvat tuntemukset ja kaikki muutkin, että mikä tässä ehkä jää pysyväksi ja mikä ei.

Joten sanoisin, että tällä oireiluilla ja muutenkin, kun on ennenkin kilpirauhasarvot mahtuneet juuri ja juuri normaalin haarukkaan, leikkisin terveydelläni jos tätä harrastelisin useamminkin. Siksipä se ei olisi välttämättä kovin fiksua. Ja olenhan lihaksia onnistuneesti kasvattanut ihan normaalilla treenillä ja syömisellä, ilman että mitään on pitänyt syklitellä. Sitä voi syödä niin optimaalisella tavalla, ei tarkoita mitenkään kurinalaista syömistä kuitenkaan, kun tuntee kroppansa ja tietää mitä se tarvitsee, että kehittyy ja lihas kasvaa - vaikka paino ei edes muuttuisi. Näin sitä on tapahtunut ihan silminnähden viime kertaisten plussien ja tämän kertaisten plussien välisellä ajalla. Syönyt sopivasti, treenannut sopivasti, ei ottanut stressiä kummastakaan. Ja lihas kasvoi. Teen mieluummin jatkossakin niin. En sano, että ei koskaan enää, mutta tällä hetkellä ajattelen, että syklittely olisi vain typerää. Ainakin näin pitkillä sykleillä.

Lisäksi, kehotyypiltäni kun olen ektomorfi, eli luonnostani hoikka ja hentoinen, on mun yksinkertaisesti vaikea, ellei jopa mahdoton, kasvattaa sellaisia lihaksia mitä tahtoisin. Olen aika varma, että suurin osa naisista, jotka olisivat samanlaisissa mitoissa, söisivät kuin minä ja treenaisivat kuten minä, menisivät lihaskasvussa mun ohi ihan heittämällä. Muhun ei vain tartu liha niin kuin suurimpaan osaan ihmisistä.  Esimerkiksi mieheni on sellainen, että hän vilkaisee puntteja ja heti on lisää lihasta kehossa, vaikka samaan aikaan noudattaa rankkaa juoksuohjelmaa.. Epäreilua, eh? :D Itse saan nähdä tuplasti tai triplasti sen vaivan kuin muut, ja silti se saattaa olla täysin mahdoton urakka. Toisilla on lihakset pitkänmalliset, toisilla taas muhkumpaa mallia. Itse olen aika varma, että kuulun tähän pitkänmallisten lihasten kerhoon. Olikin hauska lukea Mimosa Isomäen juttu Bodaus -lehdestä, jonka voitte lukea kyseisen kaunottaren blogista tästä linkistä. Lehtikuvat saa suuremmaksi ja juttu on luettavissa kokonaisuudessaan ihan niiden kautta. Mielestäni minulla ja hänellä on kroppa samaa mallia. En sano, että yhtä paljon lihaksia tai että olisin yleensäkään mitään hänen rinnallaan, mutta kropan malli on sama. Ja hänellä on pitkänmalliset lihakset. Ei hänestä todennäköisesti koskaan tule sen muhkumpaa. Kuten ei minustakaan.

Ektomorfista Kaisa Jaakkola kirjoittaa Hormonitasapaino -kirjassaan mm. seuraavaa:

Ektomorfi on kestävyysurheilijan perikuva: hän on laiha ja usein myös pitkä. Ektomorfin luuston rakenne on hentoinen ja hänellä on usein ohuet raajat. Rasva ei tartu häneen helposti, mutta eipä tartu lihaskaan sen paremmin. Ektomorfin rasvaprosentti voi luontaisesti olla selvästi alle suositellun.
Ektomorfi saa nähdä kovasti vaivaa kasvattaakseen lihasmassaa. Naisten keskuudessa ektomorfi on se tyyppi, jolle kaikki ovat kateellisia, koska hän ei liho millään, söipä hän mitä hyvänsä.
Ektomorfin kilpirauhanen toimii vilkkaasti ja aineenvaihdunta on vauhdikas. Sympaattinen hermosto aktivoituu herkästi ja hänen elimistönsä tuottaa paljon katekoliamiineja eli adrenaliinia ja noradrenaliinia, tai on niille hyvin herkkä. Jos ektomorfi laiminlyö hyviä elämäntapoja, rasva varastoituu hänellä herkimmin keskivartaloon.

Ainoa, mikä kuvauksessa ei itselleni täsmää on suositeltu makrojakauma. Ektomorfin hiilihydraattien sietokyky on erittäin hyvä ja hän tulee toimeen parhaiten runsashiilihydraattisella ruokavaliolla. Ruokavalion ravintoaineiden jakauma on karkeasti noin 55% hh, 30% p ja 15% r. Itse pullahtaisin nesteiseksi noista hiilareista ja vähäisistä protskuista. Lisäksi rasvan määrä on mulla oltava ainakin tällä hetkellä huomattavasti korkeampi, kun miettii kilpirauhasen toimintaa juuri nyt. Voi olla, että normaalisti voisi olla noinkin alhaalla. Mulla tosiaan on erittäin vilkas aineenvaihdunta ja paino kyllä putoaa erittäin helposti, mutta sen nostamiseen saakin nähdä aivan järjettömästi vaivaa. Saati sitten lihasmassan kasvattamista varten. Ja pieni olen, ollut lapsesta lähtien. Usean vuoden järjettömällä päivittäisellä p*skan syömisellä sain painoa 10 kiloa lisää (liikaa). Moni muu olisi saanut samalla meiningillä useita kymmeniä. Tässä asiassa täytyy olla onnellinen, että olen juurikin tällainen, jolla se paino ei nouse. :D

Mutta. Onhan tässä taas sellainen itsensä hyväksymisen paikka. Ei minusta tule isoa koskaan. Olen tällainen hentoinen, vaikka treenaisin niin p*rkeleesti ja tekisin kaiken pilkuntarkasti oikein. Siispä mennään tällä! Treenataan edelleen niin p*rkeleesti, mutta ei se sen suurempi kroppa silmissä kiiluen. Mä pääasiassa tahdon vain, että minusta yleensäkin näkee (minä siis itse) sen, että jotain on tehty. Mun mielestä olen sellaisen tilan saavuttanut. Ja se paino on edelleen vain numeroita, ja edelleen ollaan kaikki keskenämme erilaisia. Se mikä toimii toisella, ei toimi toisella. Se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Mä olen itsessäni onnellinen ja paljon olen saavuttanut. En ehkä kaikkea sitä, mitä moni muu saavuttaisi samalla tavalla, mutta ehkä kuitenkin enemmän olen saanut nähdä vaivaa päästäkseni tähän tilanteeseen, missä olen nyt. Ja pakkohan sitä on olla ylpeä siitä. Hell yeah! :)