Punaa kasvoilla

Ensimmäinen lenkki takana. Fiilikset hyvät. Etureidet vähän kramppaa, samoin pohkeet. Mutta se nyt on vain mukavaa. <3

Alla kuvassa näkyy harvinainen herkku. Syötiin tuollaiset tänään. Siinä siis Subwayn Veggie Patty. Puolikas minulle. Ei juustoa, kastiketta tai maustetta. Leipä tietysti täysjyvää. Harvinainen herkku, koska en vaaleaa leipää oikeastaan koskaan syö. Harvinainen, koska tämä oli toinen kerta täällä Saksassa (kohta 9kk) aikana, kun tuollaiset haettiin. Olihan taas namia! Tuon jälkeen jättikuppi kahvia ja oottelin hyvät kolme tuntia ennen lenkille lähtöä, koska olen taipuvainen närästykseen ja etenkin kahvi tunkee ylös hyvinkin helposti.

NAMS.

Vähän ehti tulla taas jo nälkä ennen lenkkiä ja kiukkuakin onnistuin saamaan aikaiseksi sillä, kun en omista noita urheiluvaatteita. Ei oikeasti ole mitään juoksuun sopivaa vaatetusta. Jos en olisi täällä etukäteen kertonut meneväni hölkälle, en olisi mennyt ollenkaan. Siitä syystä, ettei ollut vaatetta. Loppujen lopuksi sain raivolla valittua päälleni eräät mustat H&M:n sporttipöksyt, joita ei voi pitää täydessä mitassa (ja pitkillä olisin tahtonut mennä), koska ne ovat siihen liian lyhyet. Kiristin ne siis polvien alapuolelle. Koipien näyttäminen julkisesti on muuten vasta täällä Saksassa hiljattain opittu tapa. En tykkää mun rimppakintuista, mutta nyt olen ne hyväksynyt. Nuo housut ovat myös siitä huonot, että nousevat itsekseen ylös ja niitä saa kiskoa alas, etten mene tuolla kamelinvarpaalla pitkin kyliä. :'D Yläosaksi valitsin topin, jonka päälle heitin tuollaisen punaisen paidan, joka varmaan menee nyt ihan pilalle kun hikistän sen, se kun ei tosiaan ole urheiluvaate. Päähän tietty Adidaksen lippis, jota ilman en voisi kuvitellakaan hölkötteleväni. Tukka vaan on niin lyhyt, että juuri sain jonkinlaiselle ponnarille. Meikit oli naamalla päivän menojen vuoksi enkä niitä lähtenyt pois pesemään, kun ripsarikin on vedenkestävää. Suihkuhan sitä muutenkin odotti lenkin jälkeen. Ja tässä sitten ollaan valmiita valloittamaan koko maailma!

Joo, peti on petaamatta.. Sointuuhan ainakin paitaan. :')
Niin, ja kattokaa, naama!

Virittelin kännykän vielä koteloonsa ja kotelon hauiksen kohdalle, endomondon trackingin päälle siihen ja avaimet laitoin roikkumaan sykemittarin kelloon. Sitten menoksi. Kävelin hetken ennen kuin aloitin ja starttasin laitteet. En odottanut jaksavani pitkään yhteenmenoa, ja aivan totaalisesti yllätyin, kun kymmenen minuuttia oli kulunut ja sitten piti vasta ensimmäisen kerran vaihtaa kävelyksi, koska kramppi iski vatsaan jonnekin pallean tienoille. Syke oli siinä kohtaa maksimissaan 176. Kymmenen minuutin jälkeen! Ja huudan sitä siinä mielessä, että se on ihme! En ole koskaan hölkötellyt kymmentä minuuttia putkeen. Pohjallahan mulla on lenkkeilyä käytännössä ei yhtään. Pari pyrähdystä 15-16 vuotiaana, sekä satunnaisesti kävelyn ohessa pari kertaa 100-200m, ja viime marraskuulta ne intervallihelvetit. Ei koskaan tällaista tasaista hölköttelyä.

Tuon kymmenen minuutin jälkeen kävelin neljä minuuttia. Hengitys tasaantui ja kramppi katosi. Korvat alkoivat vähän särkeä, en sitten tiedä miksi. Samaan tapaan kuin talvella kylmässä viimassa saattaa särkeä. No, tunne meni ohi ja seuraavaksi hölkkäsin seitsemän minuuttia. Siinä uudelleen liikkeelle lähdettäessä meinasi nivuset haukata kiinni, mutta vetreytyivät onneksi kivuttomiksi parin askeleen jälkeen. Tuon seitsemän minuutin jälkeen kävelin kolme minuuttia ja hölköttelin loput kolme. Tässä vaiheessa vatsassa oli suuri kramppi, eri kohdassa kuin aiempi, ja jotenkin pystyin kiukulla jatkamaan päätepisteeseen takaisin. En vaan suostunut pysähtymään ennen kuin olin siellä, mistä lähdinkin. Syke pomppasi 188:aan tuossa kohtaa, kylkipisto todennäköisesti vaikutti vähän kykyyn hengittää ihan normaalisti. Vaikka eipä tuokaan paha vielä ollut, saati sitten, että tuokaan syke ei tuntunut keuhkoissa kuolemalta, mikä yllättää aina vain. Pystyn hengittämään lähestulkoon normaalisti vielä noissa sykkeissä.

Ja kertaakaan en joutunut pysähtymään. Kävelyyn jouduin vaihtamaan vatsakrampin vuoksi, en siksi etten olisi saanut henkeä tai että jalat ei olisi jaksaneet. Ihan paras fiilis. Vatsakrampit ovatkin sellaisia, mitä on ihan pienestä pitäen ollut. Juuri syöneenä tai juoneena iskevät satavarmasti. Nyt kun oli pidempi aika syömisestä, kului myös pidempi aika ennen kuin iski.

Punanaama! Ja nää on ihania nää peilin kautta otetut kuvat, eikö ookkin. :')

Kotona olikin sitten naama vaihtanut väriä! Join heti vettä janooni ja söin 60g Apple Pie -protskupatukan. Pää jyskytti vähän ja lippis tuntui jyskyvän mukana. Helpotti kuitenkin pian. Siitä suihkuun raikastumaan ja istumaan tätä kirjoittamaan. Ja nyt olen tässä. Polvissa ei tunnu mitään. Ei niissä kuulukaan tuntua vielä mitään. Huomenna tai ylihuomenna voidaan odottaa kipuja. Yritin tosiaan askeltaa pehmeästi ja olla menemättä turhan kovaa vauhtia. Koitin kiinnittää huomiota asentoon ja niin edelleen.


Lukuina tämä reissu oli seuraavanlainen:

4.94 km
30 min
163 keskisyke
188 maksimisyke
282 kcal

Niin pientä, mutta itselleni niin valtavan suurta. Niin kovin toivon, että tämä voisi jäädä tavaksi. Toivon, toivon, toivon! Silti olen varma, että polvet suuttuvat. Mutta toivon, että eivät estäisi lenkkeilyä. Sillä onhan tuo nyt aika kivaa.

p.s. Olipas siinä tarinaa yhdestä hölköttelystä. :')