Huuliherpespirulaisen nujerrus

Nyt seuraa tekstiä aiheesta huuliherpes ja jos asia ei kosketa sinua, kannattanee skipata. :D Mutta olen tässä tosiaan nyt onnistunut aika vahingossa löytämään toimivan keinon sen kukistamiseksi, ja sen verran tehokas juttu on, että pitää se täälläkin jakaa. Jos joku toinenkin saisi samasta asiasta apua! Ja mikäkö se sitten on? Omega-3.

Sain huuliherpestartunnan joskus 18-vuotiaana silloiselta poikaystävältä, joka oli siitä kärsinyt jo heti vauvana ja hänellä niitä oli suhteellisen useasti. En muista millaisessa tilanteessa tuo tarttui, mutta tarttui kuitenkin. Sen muistan, että olin juuri silloin kopeloinut huulen seutuani, sillä siinä oli finni ja sitä olin puristellut. Iho oli siis rikki ja siihenhän sen oli helppo hypätä. Hemmetti että vieläkin harmittaa. :D En silloin heti edes tajunnut mikä siihen iski, luulin, että tulehtui siitä räpläämisestä. Muistan soittaneeni äidille (en siis asunut enää kotona), että huuleeni iski jokin kauhea. Jonkin aikaa siinä meni ennen kuin tajusin mistä on kyse ja se oli lopulta ihan valtava. Se oli niin suuri, ettei äiti ollut koskaan nähnyt niin suurta ja hän puhui siitä tutulle lääkärillekin. Peitin sitä alkuun laastarilla, että kehtasin mennä ulos ja mistään voiteista ei ollut minkäänlaista hyötyä.

Tuosta eteenpäin niitä iski vähän väliä. Niitä iski stressissä, auringon vaikutuksesta, jos laitoin kohtaan huulirasvaa tai olin laittamatta ja se rohtui, jokaisessa flunssassa, menkkojen aikana, oikeastaan mistä vain. Ja aina ne oli todella suuria, tulehtuivat pahasti, koko se puoli kasvoista oli arkana, huuli aivan turvoksissa ja toisinaan nosti kuumeenkin. Lääkäriltä sain hakea tablettimuotoista hoitokuuria ja lopulta estokuurin, jota söinkin pitkään. Monta vuotta. Jossain kohtaa päätin lakata niitä syömästä, enkä tiedä oliko niistä niin apuakaan, ja otin niitä siitä eteenpäin vain hoitoon herpeksen iskiessä. Lopulta en enää siihenkään. Koska olen nykyisin niin lääkekammoinen. :D Jokunen kuukausi sitten kiikutin apteekkiin ison kasan noita pillereitä hävitettäväksi, kun olivat jo menneet vanhaksi.

Hoitoon olen tässä vuosien varrella kokeillut yhtä sun toista. Apteekin voiteet on tosiaan täysin hyödyttömiä. Herpeslaastari näyttää siltä, että huulelle olisi räkää tipahtanut nenästä kun kiiltelee kivasti. :D Enkä kokenut siitäkään olevan hyötyä. Olen kokeillut myös kaikenlaisia kikkakolmosia, kuten vaikka hammastahnaa. Ei kannata kokeilla. :D Hunajaa en ole kokeillut, vaikka se kuulemma olisi aika tehokas. Pitkään toimin myös niin, että laitoin herpekseen aina heti käsidesiä. Se tuntui olevan vähän hyödyllinen, sillä se kuivattaa aika tehokkaasti ja desinfioi ainakin hyvin. Ei kuitenkaan auttanut läheskään tarpeeksi, sillä mulla nuo on vain niin jättejä.

Pitkään mulla oli herpekset poissa. Siitä kirjoittelinkin silloin Vuosi viljatonta -tekstissä. Mulla herpes pysyy poissa siis lähes tai täysin viljattomalla elämällä. Eikä se vaivannut pitkään aikaan tuohon tyyliin elämällä. Nyt kun ollaan palailtu Suomeen, kokeilin heti kaurapuuroa taas aamupalalle ja kokeilin myös viljojen syömistä muutenkin useammin. Nykyisellään niitä menee kerran tai kaksi kuukaudessa. Ja nykyisellään mulle tulee silloin tällöin huuliherpes. Kyllä tällä jokin yhteys siis selvästi on, kun kerran ovat palanneet samalla kun viljatkin ovat taas ruokavaliossa - vaikkakin niitä syö noin harvoin.

Mutta tähän liittyy myös yksi jännä tekijä. Ja se on se omega-3. Joskus kesällä meillä pääsi omegat loppumaan lisäravinteena (edellisten loppuessa ei ostettu enää uusia), kun olin lukenut juuri jonkun tutkimuksen, että kasvisperäiset omegakolmoset olisivat vaikutukseltaan kehoon neutraaleja. Ainoastaan eläinperäisistä olisi hyötyä. Mentiin siis useampi kuukausi ilman omegalisää ja tuona aikana sain huuliherpeksiäkin silloin tällöin. Sitten juttelin erään arvostetun lääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä, että ei niiden kasvisperäisten omegoiden syöminen turhaa ole, keho vaan joutuu muuttamaan ne toiseen muotoon ja se on aika työläs prosessi - ei laisinkaan mahdoton kuitenkaan. Joten tilattiin niitä taas.

Ja ajoitus oli aika hyvin kohdillaan niiden saapumisen tienoilla! Sillä pari päivää ennen kuin olivat kotona olin saanut taas huuliherpeksen. Siinä oli juuri se päivä seuraavaksi edessä, kun tuo pirulainen siirtyy siihen tihkuvaan vaiheeseensa, jolloin se mulla turpoaa jättimäiseksi ja todella kipeäksi. Tämä jäi kuitenkin yhtäkkiä tällä kertaa tapahtumatta. Ja mitään muuta en ollut muuttanut, kuin ottanut taas omegakolmosia lisänä. Herpes kuivui kasaan ja katosi. Ei edes rupea jäänyt. Paranemisaika ainakin puolittui!

Tutkin asiaa tietysti netistä paljon ja sain vahvistusta tälle kokemalleni. Moni kokee omegakolmosista olevan apua hoidossa ja ehkäisyssä kun niitä syö päivittäin. Jotkut hoitavat herpestään halkaisemalla kapselin ja sivelemällä sitä öljyä sieltä suoraan huuleen. Sitä en ole kokeillut. Meinasin heti silloin kirjoittaa asiasta blogiin, mutta en vielä viitsinyt, sillä yksi kerta ei vielä välttämättä kerro mitään. Tavallaan toivoin, että toinen tulee, vaikka toisaalta ei tarvitsisi tulla koskaan.

Mulla enteilee huuliherpeksen tulo hyvin jännällä tavalla. Ennen siis kun alkaa kutitella tai kihelmöidä huulta. Mulle tulee tuo aina samaan kohtaan, eli siis vasemmalle puolen. Päivää tai paria ennen tiedän sen iskevän siitä, että mun vasen käsi on ihosta ihan arka. Se on kosketusarka, sivelykin sattuu. Samoin kuuma tai kylmä tuntuu siinä ihan tajuttoman kuumalta tai kylmältä. Jännä juttu, mutta näin se on. Herpeshän siirtyy hermoa pitkin sieltä piilostansa taas iholle, ehkä se liittyy siihen. Samaan tapaan tuntuu kuin joskus kipeänä ollessa saattaa iho olla arka. Mulla se on vain ja ainoastaan tuo vasen käsi tässä tapauksessa. Ja kun tuo alkoi oireilla tässä ehkä kuukausi tai kaksi sitten, otin heti ennaltaehkäisevästi illalla pari ylimääräistä omega-3:sta. Normaalisti herään aamulla herpes huulessa tuon käsituntemuksen jälkeen, mutta tuolloin ei tapahtunut mitään. Käsi pysyi arkana pari kolme päivää ja otin niiden päivien aikana ne pari ylimääräistä. Ja herpestä ei tullut.

Kunnes sitten kävin pari viikkoa sitten hieronnassa ja sieltä laitettiin kyllä kehosta kaikki niin liikenteeseen, että järjetön hikoilu ja nälkä jatkui useamman päivän ajan, sekä sieltä se herpes seuraavana päivänä iski läpi, ilman mitään ennakkovaroituksia. No, sainpahan testata miten nämä toimii siihen hoitoon, että oliko se yksi kerta tästä johtuvaa vai jotain muuta. Otin siis taas pari ylimääräistä per päivä ja katsoin miten käy. Ja kyllä siinä niin kävi, että parissa päivässä koko herpes kuivui kasaan, se ei koskaan edennyt siihen tihkuvaan (eli tarttuvaan) vaiheeseen ja rupea ei tullut. Siitä jää jäljelle vain kuivempi alue, joka on helppo hoitaa loppuun vaikka Bepanthenilla. Itse laitoin sitä vähän yöksi muutaman yön ajaksi sen jälkeen, kun herpes oli kasaan kuivunut. Huulirasva varmaan ajaa aika pitkälti saman asian, jos Bepanthenia ei löydy.

Tällaisen hoitomuodon olen tosiaan keksinyt, ihan vahingossa. Jos ei oisi koskaan päästetty omegoita loppumaan silloin ja jos niitä ei olisi tullut lisää juuri silloin kun tuli, en olisi tätä yhteyttä keksinyt. Mulla tämä tuntuu ainakin toimivan ja on kiva jakaa vinkkiä teillekin, jos joku muukin tästä ärsyttävästä ja esteettisesti ei niin kauniista vaivasta kärsii. En enää jätä kolmosia pois ravintolisieni joukosta ja otan pari ylimääräistä kun ennakko-oireet ilmoittavat herpeksen tulosta, ja jos se pääsee jotenkin läpi (kuten hieronnan vaikutuksesta..) niin sitten hoitoon pari ylimääräistä parina kolmena päivänä. Mulla on normaalisti kestänyt viikonkin sellainen vaihe kun ei viitsi ihmisten ilmoille todellakaan mennä (kuvat yllä, ovat viime syyskuulta tai lokakuulta). Nyt koko vaiva on aika huomaamaton ja päivässä se on jo huomattavasti alkuaan parempi. Kolmessa päivässä se on melkein kokonaan kadonnut. Eikä jätä sitä rupea. Aika kivaa!

Uskallan siis suositella tätä näin kokemukseni kautta. Kertokaa ihmeessä auttaako se teillekin, jos päädytte kokeilemaan!

Oman elämäni inventaarion aiheuttama ajatusryöppy, eli monta sanaa niskasta

Sain yhteistyönä liittymisen Oman elämäni inventaario -hyvinvointihaasteeseen, johon liittymistä ei tarvinnut miettiä kyllä hetkeäkään! Kuten moni lukijoistani tietää, en koske pitkällä tikullakaan niihin yhteistyötarjouksiin, jotka eivät itseäni kiinnosta. Niitä on ollut jokunen ja tähän mennessä olen sanonut kyllä vain Indiedaysille, josta tuli silloin muinoin kutsu heidän Inspiration -blogien joukkoon. Se oli minusta aika hienoa ja kivaa, joten sinne menin. Syystä että sain jäädä ihan Bloggeriin.

Nyt kuitenkin sain tämän hyvinvointihaaste -ehdotuksen ja suostuin toki mukaan. Olen jo joskus viime kesän tienoilla(?) lukenut tästä Monnan blogista ja jo silloin innostuin, että oisipa kiva itsekin kokeilla! Monna kirjoitteli silloin paljonkin aiheesta ja kuulosti hirmuisen mielenkiintoiselta. Tykkään kaikenlaisesta pohtimisesta, oman mieleni sopukoiden miettimisestä ja oivaltaminen on ehkä yksi lempitunteistani tässä maailmassa! Tämä hyvinvointihaaste lupailee kaikkea sellaista, joten on ihan kyllä mun juttu. Aiemmin en ole koskaan ottanut osaa mihinkään vastaaviin verkkokursseihin, joten tämä on ihan uusi kokemus mulle sitäkin kautta. Tosi innoissani odotin sitä alkavaksi ja tämän viikon maanantaina se sitten alkoi.

Oman elämäni inventaario on kuuden viikon mittainen verkkopohjainen hyvinvointihaaste, jonka aikana tulet tarkastelemaan ja kartoittamaan elämääsi ja hyvinvointiasi valmennuksellisten ja voimaannuttavien kysymysten avulla. Viiden ensimmäisen haasteviikon aikana pohdit elämääsi näistä eri näkökulmista: fyysinen hyvinvointi, ihmissuhteet, työ ja talous, suhde itseen ja henkinen hyvinvointi. Viimeisellä haasteviikolla keräät yhteen tehtyjä oivalluksia ja teet innostavia suunnitelmia tulevaisuuttasi varten!

Ajatukset tästä on satavarmasti loppuun asti omiani, eikä kukaan käske minun kirjoittamaan mitään tiettyä, vaan itse omilla aivoillani kirjoitan sen mitä mielessäni on, oli se sitten positiivista tai negatiivista.

Aiheet tulevat siis viikottain ja ensimmäisen viikon aiheena on fyysinen hyvinvointi. Nettisivuilla on (tunnusten takana tietysti) liuta todella oivaltavia kysymyksiä aiheeseen liittyen, joita voi pohtia joko mielessään tai paperilla, ihan mikä sopii parhaiten itselle. Minä olen kirjoittanut vihkoon noita kaikkia ylös, jo siitäkin syystä että tykkään rustata ja ajatus pysyy yleensäkin paremmin kasassa, kun sitä suoltaa paperille. Lisäksi kirjoittamalla oivallan paljon enemmän, mihin pelkästään mielessäni pohtimalla yleensä kykenen.

Työviikkoni on ollut aika kiireinen ja mietinkin ensin, että milloin ehdin tätä tehdä. Luin kysymyksiä läpi heti maanantaina aamulla kun ne saapuivat, ja ne jäivätkin vähän itämään ajatuksiini. Keskiviikkona sitten otin kynän ja vihkoni kätöseeni ja siinähän se kynä alkoikin savuta! Kysymys kerrallaan etenin ja vastailin niihin kaikki ne ajatukset, mitä kysymys herätti. Koitin kovasti kirjoittaa hyvällä käsialalla (eli rauhallisesti), mutta kun mieli savusi niin nopsaan, niin kynä ei vain meinannut pysyä perässä. Hirveillä harakanvarpailla siis mentiin. :D

Aikaa näihin saa käyttää täysin vapaavalintaisesti, eli juuri sen mitä kokee tarvitsevansa. En muista kauanko itsellä meni, mutta viitisen sivua rustailin paperille juttua. Ja tein myös niitä oivalluksia! Yhtäkkiä minulla on tälle vuodelle yksi todellinen tavoite (mitä fyysiseen hyvinvointiin tulee), minkä toivoisin kovasti toteutuvan ja se ei esimerkiksi liity millään lailla punttien nosteluun tai muuhunkaan liikunnalliseen. Tai painojuttuihin, ynnä muihin ulkonäköseikkoihin. Vaan se liittyy tuohon mun niskaani. Minä vihdoin tahdon sen kuntoon. Tänä vuonna koitetaan saadaanko minusta normaalisti toimivaa ihmistä aikaiseksi, vai mennäänkö tällä vai ehkä huonommaksi. Siispä oikein tavoitteellista ja määrätietoista hierontaa (ja mahdollisesti sitten tarvittaessa muutakin) on luvassa ja Pekka on tietysti se ihminen, joka saa koittaa minut korjata. Olinkin jo suunnitellut meneväni yhdesti hierontaa koittamaan vielä, mutta nyt se yksi ei enää riitä. Kyllä niitä varmaan tarvitsee useamman, kävi miten kävi. Kai tämä on asia, johon pitää sitoutua, vaikka vointi huononisikin. Pekkaa voin tässä taas vaan hehkuttaa, sillä hän ihan aidosti välittää ja lähestyy asiakkaitaan sellaisella räätälöidyllä otteella, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Kaikki otetaan huomioon ja kaikki tehdään sen eteen, että tulee kuntoon. Ehkä sekin kertoo jotain, että kun taannoin Pekkaan törmäsin kaupassa, hän kysyi miten olen voinut, viitaten justiinsa ainakin noihin niskajuttuihin. Olen useammin kuin kerran lähetellyt hänelle sähköpostia näistä mun krempoistani ja oloistani, ja saanut pelkästään aidon välittävää ja kiinnostunutta viestiä takaisin. Menkää siis Pekalle. Se on kuin kaveria kävisi tapaamassa. Ja ihan itse maksan käyntini, eli olen vain tyytyväinen asiakas.

Ne, jotka eivät tästä niskajutusta tiedä, niin esimerkiksi täällä on juttua tuosta kaikesta, mitä tämä niska on mulle tehnyt. Siis ainakin jännitysniska ja epänormaaleja verisuonia siellä vaivaa, saattaa olla taustalla vielä jotain mitä ei tiedetä tässä vaiheessa (reumaa, ms:ssää, jotain muuta). Tiedä vaikka erbin pareesikin näyttelisi jotain osaa. Ja tämähän on siis sellainen vaiva, että jokaisena päivänä sen tuntee. En kyllä tahtoisi enää, vaan nyt kun olen Pekan hierojaksi löytänyt, niin uskallan taas kokeilla josko sen siitä jotenkin saisi kuntoon. Pelottaa toki, sillä tila menee aina huonommaksi hieronnan jälkeen, mutta jos siihen nimenomaan saisi jotenkin vaikutettua, niin hyvä olisi. Ja se otetaan työn alle. Ihan milloin tahansa ei hierontoja voi toteuttaa, vaan tarvinnen useamman päivän töistä vapaaksi silloin. Sen jälkeen ei aivot toimi ja tulee tehtyä virheitä. Sama homma silloin kun niska on ylipäätään kovasti jumissa, mutta vielä pahempi.

Kun listasin syitä miksi haluaisin tilanteen korjata, se kaikki oikeastaan valkeni; voisin yleisesti paremmin. Ajatus oli kirkkaampi. Muistaisin asioita. Sanat eivät menisi sekaisin. Korvat pysyisivät auki. Hartioihin ei koskisi. Korvat eivät soisi. Äänet eivät sattuisi. Olisin iloisempi. Olisin aikaansaavampi. Väsymys vähenisi, kun veri kiertäisi. Silmät ja näkö toimisi normaalisti. En tekisi simppeleitä virheitä töissä tai muualla. Hahmottaisin tilaa paremmin. Hahmottaisin kaupan hyllyäkin paremmin, kun jotain pitää etsiä. Ymmärtäisin mistä suunnasta ääni tulee, enkä joutuisi aina miettimään asiaa erikseen. Pystyisin keskittymään paremmin. Käsittelemään eri asioita paremmin. Selkeämmin. Oudot tuntemukset käsistä lähtisi pois. Oudot tuntemukset päänahassa lähtisi pois.

Oudot tuntemukset lähtisi pois.

Näin muutaman mainitakseni.

Voi kyllä, kyllä minä tahdon tämän tilanteen korjata. Vielä viimeinen yritys. Jos se ei siitä parane, niin sitten mennään tällä. Kyllä tälläkin pärjää, sillä poikkeavasta on tullut mulle jo normaalia. Mutta tänä vuonna vielä kerran yritetään, josko poikkeava olisikin oikeasti poikkeavaa ja normaali vointi olisi mahdollinen asia itsellenikin. Aika jännää.

Siispä, tällainen ajatusryöppy sieltä oivalluksen kera mieleeni hyökki, kun tuota ensimmäisen viikon haastetta tein. Voin vain kuvitella mitä kaikkea oivaltaa ihminen, jolla on esimerkiksi painon kanssa ongelmia, tai muuta sellaista selkeää, mille voisi itse aika helpostikin jotain tehdä, mutta ei ole sitä tajunnut tai se viimeinen kipinä siitä puuttuu. Uskon, että tämä haaste voisi olla heille suurikin apu. Enkä malta odottaa mitä kaikkea tuolta vielä tulee vastaan, melkein pelottaa mitä oivalluksia tulen tekemään seuraavilla viikoilla, kun päästään noihin päänsisäisen voinnin asioihin. Iiks! Onneksi ei ihan tarvitse sitä pelätä, että niiden oivallusten myötä lähtee mies vaihtoon ja talo myyntiin tai muutakaan yhtä radikaalia. :D Vaikka jollekin voi käydä niinkin, mistäs sitä tietää! Minulle siis ei, koska tiedän ihan satavarmasti, että rinnalla on se maailman paras mies <3 ja talokaan ei ole oma. ;)

Jos joku tahtoo mukaan tähän haasteeseen, niin sinne pääsee klikkaamaan tästä, ilmoittautuminen näyttää nimittäin olevan auki tämän viikon sunnuntaihin, eli 11.1.2015 on viimeinen mahdollinen päivä ehtiä tähän satsiin mukaan. Oisi tavallaan kiva saada teitä mukaan tähän samaan aikaan, niin voisi jakaa kokemuksia. Jos siis yhtään kiinnostaa. Jos ei, niin sitten tietysti ei. Ja oisi kiva myös kuulla, jos joku on tämän jo tehnyt, että millaisia fiiliksiä se aiheutti ja tykkäsittekö vai ettekö ja miksi tai miksi ei.

Matkani vegaaniksi

Lupasin vuodenvaihteen tienoilla kirjoitella tästä aiheesta, että miten minusta on vegaani tullut, miten lihat ovat jääneet pois ja milloin. Ja miksi.

Teininä olin aina se, joka tykkäsi pekonista. Söin sitä suurella ruokahalulla ja ylpeilinkin ehkä vähän sillä, miten paljon siitä tykkäsin. Lapsuuden lempiruokia oli perunat läskisoossilla, tai maksalaatikko. Lisäksi en koskaan unohda sitä ensimmäistä Hesburger -käyntiä, kun maistoin ensimmäistä kertaa sitä perushampparia. Se maksoi 10 markkaa ja se oli niin hyvää, että pyysin heti äidiltä, jos saisin toisen sellaisen heti siihen perään. Sain, ja olin totaalisesti Hesekoukussa. Niin hyvää se oli.

Kuitenkin joskus myöhemmässä teini-iässä se ajatus syntyi, että tahtoisin olla ilman punaista lihaa, eettisistä syistä. Mulle on eläimet aina olleet tärkeitä ja olen ihan valtavan eläinrakas, mikä on kyllä käynyt ilmi jo ihan pienestä pitäen (ja edelleen mulle ihmiset, jotka eivät ole eläinrakkaita, ovat vähän epäilyttäviä..). Olen itkenyt loukkaantuneen heinäsirkan perään yöllä sängyssäni ja olen koittanut hoivata orpoa linnunpoikaa kerran jos toisenkin, saamatta sitä kuitenkaan syömään ja lopulta olen sen joutunut hautaamaan. Käynyt tietysti haudalla itkemässä monta kertaa sen jälkeenkin, tottakai.

En jättänyt silloin ensimmäisten ajatusten aikaan sitä punaista lihaa vielä pois. Olin aina ollut alipainoinen ja en uskaltanut karsia mitään niin radikaalisti, en ennen kuin olisin aikuinen. Yksittäisiä juttuja jäi kuitenkin pois, kuten metwursti tutun hevosen mennessä teuraaksi (en tahtonut syödä sitä) ja pupuja en ole syönyt sen jälkeen kun omani sain. Silloin olin 11. En ole varma olenko koskaan pupu-parkoja syönyt. Enkä suostu syöttämään niitä kissallekaan, sillä kissakin ehti olla pupuni kaveri ennen kuin kaniherrani tämän maailman jätti. Entinen kissani oli pupuni kanssa parhaat kaverit, eikä sillekään jänistä syötetty. Ei kai kavereita tarvitse syödä?

18-vuotiaana sitten aika yhtäkkiä tein sen päätöksen, että jätän punaisen lihan kokonaisuudessaan pois. Sanoin vain silloiselle poikaystävälle, että jätän lihan pois. Minullehan suututtiin siitä, tiedä sitten miksi. :D Kuitenkin, punainen liha jäi pois ja olin siitä onnellinen. Jatkoin silti edelleen Heselinjalla - saihan sieltä kanahamppareitakin! Paljon tuli syötyä broileripyöryköitä ja tonnikalaa. Ja kalkkunanakkeja ja -metwurstia.

Miksi sitten vain punainen liha? Tätä pohdin silloin itsekin ja mietin olenko ehkä tekopyhä (vaikka enää en olisi sitä mieltä, pienikin teko on teko). Selitin tuolloin kuitenkin asian itselleni niin, että ne eläimet mitä lemmikkinä pidän/haluan pitää, en niitä tahdo syödä. Mun tapauksessani se oli nisäkkäät. Ja tällä ruokavaliolla mentiin noin kahdeksan vuotta.

Mieheni jätti punaisen lihan siinä kohdin pois, kun tapasi minut. Meidän yhteinen herkku oli miehen tekemä kana caesar -salaatti. Siitä löytyy tarinaa täältä. ;) (Ja sieltä löytyy ohje myös lihattomaan sellaiseen!) Pikkuhiljaa mies kuitenkin alkoi puhua siitä, että jos jättäisi linnutkin ruokavaliosta pois. Itse en ollut sitä silloin vielä koskaan ajatellutkaan, mutta hänen ajatuksensa alkoi itää omassakin mielessä ja näin lopulta tapahtui. Se oli 27.3.2011 kun syötiin viimeisen kerran nuo kanasalaatit ja sitä myötä jäi siivellisetkin eläimet. Ruokavalioon jäi silti vielä kala ja muut vedenelävät, joskin tein niissäkin eettisiä valintoja. Kyselin etukäteen ravintoloista mistä heidän nieriänsä on pyydetty ennen kuin sitä tilasin (Saimaan kanta on äärimmäisen uhanalainen) ja syödessäni tonnikalapihviä ensimmäistä kertaa eläessäni tajusin tehneeni eettisesti ajateltuna ison virheen. Se jäi siis ainoaksi kerraksi.

Ja sitten tulikin päivä, jolloin (jälleen miehen aloitteesta) loputkin eläimet jäivät pois. Kananmuna jäi sekin aika pian pois, sillä voin siitä yhtäkkiä fyysisesti pahoin. Viimeinen kananmuna minkä söin, tuli takaisin ylös. Kehoni ei sitä enää tahtonut, vaikka mieli olikin sen syömisen suhteen vielä se on ookoo -moodissa. Myöhemmin olen oppinut kananmunien tuottamisesta yhtä sun toista, eikä se ole sen miellyttävämpää opittavaa kuin vaikka kanojen tuottaminen lihoiksikaan.

Ja tuohon tyyliin mentiin vuoden 2014 loppuun asti. Nyt vihdoin tuli aika, jolloin maitokin jäi pois. Koska selitin syyni tähän niin kattavasti jo pari postausta taaksepäin, tässä copy-paste siitä:

Teen siirtymän vegetaristista vegaaniksi. Vihdoin koen, että aika on kypsä sille. Pitkälti joka päivä olen surullinen sen vuoksi, miten ihmiset eläimiä täällä maapallolla kohtelevat. Syövät niitä huolimatta niiden elinoloista, huolimatta siitä, että väärinkäytöksiä sattuu paljon tehotuotannon ja muunkin piirissä, pitävät turkiksia, mikä on turhamaisinta ja julminta ikinä, tukevat delfinaarioita, tappavat noita eläimiä aivan erityisen julmalla tavalla, tekevät aivan hirvittäviä kokeita eläimillä, kynivät linnut ja repivät turkit elävän olennon päältä, uivat vangittujen delfiinien kanssa ulkomaanmatkoilla jotka on sinne pyydetty hirvittävän tapahtuman seurauksena, käyvät innoissaan SeaWorldissa tai vastaavassa, antavat rahojaan eläintarhoille, tukevat tietämättömyyttään tai silkkaa välinpitämättömyyttään kaikkea ihan hirveää, kuten vaikka kojoottien jalkarautapyyntiä Canada Gooseen pukeutumalla. Tukevat kaikkea, missä eläimet on niitä, jotka kärsivät. En halua enää mitään osaa tuohon touhuun. Tiedän, mitä maitoteollisuus pitää sisällään, olen sen aikoinaan selvittänyt ja tiedän vastuuni (jota moni lihansyöjä ei voi varmastikaan sanoa). Riisimaitoon ja riisiproteiiniin olen siirtynyt jo edelliskesänä. Ruokavaliossani on ollut maitotuotteista pääasiassa enää rahka ja raejuusto, mutta ne ovatkin olleet päivittäin. Lisäksi sitten ulkona syödessä tietysti maitoa on varmasti ollut yhdessä sun toisessa, ja kananmunankin olen silloin sallinut siellä, vaikka en sitä kotona olekaan käyttänyt enää vuosiin. En tosin tiedä miten paljon kananmunaa on tullut ulkonakaan syötyä. On sitä varmasti vähän siellä sun täällä.

Nyt tuli kuitenkin mitta täyteen tätä kaikkea kamaluutta tässä maailmassa, mitä eläimet joutuvat ihmisten takia kokemaan, joten minä sanoudun siitä irti. Minun vuokseni ei enää yhdenkään eläimen tarvitse kärsiä, ei yhdenkään äitilehmän tarvitse huutaa vauvansa perään kun se on siltä viety pois. Eikä sen vauvan tarvitse minun vuokseni enää huutaa äitiään, peloissaan ja yksin. Olen asunut keskellä maitotilaa, olen kuullut ne huudot. Ne särkee sydämen. Minun vuokseni ei siis enää lehmien (tai muidenkaan maitoa tuottavien eläinten) tarvitse kärsiä. Uusi vuosi alkaa siis sillä, että vegaaniksi ryhdyn.

Jo paria päivää ennen vuodenvaihdetta söin viimeisen rahkani. Normaalisti syön kaksi päivässä, mutta siinä oli ruokien kanssa niin poikkeuksellisia hetkiä, että tavallaan luovuin rahkasta kolmea rahkaa liian aikaisin. En muista miltä viimeinen rahka maistui ja mitä siinä kaikkineen oli, eikä haittaa yhtään. Raejuustoa söin vielä viimeisenä päivänä. Lisäksi söin maitosuklaata ja jopa sipsejä, ensimmäistä kertaa moneen, moneen vuoteen. Ja viimeistä kertaa ainakin sitä sorttia, kun siinä oli maitoa. Aika monissa sipseissä on. Eikä kyllä haittaa sekään.

Heti ensimmäisenä vegaanisena päivänä olo oli loistava. Mieli oli tyyni ja seesteinen. Onnellinen olo. Että näin sen pitääkin olla. Olen niin iloinen, että olen tämän valinnan voinut tehdä. Sen on oikeastaan mahdollistanut vain riisiproteiini ja riisimaito. Muita ns. korvaavia tuotteita tai sitten proteiininlähteitä en voi liiaksi käyttää, sillä ne ei vatsalleni sovi. Vaikka tottuu se vatsa kuulemma mahdollisesti vaikka papuihinkin. Aikaa se vain voi viedä.

Facebookin Vegaanihaaste tammikuu 2015 -ryhmä on ollut ihan mieletön. Saan päivässä roppakaupalla uutta tietoa kaikenlaisesta mahdollisesta, mistä en ollut vielä kuullutkaan. Olen valtavan inspiroitunut kaikista ruokajutuista ja kokkaamisesta - pitkästä aikaa! Vaikka vegaaniruokaahan olen pitkälti aina muutenkin tehnyt, raejuusto on vain siihen kaveriksi lautaselle istahtanut, on into nyt jotain ihan muuta. Haluan tehdä kaikkea uutta ja jännittävää. Haluan maistella uusia makuja ja kokeilla kaikenlaista! Olen tehnyt jo ruokia, joiden kanssa ei ole raejuustoa todellakaan kaivannut. Eikä sitä rahkaakaan ole yhtään ikävä.

Tämä tammikuuhan on nyt kohdallani aikaa, jolloin katson millaisiin uomiinsa tämä kaikki asettuu, mihin asetan ne omat rajani vegaaniudessa. Olenko ehkä arkivegaani ja juhlavegetaristi (kotona vegaani ja ulkona syödessä maitotuotteet ok), vaikka en siihen uskokaan. Alunperin ajattelin tuonkin olevan vaihtoehto, mutta jo ensimmäisenä päivänä oli selvää, että siihen se ei tule menemään. En tahdo olla mitään muuta kuin vegaaninen syöjä tuolla kodin ulkopuolellakin, mutta kuinka pilkuntarkasti, sitä en vielä tiedä. On myös jännää, kun meillä on edessä se yksi ravintolasyömisreissu tässä kuussa, jolloin ruokalautasella on maitoa sisältäviä ruokia (koska tätä ei ehdittykään toteuttaa viime vuoden puolella kuten aiemmin piti). Ei nimittäin tunnu enää täysin ookoolta sekään syöminen. Jotenkin se ajatuksena vähän tökkii. Todennäköisesti syön annokseni silti, sillä se on hyvin suurella todennäköisyydellä se viimeinen kerta elämässäni, kun syön ulkona yhtään mitään muuta kuin vegaaniruokaa, jos vaan vaihtoehtoja on. Yleensä on, en tiedä milloin ei olisi.

Mies on vaihtanut maitonsa kauramaitoon ja raejuustotkin jäivät kauppaan. Katsotaan miten käy rahkan kanssa. Hyvin ollaan toisiamme seurattu näissä asioissa, puolin ja toisin, sillä samalla tavalla nähdään nämä asiat. On kyse vain siitä, milloin se aika on oikea. Se oli itselleni nyt, miehelleni ehkä sitten kokonaisuudessaan vähän myöhemmin.

Jännä, inspiroiva, huikea kuukausi edessä. Käyntiin on lähtenyt jokin niin suuri, loppuelämän juttu. Niin oikealta tuntuu. Ja kuten facebookiinkin kirjoitin ennen vuodenvaihdetta:

Tulevanakin vuonna unelmoin maailmasta, eläimille ja ihmisille, jossa kukaan ei turhaan toista satuttaisi, kahlitsisi, kiusaisi, jossa kukaan ei itsekkäästi käyttäisi toista omiin tarpeisiinsa.

Jossa kukaan ei pakottaisi elämään elämää, missä kukaan ei välitä, huolehdi, ja vain ja ainoastaan rakkaudella kosketa.

You may say I'm a dreamer, niin kuin kaverini John Lennon joskus luritteli.

Hyvää uutta vuotta. Välittäkää. <3 

Kissa tai possu, ne on ihan sama asia. Joskus jopa samassa paketissa. <3