torstai 20. helmikuuta 2014

Arska tuli kylään

Tämä torstai on ollut touhua täynnä ja aikataulut on hyppineet silmille. Näin ei olisi tapahtunut, jos olisin ryhtynyt niihin hommiin heti aamulla, sen sijaan, että istua möllötin tuntikaupalla. Tehden pitkälti en mitään! Tämmösiä aamuja mulla on aina välillä, enkä kyllä valita. Ainoa mistä tekee mieli valittaa on se, että koko loppupäivä menee hirveässä hopussa, mutta itseaiheutettu hoppu sekin on, joten turha valittaa. Ensi kerralla voisi skarpata, jos samanlainen sohvapönötys iskee. Vaikka todennäköisesti en kuitenkaan skarppaa. :D


Tänään oli selkä-/hauistreenin vuoro ja mulla oli sellainen olo, että tahdon tehdä pelkkiä kivoja juttuja! Viime aikoina on preacher curl vähän tökkinyt, enkä oikein tiedä miksi. Se ei tietysti ole yhtään mukavaa, kun penkin pääty on tuota vihlovaa rintakehää vasten, vaikka siinä onkin se tyyny välissä. Sattuu se silti. Ihan hyvä syy siis sekin ottaa preacher curl pois ja ottaa jotain muuta tilalle. Tänään se oli pitkästä aikaa Arnold's 21! Olipa kivaa tehdä sitä, on vähän ollut ikävä.


Viimeksi kokeilin Arskaa tässä jossain välissä, pitkästä aikaa myöskin, mutta silloin en saanut jotenkaan käsiä sopivalle leveydelle. Nyt otin leveämmän otteen kuin ennen ja se toimi ihan nappiin. Hauska on huomata, että silloin joskus teki tuota kyynerpäät tiukasti kyljissä kiinni. No enää ei ole toivoakaan, että saisin jotenkin luontaisesti ne sinne kylkiin kiinni. Jotain latsia tai vastaavaa on tullut tielle ja vaatii aika paljon, että kyynerpäät koskettaisi kylkiä. Iloinen asia tämäkin. :')


Kokeilin takaolkapäitä tehdä kanssa uudella tavalla tänään. Pian blogista bongasin tuon aikoinani ja hän sitä niin kovin hehkutti, että teki mieli itsekin kokeilla. Kyseessä on siis takaolkapäät vinopenkillä. Naama vasten penkkiä. Painot ei tarvitse isot olla ja tunsin kyllä hapotusta ihan siellä missä pitikin. Ensi kerralla fiilistelen lisää ja katselen, josko siitä tulisi vakkariliike. :)

Treeni kesti minuutilleen saman verran kuin maanantain vastaava, vaikka vaihtelin liikkeitä. Tunti kolme minuuttia. Jäi tosi hyvä fiilis, tunsin antaneeni kaikkeni ja kädet tärisi lopussa niin, että palkkari olisi varmaankin sheikkautunut ihan senkin ansiosta. ;)

Crossailin myöhemmin puoli tuntia leppoisasti. Tatskajalka ei edelleenkään tahdo kengän sisään, joten crossailukin vaatii pientä säätöä. Tarvitsee siihen jalan ja polkimen väliin jotain pehmustetta. Olen taitellut siihen pyyhkeen. Jalkapohjat puutuu muuten välittömästi, eikä tuo pyyhekään niitä estä kokonaan puutumasta. Toisessa jalassa on kenkä ja tuon myötä molemmat puolet on ainakin melkein samalla tasolla.. Mutta innolla ootan niitä aikoja kun molemmissa jaloissa on taas kenkä ja pääsee kunnolla puhisemaan!


Ruoaksi piti tänään kyhätä jotain nopeaa ja myös vähän normaalia kevyempää, sillä ruoka-aika oli jo mennyt ajat sitten ohi ja seuraava hyökki päälle. Siispä uuniin kesäkurpitsanpuolikkaita, öljyä ja mausteita päälle. Sopiva annos, että tunnin päästä sai hyvällä ruokahalulla syödä rahka-annoksen.

Postauksen kuvat saattavat olla mielenkiintoisesti rajattuja. Se johtuu siitä, että kuvien käsittely on joskus vähän haastavaa, koska:




Kone ei mahdu syliin, syli on varattu. Siinä sitten keho vinossa toisella kädellä koittaa rajata kuvia kunnollisiksi..

Huomenna taas joku hissuttelutreeni jaloille. Täytyy kyllä keksiä jotain muuta kuin mitä tiistaina oli. Siitä ei seurannut pienintäkään jalka- tai kankkukipua. Vaikka oli pakarapotkut ja lantionnostot ja kaikki! Ihme hilavitkuttelua. Huomenna siis uusia tuulia ainakin osittain, mutta niihin normikyykkyihini ei vielä jalka taivu. Ensi viikolla vasta niitä.

2 kommenttia:

  1. Mä kyl tykkään taljaa lukuunottamatta tehdä mieluiten takaolkapäitä just tuolla tyylillä :) Oon saanut parhaimman tuntuman tuolla, varsinkin ku oon löytänyt sen oikeen tuntuman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin kyllä kanssa laakista! Tuntuma oli ihan kohdillaan siellä missä pitikin. Maanantaina fiilistelen lisää. ;)

      Poista