perjantai 29. marraskuuta 2013

Ruokailurutiini ja lisäravinteet

Ihan ensiksi kiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Tämmösen erakon mieltä oikeasti lämmitti isosti ja mulle ei ole koskaan aiemmin kommentit merkanneet noin paljon. Ihania olitte, kun jaksoitte nähdä sen vaivan, että naputtelitte sinne kommenttikenttään jokusen merkinnän! Tuli hyvä mieli. Kiitos.

Sitten ajattelin vähän jatkaa jo siinäkin postauksessa esille tullutta ruokapuolta, nyt kun uusi rutiini on pääpiirteittäin löytynyt. Joka päivä en syö samalla tavalla, mutta ne peruspilarit on samat. Näitä kroppa myös tahtoo ja niistä se tykkää. Kehon omia valintoja, joita olen kuunnellut ja kuuliaisesti totellut. Tämä on vähän kuin Tänään söin -postaus, mutta pätee kuitenkin useimpiin päiviin, plus lopussa on vielä nähtävillä tällä hetkellä käyttämäni lisäravinteet.

Aamupala:


Uunissa tehty banaanipannari. Tähän löytyy ohje tämän postauksen loppupuolelta. Teen kerralla neljäksi päiväksi jääkaappiin satsin oottamaan, viidestä banaanista. No egg -valmisteeseen tietysti, kun en kananmunaa käytä. Seassa on aina banskun lisäksi erinäisiä määriä kanelia, kardemummaa, piparkakkumaustetta, pellavansiemenrouhetta ja auringonkukansiemeniä. Mikrotuksen kautta naaman eteen ja raejuustoa rinnalle. Mikrotuksen aikana juon myös reilut puoli litraa vettä. Aamupalan yhteydessä otan myös suurimman osan päivän lisäravinteista. Vettä kuluu pitkin päivää ja ensimmäisen parin tunnin sisään sitä on mennyt jo ainakin litra.

Aamuvälipala:


Parin-kolmen tunnin kuluttua aamupalasta syön hiilaripitoisen pikkuvälipalan, mikä sisältää kaksi tai kolme riisikakkua, joista yksi on herkkuversio, eli mantelitahnalla voideltu. :) Ja sitten vielä hedelmä, tällä hetkellä menee päärynöitä (eli rääpynöitä), ne on ihan taivaallisia juuri nyt! Aika harvoin syön tämän välipalan nälkääni. Syön sen vuoksi, että treenaan tuosta jonkin ajan kuluttua, enkä tahdo vatsaan tyhjyyttä, treenin aikaista nälkää tai puhdin putoamista. Eli tämä on mulle sellainen fiksuussyöminen. Ihan yhtä kivaa se on syödä fiksuuttaan kun nälkäänkin. :D

Palkkari:


Treenin jälkeen heti palkkari, mikä muodostuu näistä kahdesta. Aika riisikästä menoa ennen ja jälkeen treenin btw. :D Eli palkkarissa (maustamatonta) riisiprotskujauhetta riisimaitoon sekoitettuna. Namia. <3 Riisimaito on parempaa kun lehmänmaito. Ainakin tämä merkki, muita en oo kokeillut, kun niissä on sitten jo kaikkea muutakin kuin oleellista seassa.

Lämmin ruoka:


Tämä tietty vaihtelee sisällöltään joka päivä (paitsi jos kokkaan jättisatsin kerrallaan), mutta pääasiassa se on silti aina jotain tähän tyyliin, kuin kuvassa. Tuossa on niitä uunitettuja parsakaaleja ja itse tehtyjä porkkanapinaattipihvejä. Lautaselta löytyy myös aina runsaasti salaattiaineksia ja raejuustoa. Lautanen on ISO ja se on aina täynnä, joskus jopa vähän tulvillaan. Syön saman verran tai joskus jopa enemmän kuin mies. Olen nälkäinen ihminen. :D Ja lautanen tietty nuollaan aina, jos siinä jotain vielä lopuksi on. Jos verrataan annoskokoon reilut vuosi sitten, niin puolet ruoasta voisi kaapia tästä pois.

Iltavälipala:


Iltaa kohti keskitytään enempi proteiiniin, kun taas aamun/päivän aktiivisempaan aikaan on enemmän kehissä hiilareita. Tässä kohtaa päivän ensimmäinen rahka (250g), jostain syystä syön sen aina tuosta säilytysrasiasta, vaikka kulhojakin olisi. Sekaan menee pellavansiemenrouhetta, kaneli+kardemumma+piparkakkumauste, vadelmahilloa (ei lisättyä sokeria), mantelitahnaa ja Innocent -smoothieta. Sitä oranssia. Ainoa niistä mitä voin syödä. Ei se mitään, koska se on herkkua! Sitten vaan lusikalla armottomat vatkaamiset ja ääntä kohti. On hyvää.

Iltapala:


Rahkaa taas. Yleensä näiden välissä menee kyllä hedelmää tai esim. soijajogurttia lisukkeineen tms. Soijajogua ja muita soijatuotteita en kyllä syö kun kerran - pari viikossa (mahdolliset kilpparivaikutukset). Mutta jos sattuu olemaan aivan täynnä edellisestä rahkasta, niin sitten seuraavakin sapuska on taas sitä rahkaa. Tämän aterian pointtina on saada yötä vasten proteiinia lihaksille järsittäväksi, jotta eivät järsi itseään. Iltapalasetissä on vakiona seuraavat: rahka (se 250g), kaneli+kardemumma+piparkakkumauste, vadelmahillo, mantelitahna, Innocent -smoothie, mantelilastut ja pakkasesta marjoja sulatettuna, yleensä sekä pensasmustikoita että vadelmia. Riippuu siitä mitä kaupassa sattuu olemaan loppu. Yleensä aina jokin on. Iltapalan jälkeen mennään viimeistään siinä tunnin sisään nukkumaan, joskus heti sen jälkeen. Magnesiumit menee aina tämän jälkeen.

Tässä pääpilarit. Nälän (tai fiksuuden) mukaan menee sinne tänne jotain lisää, esim. juuri niitä hedelmiä. Mulla nälkä saattaa iskeä nollasta sataan ihan parissa minuutissa ja sitä nälkää ei vain kestä. Se tekee kipeetä ja heikkoa ja tulee ihan paha olo. Syön siis mielelläni suhteellisen usein. Jalkapäivinä menee aina vähän enemmän, vaikka suoranaista nälkää ei tuntisikaan. Yleensä jalkapäivää seuraava päivä on mulla nälkäpäivä.

Mistään kaloreista tai makroista ei ole mitään tietoa. Eikä tarvitsekaan tietää, kun kaikki toimii nyt niin kuin pitääkin, eli syön justiinsa niin kuin mun pitääkin syödä. Ja ihan varmasti tarpeeksi. Sen tiedän myös, että syön huomattavasti enemmän kuin esim. silloin reilut vuosi sitten. En tulisi enää ikinä toimeen niin pienellä ruokamäärällä, enkä välttämättä oikein ymmärrä miten silloin kestin. Vaikka hyvinhän mä kestin, ei siinä ollut mitään kestämistä. Se sopi silloin. Mutta nykyinen minä ei enää kestäisi.

Purkista tulee otettua vähän sitä sun tätä, mutta ei mitään turhaa. Tässä nuo lisäravinteet:

Migreenin estoon isolla annostuksella B2 -vitamiinia ja Co-Entsyymi Q10:ntä.
Molempia yksi päivässä. On riittänyt mulle, vaikka vähän enemmänkin suositellaan.

Kilpirauhaselle jodia. En ota joka päivä, joka toinen tai kolmas. Liika jodi on 
huonoksi, mutta ilman jodia ei kilpirauhanen pärjää. En saa jodia juuri ruoasta.

Magnesiumia iltaisin neljä tabua (mulle sopiva annos), rautaa menee yksi päivässä (en saa rautaa lähellekään tarpeeksi ruoasta, tämän kanssa on hyvät veriarvot), multivitamiinia yksi tabu päivässä ja lisänä sinkkiä. Ihan vaan yksi sitäkin.

Nestemäisinä menee D3 -vitamiinitippoja. Annostukseni on sellaista 75ug -luokkaa näin talvella 
(kyllä, suomalainen suositus on ihan tajuttoman alhainen!) ja omegoita tulee
pellavansiemenöljyn muodossa pari teelusikkaa. Maistuu melkein ihan 
kalanmaksaöljylle, nams. :) Nenästä kiinni pitäen menee alas.

Siinähän niitä. Kyllä täällä kevyellä viikolla on treenattukin, mm. tänään jalkoja, mutta tulkoon niistä sitten sunnuntaina koosteessa vähän enemmän juttua. Palaillaan silloin, siihen asti mukavat viikonloput!

19 kommenttia:

  1. HIRVEE JÄTTISÄKKI TOI RIISIPROTSKU!

    VastaaPoista
  2. Mun on ihan pakko kysyä sulta että minkämerkkistä raejuustoa syöt? Kun oon au pairina Englannissa ja oon tosin syöny vaan Sainsburyn raejuustoa mutta mun mielestä se on suoraansanottuna aika kuraa.. tai ei yhtään sellasta fressiä niinku Suomessa. Hyvin se maistu miksattuna ruuan sekaan ja tottakai hoitaa hommansa mutta ei se nyt mitään herkkua oo että en vetelis pelkältee. Ajattelin vaa jos sulla on jotain suosituksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meillä syödään Tescon (sitä kevyempää) raejuustoa ja aika kuraa sekin on. :D Ruoan kaverina maistuu, joskus on jopa hyvää, mutta verrattuna pitkälti kaikkiin muihin raejuustoihin se on kyllä ihan vaan kuraa. :'D Ei ole briteissä oikein tämä raejuustokulttuuri kohdillaan, saati sitten tuo rahkapuoli!
      Ei tainnut musta olla apua tällä kertaa.. :D

      Poista
    2. Haha no totta, näillä on vielä opittavaa.. Mutta kiva kuitenki tietää etten oo ainut joka näin ajattelee :D

      Poista
    3. Täällä katotaan kyllä kovasti ihmetellen, kun roudataan rahkapurkkeja kaupasta aina siihen malliin, että hyllyt tyhjenee, kun paikalliset käyttää ainoastaan leivontaan. :D Suomalaiset saapuivat! :')

      Poista
    4. Tähän pitää sanoa, että jos Lidliin pääsette, niin siellä on suomalaiseen makuun parempaa raejuustoa. Mä yritin kovin tunkea tätä brittiraejuustoa nassuun, mutta kun ei tykkää niin ei tykkää. Lidlissä käydessä oli pakko ottaa jotain pientä välipalaksi, ja ihastuin... :)

      Jos ei lidliin pääse, niin Tescon puolalaiselta hyllyltä löytyy semihyvää korviketta; maistuu melkein suomalaiselta raejuustolta, mutta on hieman vetisempää...

      Sama rahkan kanssa! Löysin tuolta puolalaishyllyltä sellasta ihanaa mansikkarahkaa. Sitä meillä menee purkki jos toinenkin!

      Poista
    5. Mä olen kyllä aika tottunut tähän kuraan jo. :D Lidl on lähellä. Ei ollakaan siellä hetkeen käyty pyörähtämässä, voisi vilkaista tuon tarjonnan ja ottaa testiin! En enää muista miksi siellä ei alkujaan tullut otettua laisinkaan niitä raejuustoja testiin.. Olikohan sen verran huono tarjonta täällä. Saksassa kun asuttiin niin siellä syötiin elämämme parasta raejuustoa! Vieläkin sitä ikävä. :')

      Meidän Tescon puolahyllyllä ei olekaan kylmäosiota ollenkaan (ei ole ainakaan omaan silmään osunut) ja toisaalta myös ravintoarvot on aika ratkaisevia tekijöitä. Tescon rahkaan ollaan oikein tyytyväisiä (paitsi hinta..) ja makurahkoja ei harrasteta muutenkaan. :)

      Poista
  3. Piparkakkumaustetta nami, aion ostaa sitä tänään ja laittaa ehkä mysliin ellen sitten tee uunissa banaanipannaria. =)

    VastaaPoista
  4. Huamenta taas. Siis mää oon kohta lähdössä töihin enkä oo ihan vielä syönyt mitään ja tekee ihan hirveesti mieli banaanipannaria. Tänään kyllä teen sitä tai banaanilättyjä, en jaksa odottaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää sun viestit nauratti mua! Heti aamulla puhelimesta kattelin sähköpostit ja sää oot täällä ollut banskupannarihimoissasi puoli neljältä aamuyöllä (meidän aikaa). :D

      Taisit jotain maustetta saada kaupasta ja mysliä näkyi valmistuneen. :)

      Poista
  5. Banaanipannaria on kyllä pakko kokeilla, kun aamupala on se mihin kaipaan eniten vaihtelua! Ei jaksa joka aamu syödä rahkaa+lisuketta tai kaurapuuroa. ;) Muilla aterioilla ei ole niin väliä, voisin syödä samaa ruokaa päivästä toiseen ;)

    Itsellänikin menee ainakin puoli litraa vettä aamupalan yhteydessä, jotta saan kaikki lisäravinteet nieltyä. Olen joskus nuorempana meinannut tukehtua ja sen seurauksena kaikkien tablettien ottaminen on hankalaa, ei vaan saa nieltyä. :/ Meni monta vuotta ennenkuin sain esimerkiksi pienen e-pillerin nieltyä ilman lasillista vettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä olen sitten taas aivan päinvastainen, meinaan aamupalaan en kyllästy ikinä ja mua aina surettaa jos jostain syystä joudun vaihtamaan sen johonkin toiseen! :D Tää banskupannari on kyllä valtavan hyvää, on sellaista kuohkeaa. <3

      Mä juon ensin puoli litraa vettä tyhjään massuun ja ekstrat vielä pillereiden kanssa aamupalan jälkeen. ;) Mutta ymmärrän tuon pillereiden nielemisvaikeuden! Mulla on joskus ollut sen kanssa ongelmia ja miehellä on nyt tiettyjen pillereiden kanssa. Nykyään mä lataan kouraan ison kasan pillereitä ja laitan kaikki kerrallaan suuhun ja vettä päälle ja sinne menee! :')

      Poista
  6. Hei toi banaanipannari -linkki ei toimi :( Himoitsen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääähh, olen mokaillut sen kanssa! Nyt toimii! Yleensä tarkistan nuo aina julkaisun jälkeen, mutta tällä kertaa on selkeästi unohtunut. Höh. Mutta nyt!

      Poista
  7. Voi, kun minäkin osaisin kuunnella kroppaani noin hyvin ja tietäisin, mitä omasta ruuastani saan riittävästi ja mitä en. Oot mun idolini. Nörtti-idolini. Sillai hyvällä tavalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih :') Kiitos Marilii <3 Tämmösen herkkisongelmakropan kanssa on kyllä oppinut olemaan korvat höröllä!

      Poista
  8. Mä oon aina miettiny (ellei oo menny jotain ohi) mitä teet työksesi/opiskelet? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta 11:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.co.uk/2013/10/50-faktaa-ja-kuvia-menneisyydesta.html

      Poista