Alkuun historiastani kahvin kanssa.
Itse aloin juoda kahvia vasta 18-vuotiaana. Siihen asti en ollut sietänyt koko kahvin hajua, enkä varsinkaan makua. Mutta yllättäen sen sai alas överimakeaa rakastavana, kun se koostui tilkasta kahvia, viidestä seitsemään lusikallisesta sokeria (!!!) ja isosta määrästä maitoa. Siitä alkoi mun kahvitaipaleeni.
Join kuitenkin sitä aika vähän pidemmän aikaa. Olinhan koukussa Batteryyn, ja niitä meni päivässä vähintään yksi tölkki, useimpina päivinä kaksi. Ja joskus sitten kolme. Kahvia tuli juotua lähinnä ekstrana ennen yövuoroja. Ainoastaan satunnaisesti muuten. Eikä siinä sitä kahvia muutenkaan paljoa ollut niiden kaikkien lisukkeiden keskellä.
Jossain kohtaa lisukkeet vähenivät ja kahvin määrä sen myötä lisääntyi hieman. Lopulta jäi sokeri kokonaan pois ja maitotilkalla mentiin. En muista missä vaiheessa olen huomannut sen, että kofeiini ei mulle sovi sitten laisinkaan. Viimeistään näillä paikkeilla, kun jätti noita lisukkeita pois, sen huomasi. Kainalot alkoivat hiota, pulssi nousi, pää oli höttöä täynnä, näkökenttään alkoi ilmestyä länttiä ja kirkkaita pisteitä, tärisytti, keskittyminen oli ihan mahdotonta ja joskus tuntui, että taju voisi lähteä. Siedätyin sille kuitenkin niin, että sain sen yhden kuppini juotua aamuisin, joka tulikin korvaamaan Batteryä, kun vihdoin siitä myrkystä pääsin eroon (kerran join kaksi tölkkiä peräkkäin yöllä töissä ja vietin loppuyön vessassa valtavissa vatsakivuissa). Koskaan ei nuo kofeiinioireet kuitenkaan poistuneet, helpottuivat vain. Kahta kuppia päivässä välttelin, sillä se sai aikaan todella huonon olon. Joskus kuitenkin kaverilla kahviteltiin, vaikka ei siitä hyvä olo seurannut.
Tuohon hillittyyn malliin jatkoin vuosia. Kunnes sitten tapasin mieheni. :D Hänelle kahvi maistui milloin vain ja missä vain. Opin tavoille. Kierrettiin kaikki lähitienoon paikat, joista kahvia vain sai, ja meistä tuli niin vakioasiakkaita ympäristön huoltoasemoilla, että myyjät jo meidät tunnisti. Alkuun näistä kahveista tuli tietysti huono olo, mutta jotenkin sen siinä rakkaudenhuumassa kesti. Meidän ensitreffeilläkin ajettiin kahville. Siitä tuli vain meidän juttu. Ja minähän join niiden ensimmäisten kuukausien aikana varmaan enemmän kahvia kuin koko siihen astisen elämäni aikana. Sitä juotiin vaikka keskellä yötä. Nukkuminenhan oli menettänyt merkityksensä siinä kaikessa huumassa, pärjäsi helposti pari kuukautta, vaikka nukkui 4-5 tuntia joka yö. Tai aamullahan sitä nukkumaankin vasta mentiin. Kahvin ja rakkauden voima on kyllä aikamoinen!
Niin pieni, mutta niin onnellinen.. <3 |
Jotenkin sitten siedätyin siihen kahviin, enkä enää saanut huomattavia oireita siitä. Lisäksi rakastuin siihen ihan täysillä! Jossain kohtaa lopetettiin se ylenpalttinen kahvin kittaaminen muualla kuin kotona. Ja opin juomaan miehen keittämää kahvia. Sehän on sitten vahvaa. Jotkut kutsuu myrkyksi, jotkut on kieltäneet mieheltäni kahvinkeitot kokonaan. :D Aloin siis saada kofeiinia elimistööni aika tajuttomia määriä, ottaen huomioon miten pieni olen (ollut). Kaksi jättikuppia vakiintui päiväannokseksi. Yhteen jättikuppiin menee noin neljä normaalia kuppia. Siispä päivittäinen annos oli sitä kahdeksan normikupin luokkaa. Joka päivä. Vahvaa kahvia. Enhän itsekään enää keittänyt itselleni sen laihempaa kahvia, kun oli makuun päästy.
Mutta viime kesänä tuli stoppi. Aloin saada migreenikohtauksia, toistuvasti, jatkuvasti. Niitä tuli kuuden viikon sisään yli kaksikymmentä, oltiin sairaalassa yötä ja juostiin lääkärissä kerta toisensa jälkeen. Olin pitkään todella huonossa kunnossa, kohtaukset olivat niin rajuja, että ne kaatoivat sänkyyn päiväkausiksi. Olo kohtauksen jälkeen ei normalisoitunut pariin päivään, ja vaati sitäkin pidemmän ajan, että olin täysin voimissani. Vietin parhaimman kesäajan sängynpohjalla ja lääkäreissä. En muista kesästä juuri muuta.
Vaadittiin se kaksikymmentäjotakin kohtausta, kunnes tajusin yhteyden kahvin välillä. Kohtaukset eivät tulleet milloinkaan suoraan kahvin jälkeen, vaan viiveellä. Ja triggereitähän on varmaan yhtä monta kuin migreenistä kärsijääkin, samoin kesto triggerin ja kohtauksen välillä voi olla mitä tahansa välittömän ja kahden vuorokauden väliltä. Siihen vaadittiin kaksi perättäistä kohtausta sen jälkeen, kun kahvi taas pienen tauon jälkeen palasi kuvioihin. Silloin välähti ja silloin jäi kahvi - ja migreenit pois. Yhdesti on sen jälkeen kohtaus tullut, kun Q10 -pillerit oli loppuneet (joita siis syön estoon, jotka eivät auttaneet kahvin aikana).
Jälkeenpäin olen ajatellut, että tuo oli kehoni viesti siitä, että nyt riittää tuo kahvin määrä. Olen oppinut, että kahviallergia on olemassa, ja että olen kärsinyt tietämättäni sen oireista. Ja että se nimenomaan voi iskeä milloin vain - ja että monesti samaan aikaan kahviin siedättyy ja kehittää allergian, jota ei huomaa, koska on siedättynyt. Olen myös oppinut, että kofeiinimyrkytykseen ei tarvita välttämättä kuin 4mg kofeiinia painokiloa kohti. Olen saanut päivittäin arviolta lähemmäs 20mg, ellen jopa yli. Ei ihme, että keho alkoi huutaa, että ei enää, kiitos!
Sitten päästään siihen aiheeseen, että miten tuosta pääsin eroon. Mun oli otettava kertarykäisy ja päästävä siitä irti. Ei ollut aikaa vähentää ja pikkuhiljaa lopettaa. Mutta vieroittauduin kuitenkin jo heti silloin ensimmäisessä rysäyksessä, jolloin jätin kaikkea muutakin pois, jotka saattoivat nuo migreenini aiheuttaa. Silloin en vielä tiennyt, että kahvi mun migreenini aiheutti, joten saatoin hyödyntää sitä tuossa prosessissa. Sillä päänsärkyähän siitä lopettamisesta seurasi. Ratkaisin päänsäryn sillä, että joka kerta sen hyökkiessä keitin minimimäärän (laihaa) kahvia ja otin siitä vain pari-kolme pikkiriikkistä hörppyä. Tuo vei säryn aina vuorokaudeksi pois. Muutaman päivän jatkoin, kunnes särkyä ei enää tullut. Olin päässyt irti. Seuraavilla kerroilla, kun kahvia kokeilin takaisin, ei sen uudelleen lopettaminen tuonut enää särkyä, sillä kehoni ei ollut enää koukussa. Uudelleen aloituksen myötä sain tuta myös ne kofeiinin vaikutukset taas ihan täysillä, kuten kirjoittelinkin tässä postauksessa (kahvikuppikuvan alla). Ei vaan ole tosiaan mun juttuni tuo kofeiini.
Lopettamisen jälkeen tuli bloginkin puolella hehkutettua sitä, miten pirteä sitä oli aamuisin, miten keho ei enää tarvinnutkaan sitä kofeiiniannostansa lähteäkseen käyntiin. Sehän oli käynnissä! Herätyskello soi ja silmät revähtivät auki; uusi päivä! Jiiihaa! Ja hirveä kälätys heti aamusta, oli energiatasot vähän eri uomissaan kuin kofeiinikoukussa. :D Voi miesrukkaa niinä aamuina..
Mies jatkoi vahvan kahvinsa juomista, kunnes innostui itsekin kofeiinittoman elämän hyvistä puolista. Jo pelkkä ajatus, että on johonkin aineeseen koukussa, on ehkä vähän herättelevä. Miehellä tuo lopettaminen kävi pikkuhiljaa. Meillä oli kaapissa kahvipaketteja odottamassa, jotka hän käytti loppuun. Mutta koska oli niin vahvoilla kahveilla elänyt, hän päätyi sekä vähentämään, että karsimaan sitä vahvuutta niistä. Kaksi jättikuppia vaihtui vain yhteen (aamukahvi) ja sekin oli entisestään laihempaa. Kun kahvit oli kaapista loppu, miehelle tuli se päänsärky. Omien muistikuvieni mukaan se kesti kaksi päivää, mies sanoi, että 3-4 päivää. Yhdesti otti särkypillerin. Ja sitten se oli ohi. Mieskin oli kofeiinista vapaa! Ja mokkamasteri lähti kaatopaikalle. :D Meillä on myös toinen kahvinkeitin, jonka miehelle joskus lahjaksi ostin. Se rouhii kahvin pavuista ja tekee ihanan pehmeää kahvia. Se saa jäädä, vieraita ja muita hätätapauksia varten. Minähän en tule kahvia/kofeiinia enää koskaan käyttämään, mutta miehellä ei ole syytä olla tässä asiassa totaalikieltäytyjä, kun mitään sairauksia ei siellä taustalla ole. Eli voi vaikka tien päällä käydä hakemassa kahvia, mieluummin kuin nukahtaa rattiin.. Sitä päänsärkyä (tai muita vierotusoireita) ei sieltä uudelleen tule, ennen kuin on käyttänyt taas kofeiinia pidemmän aikaa. Ymmärtääkseni, sekä kokemukseni mukaan.
Kahvin tilalle tuli teetä. Mies juo teensä decaf -muodossa, eli kofeiinittomana. Minä juon luonnostaan kofeiinittomana. Kofeiinittomassa on kofeiinia vielä jäljellä (hyvin, HYVIN vähän, mutta kuitenkin), ja mun teessäni ei sitä ole koskaan ollutkaan. Luonnostaan kofeiinittomia on ainoastaan rooibos -tee ja (ainakin jotkut) yrttiteet. Tosin rooibos -tee ei ole oikeasti teetä, vaan juomaa, kertoo Wikipedia.
Hauskaa oli myös huomata, että alkuun migreenipäänsärkyyn popsimani särkylääkkeet sisälsivät kofeiinia. Onneksi jätin ne pois muutaman ensimmäisen kerran jälkeen, kun eihän noista peruslääkkeistä hyötyä migreeniin juuri olekaan, jos yhtään. Kuitenkin niillä ensimmäisillä kerroilla ruokin migreeniä vielä lisää. Voi kehorukka. No nyt sen on parempi olla, kun en enää myrkytä sitä valtavilla (minkäänlaisilla) kofeiiniannoksilla. Oli varmasti vain ajan kysymys, että kroppa alkoi laittaa vastaan. Onneksi ilmoitti migreeneillä, eikä esimerkiksi niillä vakavimmilla kofeiinimyrkytysoireilla. Kyllä ihmiskeho on viisas.
Tsempit jokaiselle, joka kokee, että kahvista pitäisi luopua tai sitä pitäisi vähentää. Itse en ole ikävöinyt kahvia laisinkaan lopettamisen jälkeen, vaikka sitä niin kovin rakastin.
Postauksen kuvat on koneen syövereistä. Vain osa niistä kaikista kahvikuppikuvista, joita olen ottanut. Onnellinen kesäkuva on alkujaan miehen puhelimesta. Voi niitä muistoja.. <3
Parhausviikonloppua!