maanantai 30. syyskuuta 2013

-2cm, eli hei-hei hauis

Kissa oli kuin olikin aamulla armollinen ja antoi nukkua melkein seitsemään asti. Hyvän määrän unta sai palloon! Aamun treeniajatus tuntui jotenkin aivan erityisen nihkeältä ja onnistuinkin lykkimään sitä melkein puolen päivän tienoille asti. Siinä vaiheessa olin jo hoksannut, että treenin ensimmäinen liike se siellä tökki. Liike vaihtoon ja vähän järjestyksen vaihtoa muutenkin. Heti oli mukavampi lähteä treenin pariin.


Peruskäännöt tangolla vaihtuivat pitkästä aikaa preacher curliin. Eli se sohvan koristetyyny on siellä paidan sisässä taas, vaikka kuvassa ei juuri näykään. Järjestys vaihtui myös niin, että hauiksella ei aloiteltu, vaan ojentajilla ja jatkettiin vielä olkapäillä ennen habailua. Tämä tuntui tälle päivälle parhaalle järjestykselle.


Olen aiemminkin puhunut, että lihaskatoa on käynyt ja etenkin hauikset on ihan silminnähden pienentyneet. Tänään siitä tuli vieläkin konkreettisempaa, kun pyysin miestä mittaamaan ympäryksen. Tätä mittailua harrastan ehkä kerran tai kaksi vuodessa, eli ei kuulu tapoihin. No sieltähän kävi ilmi, että tammikuusta on hauiksesta kaksi senttiä lähtenyt massaa pois. :( Plussillahan olin silloin, joten painoakin oli nykyiseen (jota en edes tiedä, mutta veikkaan) verrattuna kilon - kaksi enemmän. Mutta sitten taas painan enemmän kuin viime vuoden kesällä ja siihenkin verrattuna habasta on sentti pois. Huoh. Kylläpäs masensi. Kaikki nämä treenit on tehty aivan turhaan. Vaikka varmaan olisi kyllä sitäkin vähemmän lihasta jäljellä, jos en olisi tällä tavalla treenannut. Kyllä vähän toivoin, että olisi ollut vaan silmissä vikaa ja mittanauha olisi sen todistanut, mutta päinvastoinhan siinä kävi.

Jos kuva näkyy yhtä rakeisena teillä kun millaiseksi se mulla muuttui lataamisen jälkeen, olen pahoillani.
Ei ole alkuperäisessä kuosissa.

Uskon, että muille lihaksille on käynyt aivan samalla tavalla ja sille pyllylle ihan yhtä pahasti kuin hauiksillekin, ellei jopa pahemmin. Olen syyttänyt jalkatreenitehoja tai vääriä liikkeitä, kun todellisuudessa se takamuksen lihasmassa on vain kadonnut. Lueskelin vähän asiasta taas netistä ja näinhän mm. pakkikselta löytyi tarinaa, miten eräskin menetti viidessä kuukaudessa 1,6kg lihasta, vaikka treenasi kovaa neljästi viikossa. Koska hänellä oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Muutenkin kuulemma vaikea saada kasvatettua lihasta vajaatoiminnalla. Saati sitten kun olen itse muutenkin sellainen, että lihas ei helpolla kasva. Vaikeaksi kyllä menee.


Mitenhän ihmeessä sitä saa motivoitua tässä itsensä koviin treeneihin, kun todellisuudessa se todennäköisesti ei tule kehittämään lihasta laisinkaan? Tai toki treenaan edelleen ja aivan yhtä kovin kuin tähänkin mennessä, eli motivaatio on olemassa. Mutta se on selvää, ettei siellä leveä hymy naamalla olla, kun kehittymistä ei kannata odottaa. Tai edes, että jotenkin ihmeen kaupalla pääsisi siihen  tätä kaikkea edeltävään kuntoon takaisin.

No, jos ei muuta, niin tämä tieto selvitti taas asiaa lisää. Kuuluu siis oirekuvaan. Ei kai muu auta, kuin olla kärsivällinen ja odottaa, että kroppa paranee. Jos se siihen ilman lääkeapua pystyy. Toivottavasti pystyy.

Lautasella tänään iso kasa uuniparsakaalia lisukkeineen.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Treeniviikko 39 ja ihmemies

Täällä on maraton -reissulta kotiuduttu, jossa ihmemieheni päräytti päälle 25 minuuttia kovemman ajan viime vuotiseen verrattuna ja saapui maaliin ajassa 3:17. Ihme otus tuo mies on! Ja vaimo tietty karmaisevan ylpeä! Lopussa jokunen kuva päivästä. Sitä ennen lyhyesti treeniviikkokooste:

Maanantai: 12.50km kävelylenkki, kesto: 2:17, 437 kcal, keskinopeus: 11:00min/km.

Tiistai: selkä, vatsa, kyljet. Kesto: 1:16.

Keskiviikko: hauikset, ojentajat, olkapäät. Kesto: 1:04.
+ 40min crossailua, 13.50km.

Torstai: jalat. Kesto: 1:03.

Perjantai: selkä, vatsa, kyljet. Kesto: 1:11.
+ 40min crossailua, 13.55km.

Lauantai & sunnuntai: lepo.

Ei migreeneitä! NELJÄ VIIKKOA SITTEN VIIMEKSI MIGREENI! Omenoita on mennyt joka päivä sen yksi. Ei vaan enää ole niin hyviä kuin päärynät, joten tänään kun meni viimeinen omena, niin tästä eteenpäin taas päärynöitä (tai rääpynöitä, kuten meillä sanotaan). Mutta tulipa testattua omputkin! Ja kun taas on maanantai huomenna, saan ottaa jonkin uuden mahdollisen migreenitriggerin mukaan. Tätä piti jo miettiä. Päädyin kuivattuihin luumuihin, joita pääsee jokunen (liotettuna) aamupuurovellini sekaan. Kuivatut hedelmät/marjat on suuria yleistriggereitä, joskaan ei mulla ole ollut edes syytä epäillä kun en noita käyttänyt migreenien aikaan. Lisäksi luumu on muutenkin yksi yleistriggereistä. Mennään taas viikko eteenpäin tällä lisäyksellä. :) Tämä ei jännitä oikeastaan yhtään. Omena oli ihan kauhistus, enkä meinannut uskaltaa syödä sitä ensimmäistä. :D

Tänään herättiin aamulla kolmelta ja lähdettiin puoli viiden aikaan kohti maratonpaikkaa. Ajomatkaa oli pari tuntia ja alueelta oli juoksijoilla bussikyyti lähtöpaikalle. Itse jäin itseni seuraksi autoon ja ympäristöön. Viihdettä oli mukana kameran, puhelimen (netin), lukemisen, syömisen ja Macinkin kera. Koneella aattelin kirjoitella, mutta ei sitten inspiraatio iskenyt. Muut viihteet riittivät. :) Sekalaisia kännykkäräpsyjä päivästä:

Jokunen tunti aamusta oli ihan pikkanen sumu.


Välillä vaihdettiin kenkää bootsista lenkkariin ja taas takaisin. Ja aamulla huolella
suoristettu tukka oli kosteuden takia kaikkea muuta kuin suora hyvin nopeasti.
Tuossa ei ole edes paha vielä. :)
Lukemisina yli vuosi sitten Münchenin lentokentältä ostetut kolme karmaisevan kallista
englantilaista lehteä, joita ei tosiaan Saksassa juuri saanut mistään. Oli pikkuhiljaa aika lukaista. :D
Yhden sain luettua kannesta kanteen.  Kuititkin löytyivät vielä välistä.
Eväinä mm. jättipäärynä, iso kasa salaattia (ja kurpitsansiemeniä + raejuusto), ja rahkaa omilla
lisukkeilla. Haarukalla. Oli sopivan tönkköä haarukoitavaksi. :D

Järkkärillä otin jokusen kuvan, mutta en ole vielä käynyt läpi. Miestä maaliin odotellessa meinasi itku tulla. Tajusin, kuinka mahtava fiilis siellä on olla. Se tunne on niin kutkuttava, kun jännittää, milloin toinen saapuu ja siinä kaikki hurraavat ja kannustavat kaikkia ja kun joku meinaa hyytyä hetki ennen maalia, se kannustus on ihan huimaa. Siinä on vaan ihanaa fiilistä. Piti ihan keräillä itteänsä, että nyt nainen imaset ne vetistelyt takaisin sinne kyynelkanaviin ja get a grip, woman!

Yllättävän vähän väsyttää. Olo on kuin oisi nukkunut kahdeksaan asti, eikä suinkaan kolmeen, saati sitten että tuntuisi siltä, että oisi istunut tuntikausia autossa. Tai odottanut pari tuntia autoon nojaillen, että milloin pääsee kotiin, kun joku astetta idiootimpi oli parkkeerannut autonsa takapuoleen kiinni, kun edessä oli jo auto. Ihan meissä kiinni sekin. Veikkaan kuitenkin, että uni maistuu. Katsellaan, maistuuko se miten pitkään kissalle. Lauantaina toiveissa oli kuuteen nukkuminen, mutta kissaherätyskello olikin asetettu jo 5:15. Jos vähän pidempään huomenna kuitenkin. Pliis. Miehelläkin oisi taas lomaviikko! Jee!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Unia

Uusia jänniä muutoksia tapahtuu edellisten uusien jännien muutosten lisäksi. Aiemminhan olen huomannut kahvin lopetettuani (eli ehkä kilpirauhasen toiminnan vilkastuttua) sen, että naamaan pukkaa finniä (edelleen, ja yhä nautin jokaisesta näppylästä), vatsa toimii jopa hyvin (!!! tämän uskaltanen jo pian todeta normaalitilaksi, kun jo reilu viikko on menty tällä), sekä sormien turvottelu/jäätyminen on huomattavasti pienempää (etenkin kävelylenkeillä provosoituva kipeä turvotus/syväjäätyminen).

Nyt uusimpana on astuneet kuvioihin unet. Tuossa taannoin, varmaan parisen viikkoa sitten, kerroin aamulla miehelle näkemästäni unesta. Ja hetken päästä tajusin, että en edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt unta! Tai ainakaan niin, että olisin asiasta ollut tietoinen aamulla. Näistä edellisistä unista alkaa olla aikaa oikeasti useampi kuukausi ja se on itselleni todella poikkeuksellista. Nyt nuo ovat palanneet rytinällä ja useimpina aamuina tuon come back -unen jälkeen muistan nähneeni unta. Viime yönä myös, josta harmillisesti kello herätti kesken kaiken pois. Olen aina vähän pöhnässä koko päivän, jos herään kesken unen näkemisen. Sitä pitää riuhtoa itsensä jotenkin niin toisesta maailmasta tähän maailmaan. Ei sillä, että tässä maailmassa mitään vikaa olisi, vaan matka näiden kahden maailman välillä on kuitenkin pitkä, minkä lisäksi suorittaa hirvittävällä nopeudella.

Unet ovat aina olleet itselleni jotenkin hirveän tärkeitä. Muistan edelleen hyvin pari varhaisinta näkemääni unta, ihan sieltä pikkulapsiajoilta. Toinen niistä oli mustavalkoinen ja toisessa oli krokotiili. :) Ahdistuneena teininä suorastaan elin unille, kirjoitin unipäiväkirjaa ja listasin henkilöt, joita niissä näin. Se olikin unien paras puoli; niissä sai olla niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa ei voinut todellisuudessa olla. Haikea teinimieleni piti siitä kovin. ;) Yhä edelleen unet saattavat näytellä suurta osaa siinä, millä fiiliksellä olen hereillä ollessani. Kannan nimittäin sitä tunnetta niistä koko päivän mukanani. Ja jos se tunne on jollain tapaa hyvä, menen illalla nukkumaan intoa puhkuen ja toivon näkeväni samankaltaisia unia seuraavanakin yönä. Olen aina kokenut unet jotenkin hirveän voimakkaasti ja pidän niitä erittäin kiehtovina. Tulkitsen alitajuntaani ja siinä hommassa auttaa myös muutama unikirja, joita hyllystä löytyy. Olenkin huomannut näkeväni tietyissä elämäntilainteissa tietynlaisia unia, joissa on monessa sama teema. Onko muita unihulluja otuksia? Vai herättääkö unet minkäänlaisia tunteita?


Tänään olikin ne viikon viimeiset treenautukset. Selkää ja vatsan seutua treenautin ja kyllä tänään maistui. Selältä jätin kulmasoutelut vallan pois, kun on ollut niin juminen viime ajat, etten viitsi tilannetta ruokkia lisää. Eli kevyemmin sitä osastoa tänään. Vatsalle olen kehitellyt uusia liikkeitä, kun vanhat ei niin maistu ja heti on treenissä lisää iloa. Harmi, että yksi uusista on semmoinen, että sitä ei vissiin uskalla enää tehdä, koska jos kuminauha taas katkeaa, saattaa vaikka näkö mennä. Joten ensi kerralla taas kehitellään jotain uutta. :) Yhtään en ole ailahtelevainen ihminen missään asiassa. En siis siinä tukka-asiassakaan. :D

Alamassulla nestettä aika pitkälti PALJON. Normaaliin nähden. Mutta saa olla nyt.

Punttiosuuden jälkeen (ja reilun tauon jälkeen) taas crossautin menemään 40min kavereiden kanssa. Eli The Big Bang Theory pääsi jälleen ruksuttamaan seuraksi. Että mä tykkään siitä. Ja Leonard on vieläkin kuumis. ;)

Ruoaksi vetelin järjettömän kasan salaattia ja ruoan jämät siihen, eli tällä(kin) kertaa parsakaalia, joita eiliseltä jäi. Huomenna kun on taas kauppapäivä niin tulee ostettua taas salaattia niin hemmetisti, koska se jäävuorisalaattikerä on vain niin suuri. Pitää siis syödä aina vanhat pois, että mahtuu uutta tilalle. Ei se mitään, syön mielelläni. ;)


Huomisesta onkin tulossa kunnon kiiruspäivä, kun sitä saa ajella sinne järvimonsterin maisemiin hakemaan miehelle juoksunumeroa paitaan sunnuntaita varten, ja tuohon reissuun menee varmaankin 4-5 tuntia. Sen lisäksi ruokaostokset ja tietysti kunnollinen valmistautuminen sunnuntaita varten. Sillä silloin aamulla ei ehdi kyllä tehdä mitään muuta kuin herätä ja syödä ja vähän laittaa itsensä ihmisen näköiseksi. Saa silti nousta joskus kolmelta. Uff. Eli aikaisin pitäisi vielä ehtiä nukkumaankin huomenna. Mulla on varmaan suuremmat paineet ja jännitykset tuosta kaikesta kuin mitä miehellä on juoksua kohtaan. :D

Eli postausta ei huomenna kuulu, toivottavasti sunnuntaina jaksaa ja ehtii vielä kotiin tultua kirjoitella. Sunnuntai menee itselläni käppäillessä ympäriinsä kameran kanssa siellä Loch Nessin monsterin kanssa (attelin saada siitä kuvan ja sitten musta tulee heti tietysti miljonääri). Jos siis sää sallii. Jos ei salli, niin todennäköisesti vetelen sikeitä meidän autossa jossain parkkipaikalla. :D Jänskää viikonloppua kaikille!

torstai 26. syyskuuta 2013

Pyllynrakennusbileet

..eli perstalkoot oli taas tänään! Näistä jalkatreeneistä kyllä niin kovin tykkään ja näitä menee sinne treenihuoneeseen puurtamaan oikein innosta pihisten. Suurin onni näissä on se, että hetkellisesti takapuoli nousee oikeaan paikkaansa (eli ylös) ja on myös kiinteä (eikä löysä). Vaikka suht lyhyt se onni onkin, mutta on se sen arvoinen!

Huolellisen lämmittelyn jälkeen aloittelin takakyykyllä, mitä innostuinkin tekemään viisi sarjaa ja kannikoilla puristaen jokaikinen toisto. Uuuh! Siitä jatkettiin split squatilla, toistomäärät nousivat edellisestä kerrasta ja hapotus myös, kuten ilmekin saattanee kertoa.. ;) Näitä tehtiin kolme sarjaa. Tuossa saan aina vähän hakea asentoa, että milloin tuntuu parhaiten takapuolessa. Nyt luulen sen löytäneeni, eli laaja askel, reilu etunoja (selkä suorana tietysti) ja itsellä auttaa myös, että katson alas, enkä eteenpäin. Ja sen sijaan, että tekisin liikkeen sillä, että veisin takimmaisen jalan polvea lattiaa kohti, vien etummaisen jalan kannikkaa alaspäin ja taas ylös. Täytyy keskittyä siihen lihakseen mitä on työstämässä, heti tulee lisää tehoja! Takimmainen jalka on kuitenkin vain tukijalka ja sille on turhaa uhrata ajatuksia tässä.


Split squatin jälkeen leg curl on ballia kolme sarjaa, suurella toistomäärällä (3x40) ja hapotus oli valtaisa. Jalat menivät kauttaaltaan semmoiseen tönkköön, että en tiennyt miten päin olisi ollut. Mutta treenivihko sen kertoi, että seuraavaksi ollaan niin päin, että istutaan pallon päällä ja tehdään loitontajia/pakaroita kuminauhan avulla. Tällä kertaa vaihdoin kuminauhan paikkaa polvien yläpuolelta polvien alapuolelle ja tämähän olikin hyvä veto, sillä tuntui huomattavasti raskaammalta. Vielä kun sen sarjan viimeisen koittaa pitää staattisena mahdollisimman kauan, niin alkaa rouvaa irvistyttää..


Moni pitää tätä loitontaja -liikettä hyödyttömänä, kiitos niiden kuntosalien pinkkipainotypyjen, jotka käyvät istumaan loitontaja-/lähentäjähärveliin juoruamaan ja lukemaan lehtiä. Olen siis kuullut juttua, että tämmöstä tapahtuu. :D Mutta kokeileppa joskus, laita kunnolla painoa ja tee loppuun asti. Tai sitten ihan kotosalla kuminauhan kanssa. Tuosta saa ihan tajuttoman poltteen takapuoleen nojaamalla hieman eteenpäin ja keskittymällä niihin kannikoihin. Mulla menee aina viimeisissä kankut kramppiin ja staattinen sinne perään on aivan tuskaa. Nam! Ja hei, jopa The Glute Guy on tätä kuminauhaversiota vilautellut blogissaan! Ja hän on sentään The Kankkumies! :D

Tuohon päälle tein vielä kaksi sarjaa pohkeita (yksitellen) ja treeni oli suoritettu ajassa 1:03. Sanoisin, että kaikkien liikkeiden osalta tänään meni nappiin, toisin kuin viimeksi oli pari sellaista, kun vähän tökki. Kuten syväkyykky, jonka jätinkin siksi tänään pois. Takakyykky riittää mulle, useimmiten.


Ruokaa sain kokata ihan vain omalle lautaselleni, kun miehellä on omat syömiset muutaman päivän ajan. Hiilaria siis hänelle koneeseen, koska sunnuntaina on luvassa jotain pientä kilpailua vaatimattomissa maisemissa. Itselleni paahtelin siis tietysti parsakaalia uunissa ja kaveriksi paketillinen sieniä, tuoreen pinaatin, persiljan ja basilikan kera paisteltuna. Täytyy sanoa, että sienistä tuli ehkä parhaita ikinä. Onneksi sain syödä koko rasiallisen yksinäni tällä kertaa. ;)


Huomenna onkin viikon viimeinen treenipäivä, johtuen tuosta juoksutapahtumasta. Lauantaina ajellaan paikalle hakemaan juoksunumeroa ja tuohon meneekin tovi, kun ei ihan tuossa naapurissa ole. Sunnuntaina saakin taas heräillä joskus aikaisin aamuyöstä, että ehtii paikalle. Luonnollisesti siihen sunnuntaihin tulee itselleni aika paljon tepastelua ympäriinsä, kun kulutan aikaa siellä jossain. Kameran kera tietysti, sikäli mikäli sää vain sallii. Mutta joka tapauksessa huomenna kuitenkin vielä treenataan!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Uudelleen opettelua

Nyt kun kropassa on olleet asiat päin honkia jo pidemmän aikaa, olen löytänyt itseni tilanteesta, etten osaa lukea kehoani tai mieltänikään niin kuin ennen. Joskushan kirjoitin aiheesta oikein postauksen. Silloin olin perillä kyllä ihan kaikesta, koska olin löytänyt sellaisen balanssin kaiken mahdollisen kesken, että kroppa toimi niin kuin piti ja näytti siltä kuin tahdoinkin sen näyttävän. Oltiin kehon kanssa kavereita. Nyt tuntuu, että että kaveruus on irtisanottu. Ehkä enemmän niin, että keho on suuttunut minulle, eikä toisinpäin, vaikka tätä kroppaa välillä kiroankin. Mutta syytä sen olikin suuttua, kun en sitä kyennyt kohtelemaan niin kuin olisi pitänyt. Nyt ollaan tilanteessa, että en tiedä yhtään mitä se pääni menoksi suunnittelee. Joka toinen päivä se saattaa olla aivan eri tuulella, enkä tiedä miksi. Onneksi kuitenkin suunta on hiljattain ollut oikea, eli jotain saatan olla tekemässä oikein. Mutta silti tässä joutuu opettelemaan kaiken uudelleen.


En osaa enää juuri lukea kehoni signaaleja, koska ne eivät ole niin selkeitä ja vaihtelevat päivittäin. Toisinaan se huutaa ruokaa aamusta iltaan ja vaikka annan sille ruokaa varmasti tarpeeksi, se huutaa silti. Annan sille myös paljon vettä, mutta en tiedä annanko silti liian vähän tai annanko ehkä jo liikaakin, sillä määrä on huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Eli silloin joskus, kun asiat olivat kunnossa. Toisinaan taas saatan olla aivan täynnä aamusta iltaan, enkä tunne nälkää laisinkaan, vaan joudun kellosta katsomalla syömään. Puoliväkisin.

Toisina päivinä keho on pelkästään löysä ja taas seuraavana päivänä se saattaa olla huomattavasti kiinteämpi. Lihakset saattavat olla täysin tyhjät ja seuraavana päivänä täynnä. Joskus treenissä saa kunnon pumpin ja joskus ei tunnu tapahtuvan mitään. Ja kun en tiedä mitä teen eri tavalla. En välttämättä juuri mitään. Ehkä tämä vain kuuluu siihen kilpirauhasen ja kortisolin juttuihin.


En voi sanoa olevani tällä hetkellä laisinkaan tyytyväinen kroppaani. Olen menettänyt sitä lihasta ja jäljellä on vain sitä löysää. Lihas ei myöskään tunnu tarttuvan ollenkaan ja suurin osa treeneistä tuntuu aika turhalta sen vuoksi. Vaikka saisikin laittaa lisää painoa tankoon ja treeni olisi hyvä tai jopa loistava, kehitys ei yksinkertaisesti näy missään. Todennäköisesti siksi, kun lihaksista on jo parin tunnin päästä kaikki paine pois ja taas ollaan tyhjiä. Jos siis pumppi tuli muutenkaan (nykyään onneksi jo pitkälti joka kerta). Tämä ehkä johtuu siitä kortisolista. En tiedä. Mutta tämän vuoksi sitä saa opetella aika pitkälti myös treenaamaan uudelleen. Ne asiat, mitkä toimivat ennen, eivät vain selkeästi toimi enää.

Tämä vaikuttaa myös automaattisesti treeni-intoon ja siihen yleiseen motivaatioon. Olen oppinut, että suurin treenejä ajava voima itselläni on se, että näen aikaansaannokseni. Nyt jotain saattaa aina joskus vilahtaa, kunnes katoaa. Ja toisina päivinä ei näy mitään. Ei sitä riemukiljahdusten kera kipitä sinne treenihuoneeseen puurtamaan. Vaan menen sinne silti, kun syitä olla sieltä poiskaan ei ole, eikä treeni silti ole vastenmielistä. Eikä tämä kroppa tästä kuitenkaan itsekseen rakennu uudelleen, eivätkä ne kadonneet lihakset sieltä palaa takaisin sohvalla makoilemalla. Mutta entinen suuri rakkaus vatsatreeni on nykyään suurin inhokki. Koska vatsalihakset ovat pehmeän massan alla, eikä niitä juuri näy. Treenasin niitä tajuttomasti silloin, kun olivat näkyvimmät. Aina sitä vähemmän, tai vähemmällä innolla, mitä enemmän ovat piilossa.

Syödä en myöskään enää osaa. Siinä mielessä, että tietäisin, mistä kroppani tykkää ja mistä ei ja mitä syömällä milloinkin olisi paras olla. Tällä hetkellä kun ei ole juuri koskaan täysin hyvä olla. Ennen tätä kaikkea, Saksassa kun asuttiin, söin samalla kaavalla, samoja ruokia, samoihin kellonaikoihin. Tämä toimi loistavasti ja siksi ei ollut mitään syytä poiketa siitä. Voin hemmetin hyvin sillä kaavalla, en kokenut nälkää, en kokenut ähkyä, kehityin ja puhkuin energiaa. Söin samaan tapaan, vaikka liikuin enemmän/vähemmän. Nyt kun koitan syödä sillä tavalla, että syön sitä mitä tekee mieli ja silloin kun tekee mieli, ollaan jossain tosi syvällä tiheässä kuusimetikössä. Olenkin koittanut viedä tätä syömistä enemmän siihen suuntaan, että se noudattaisi edes jonkinlaista samanlaista kaavaa joka päivä. Tiettynä aikana päivästä tiettyä ruokaa, tietyn verran. Mutta sitten taas tulee sellainen päivä kun kroppa kiljuu sitä sapuskaa ja joudun poikkeamaan kaavasta. Ja pian ollaankin siinä tilanteessa, että ei ole nälkä pariin päivään laisinkaan ja puoliväkisin pitää syödä. Syön aina silti. En tahdo missään tapauksessa olla edes yhtä päivää miinuksilla, ettei kroppa siitä ainakaan suutu taas.


Eli koko syömistouhun saa opetella uudelleen. Vielä ei pitkällä olla, mutta pieniä oivalluksia onneksi tapahtuu koko ajan ja niitä voi ujutella kaavaan mukaan. Tai pois sieltä. Hiilareiden sietokyky on samalla kantilla kuin ennenkin, eli jokin pysyy muuttumattomana onneksi. Vaikka huonompaan suuntaan sekin on mennyt, mutta huonosti siis siedän yhä edelleen. Sen lisäksi, että kroppa kerää niistä nestettä, mittailinpa myös verensokeriani. Taannoin söin viimeistä kertaa hiilaripainotteista lämmintä ruokaa, kun lautasella oli bataattia. Tunnin-puolentoista päästä verensokeri oli yli kahdeksan. En olekaan sellaisia lukemia nähnyt mittarissa ikinä ennen. Vaikka aikoinaan veteli jäätelöt ja karkit ja kaikki mahdolliset naamariin, ei se noussut kuin piirun päälle seitsemään. Tänään opin kuitenkin, että korkea kortisoli saattaa olla tässäkin takana. Mutta pannaan pääsi tuollaiset ateriat, sillä epänormaalistihan se käyttäytyy ja ruokkii taas kortisolia ja tiedä mihin johtaa lopulta. Vaikka siihen diabetekseen. Semmosen opin kanssa hiljattain, että jos sitä kiusaa ja arvot heittelevät noin, lopputuloksena voi hyvinkin tuo tauti olla. En ajatellut sitä vapaaehtoisesti ottaa. Mittailemalla eri ateroiden vaikutuksia verensokeriin olenkin rakennellut tuota syömiskaavaa päiviini. Ja ennen kuin joku kysyy, niin paastoarvoni aamulla on aivan normaali.

En myöskään voi näissä ruokajutuissa luottaa enää siihen, että mitä mieleni huutaa. Kärsin välillä aivan tajuttomista ruokahimotuksista ja toisinaan annan ihan rehellisesti vain periksi. Meiltä nyt ei mitään epäterveellistä löydykään enkä semmosia koskaan himoitse (paitsi löytyy jotain lahjoitettua suklaata tms. joihin en koske pitkällä tikullakaan), joten himotuksissanikin tulee syötyä ihan vaan terveellistä sapuskaa. Mutta välillä liikaa, koska hemmetti soikoon, se mieli huutaa kovin. Vai kroppako se huutaa? Kai tämä selittyy jollain hormonien heittelyllä. En silti tykkää siitä yhtään ja toivon, että menisi pois. Pitää siis opetella nämä mielen signaalit uudelleen. Milloin kyseessä on tarve ja milloin halu, ja sen myötä oppia, että milloin pitää antaa periksi ja milloin ei. Ja tähän kaiken päälle sitten tietysti vielä se, että mitä mm. migreenin vuoksi voi/uskaltaa syödä ja mitä ei ja missä määrin, ynnä muut rajoitukset.


Nyt uusimpana opeteltavana on nukkuminen. Tässä on jo jonkin aikaa ollut sellainen fiilis, ettei se normaali unimäärä ole enää riittävä. Eli se sama, mikä on riittänyt jo useamman vuoden. Enää ei riitä. Kirjoittelin unesta keväällä täällä. Itsellenihän on riittänyt se 6-7 tuntia ja sen yli kun mennään niin väsyttää aina vain enemmän. No nyt pitää kyllä saada se kahdeksan tuntia, tai nukahdan vaikka sohvalle yhtäkkiä yllättäen. Kuten eilen. Heti otettiin viime yönä lisää unta ja seitsemän ja puoli tuntia sitä tuli. Se on riittänyt ja tänään on energiataso kohdillaan. Pyritään siis tästä lähtien lähemmäs sitä kahdeksaa, kun semmoista se keho nyt koittaa huutaa. Tämä aiheuttaa itseasiassa aika paljon haasteita arkeen, mutta ei sille oikein mitään voi. Ja kortisolinkin ynnä muun palautumisen kannalta on ehdottomasti parempi nukkua mieluummin enemmän kuin vähemmän.

Jotenkin myös koko identiteetti on hukassa, enkä ole ihan varma enää kuka oikein olen. Täällä mulla ei ole selkeää roolia, kuten esimerkiksi Saksassa oli, jossa olin Hausfrau ja elin tuota roolia aivan täysillä. Täällä koko rooli puuttuu. Ehkä siksi muutan jatkuvasti mieltä tukkani suhteen, kun en ole yhtään varma minkä näköinen mun kuuluisi olla. :D Tämä kaikki kuulostaa varmaan paljon dramaattisemmalta kuin oikeasti on, joten ei hätää, täällä silti hymyillään! ;)

Aikamoista opettelua edessä ja paljon jo takanakin onneksi. Kai mä jostain löydyn joskus taas. :)

Ja jotta ei nyt mennyt aivan valitusvirreksi koko postaus, kerrottakoon, että tänään meni olkapäätreenissä sivuviparit jo kymmenellä kilolla (3x10). Hell yeah!


P.S. Tiedän, että siellä varmaan moni sormet syyhyten on jo ehdottamassa mulle kaikenlaista, että pitäisikö mun kokeilla sitä tai tätä tai tuota, mutta totuus taitaa olla, että vain minä voin tätä kehoa koittaa ymmärtää ja kuunnella, eikä siihen oikein voi kukaan muu vaikuttaa. Eli neuvoja en tämän vuoksi osaa tai voi juuri pyytää. Aika turhaa taitaisivat olla. Tietysti messeviä kuningasideoita otetaan aina vastaan. :D Mutta lähinnä vain tahdoin jakaa tämänkin puolen tästä koko kilpirauhas-/kortisoli -mistäliesopasta. Niin paljon siihen vain liittyy.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Verskat jalkaan ja menoksi!

Tänään tuli kuluneeksi kolme viikkoa migreenitöntä aikaa. Tästä rohkaistuneena uskalsin aamulla lähteä yksikseni kävelylle, kun ei tarvinnut pelätä kesken lenkin iskevää migreeniä. Olikin vapautunut fiilis! Viimeksi olen ollut yksinäni kävelemässä joskus heinäkuussa. Silloin sain lenkin jälkeen migreenin, enkä mennyt enää. Miehen kanssa on satunnaisesti käyty iltaisin kävelemässä, mutta noita ei voi tehdä läheskään niin usein kuin yksinäni päivällä voisin tehdä. Siispä kävelymäärät on tipahtaneet tosi kovin. Vielä kesän alussa meinasin, että tälle vuodelle tulee varmaan 900-1000km kävelykilometriä täyteen helposti. En ole enää sitä mieltä. :) 559km on nyt kasassa. Enkä siis tavoittele mitään määrää. Kunhan on hauska seurata ja verrata edellisen vuoden määrään, mikä on ylitetty jo kolmella sadalla. :D

Lippis Adidas, takki Nike, housut Adidas, lenkkarit Nike. Voiton vie kyllä Adidas, pöksyt on vaan niin hienot.

Olin siinä jo aamulla päättänyt, että lenkki voisi olla pitkä ja rauhallinen, enkä tule tekemään punttitreeniä tälle päivälle ollenkaan. Ei nyt aleta sentään ihan vallattomiksi! ;) Jalat ja kankut on eilisestä jalkatreenistä kipeät, joten senkin vuoksi tahdoin vain rauhallisesti köpötellä. Päälle laitoin aivan liikaa vaatetta. Verkkareiden alla oli sukkahousua ja lämpösukkaa ja takin alla paria pitkähihaista, joista alempi oli vielä lämpökerraston paita.. :D


Yhdeksän aikoihin lähdin ja aika äkkiä se selvisikin, että kesähän siellä vielä vissiin on. Tämä kyllä yllätti, sillä tässä on ollut niin kylmiä päiviä ihan sisälläkin (nämä viimaiset talot..), että on saanut täristä fleece päällä ja se huppu naamalla.. :D Tänään oli kuitenkin kesä syksyn sijaan. Kai tämä on vaan Skotlantia. Joka toinen päivä eri vuodenaika. Oli tosiaan kuuma, ötökät pörräsivät, linnut lauleskelivat, kukkaset kukkivat ja ei edes tuullut. Hanskat lähti kädestä nopsaan ja takkikin parin kilsan kohdalla. Rullasin hihat ylös ja loppureissu tulikin tehtyä paljailla käsivarsilla. Edes koko kesänä en tainnut tällaista aikaa kyetä olemaan pihalla hihat ylhäällä/ilman hanskoja!


Ilmeisesti tällaiset lämpötilat kuuluu täällä tähän vuodenaikaan. Eipä nuo puutkaan ole ruskassa, vihreää on vielä. Ihan pikkiriikkisen alkaa väriä niistä vaihtua. Itse odotan kyllä jo kunnon syksyä. Se sopii mulle monella tavalla paljon paremmin kuin kesä ja tykkään syksystä muutenkin monella tapaa. Talvikin saisi jo tulla jos multa kysytään. :D Vaikka autoilijoille se sitten onkin täällä ihan p*rseestä.

Siellä tosiaan tallustelin vanhaa kahdentoista ja puolen kilsan reittiäni, mitä en ole päässyt talsimaan kuukausiin. Surukseni lampaat olivat reitin varrelta kadonneet jokaiselta laitumelta, mutta jokunen nautaelikko sentään näkyi. Kyllä mä siellä kaheli hymy naamalla menin taas itsekseni ja nautiskelin. Ihmettelin sitä aivoissa starttaavaa ajatusprosessia taas. Niin moni ajatus jää ajattelematta kun ei pääse ulos. Kävelyllä alkaa aina valtaisa raksutus. Siksi ne onkin sellaisia reissuja, että mieli niitä kaipaa. Ja siksi en luopuisi niistä vapaaehtoisesti mistään hinnasta.


Harvoin on mennyt lähes kaksi ja puoli tuntia kävelyllä noin nopeasti. Mittaa reissulle tuli tosiaan se 12.5km ja rauhallisesta tahdista kertoo se, että tuon saman reitin olen mennyt monesti kahteen tuntiin ja kerran allekin. Nyt kulutin aikaa 2:17. En laske tätä edes aerobiseksi, koska rasittavuustaso oli itselleni mitätön. Samallahan sitä voisi kutsua aerobiseksi vaikka parin-kolmen tunnin shoppailureissua, jos tällaistakin. :) Puhtaasti siis mielelle tämä reissu. Kroppa ei varmaan edes huomannut mitä tapahtui. :D

Kotona lämpömittari näytti auringossa olevan yli kolmekymmentä plusastetta. Ilmankos tuli lämmin.

Mukavaa oli myös huomata kotiin saapuessa, että oikean käden ainaiset kipeät turvotukset ja syväjäätymiset eivät tällä kertaa tapahtuneetkaan, vaan turvotus lenkin jälkeen oli kädessä minimaalista ja kynäkin pysyi hyvin otteessa. Edesauttoiko sitäkin koko touhua se kahvi? Pahemmaksi se oli tosiaan jo keväästä eteenpäin mennyt ja nyt yhtäkkiä onkin parempi. Kiva on huomata näitä pieniä juttuja ja että joskus sentään tämäkin kroppa tuntuu menevän parempaan suuntaan, eikä aina vain bongaa jotain uusia kremppoja. Tässähän tulee ihan toiveikkaaksi, että joskus ehkä ihan tosissaan vielä löytyy se mun oma kroppa täältä kaiken alta!

Hirveästi iloitsen kyllä, jos näitä kävelyitä saa jatkossa tehdä taas ihan silloin kun tahtoo. Migreenithän sen ratkaisee. Tänään ruokavalioon palaa omena. Vielä en ole ollut niin rohkea, että olisin jo syönyt. Jännittää liikaa. Tuo on ensimmäinen sellainen palautettava, jota vakavasti harkitsin triggeriksi, kun oli yhdistävänä tekijänä kolmella kerralla. Myös silloin 2008 keskellä yötä. Enköhän mä jossain kohtaa rohkene nakertamaan. Sittenhän sen tietää, eikä tarvitse miettiä enää. Enkä syönyt niitä muutenkaan enää aikoihin, mutta migreeneitä tuli silti. Koska kahvi. Koitan tätä tässä itselleni hokea. :)

p.s. Bloggeri näyttäisi taas tökkivän, ihan kun oisi tullut uudet kommenttikenttäjutut. Kuvia ei ole näkynyt normaalisti kaikissa blogeissa ja mullakin tässä lataamisvaiheessa lykkäsi vaan kysymysmerkkiä kuvan tilalle kahdesti. Toivottavasti kaikki kuitenkin pelittää. Mahdollista kysymysmerkkikuvaa klikattaessa kuvan pitäisi kuitenkin näkyä normaalisti, ehkä pienellä viiveellä vain. Jännityksellä ootan taas myös, että miten kauan kestää, että ilmestyy bloggeriin. :) Ei ole enää aikoihin ollut suoraan siellä näkyvissä.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Treeniviikko 38

Maanantai: hauikset, ojentajat, olkapäät. Kesto: 1:07.
+ 40min crossailua, 14.05km.

Tiistai: lepo.

Keskiviikko: jalat. Kesto: 1:08.

Torstai: selkä, vatsa + kyljet. Kesto: 1:13.

Perjantai: hauikset, ojentajat, olkapäät. Kesto: 1:12.
+ 40min crossailua, 13.80km.

Lauantai: lepo.

Sunnuntai: jalat. Kesto: 1:08.


Ja koska tähän hätään ei ole tarjolla treeniaiheisia kuvia, niin kissakuvalla mennään. Tavallaan liittyy treeneihin, tuossa istun ja juon palkkariani. Ja sitten tärkeä nesteytyslisä käydään varastamassa.

Ai kun kiva kun toit mulle tähän tätä vettä kiitti

Tälle viikolle tuli kaksi lepopäivää ja semmoseen olenkin tässä ajatellut nyt tähdätä. Toisena voi käydä kävelyllä, mutta kaksi punttivapaata viikkoon pyrin jättämään. Lisäksi sain kieräytettyä tällä viikolla tuon treenijärjestyksen kohdilleen, eli että vatsaa treenataan jalkatreenin jälkeen eikä ennen.

Tänään oli taas aika messevä jalkatreeni ja suurenmoiset perstalkoot! Ei ollut kokonaisuudessaan loistokas treeni, mutta kohokohtia löytyi sen verran, että jäi oikein hyvät fiilikset (ja persarkuudet). Treenin loppupuolella piti käydä vessassa ja onneksi oli pienempi hätä, kun ei siinä oisi kauaa voinut istua kannikoiden kramppaillessa. :D

Ruoaksi mutustelin eiliseltä jäänyttä kasvissosekeittoa (porkkana+lanttu) ja ison kasan salaattia.
Maustekasan alla raejuustoa. Pikkukulhon olen ihan itse lohkaissut rikki. Heidi itte!
Niin hyvässä kun pahassakin. :D

Tällä viikolla on tuntunut lähteneen aineenvaihdunta ihan täysillä liikenteeseen. Vatsa on toiminut jopa siedettävästi nyt muutaman päivän, olen jatkuvasti nälkäinen ja finnejäkin pukkaa, joista en olekaan saanut nauttia aikoihin. Tässä on olo kuin teinillä yhtäkkiä! Vaikka ei mulla niitä ollut kyllä silloinkaan. :D Tuo nälkä osaa olla kyllä SUURI silloin kun se iskee. Eilen aamulla heräsin siihen, että luulin melkein kuukahtavani kohta hengiltä sen vuoksi. Aivan tajuton tyhjä korvennus sisuksissa. Tältäkö se tuntuu kun vatsa toimii? :D Kun se ei olekaan jatkuvasti aivan ylitäynnä. Mä en enää muista, kun siitä on aikaa.

Toivottavasti tämä on nyt pysyvä olotila. Asiaan on varmaankin auttanut se todennäköisen kahviallergian hoksaaminen ja sen myötä kilpirauhanen on ehkä saanut itseään jo vähän parempaan vauhtiin (tämä postaus) ja aineenvaihdunta pääsi hyrräämään jo vähän paremmin. Lähtökohdasta melkein-nolla on varmaan aika helppo kuitenkin vähän nousta. :D Kunhan ottaa sen pahimmat kiusankappaleet vain pois ja sitä olen tehnyt. Olen kiinnittänyt huomiota nyt siihenkin, etten söisi hirveitä määriä semmoista tönkköä ruokaa, vaan pehmeämpää. Eli ei ylenpalttisesti rahkaa tai Questin patukoita ainakaan. Uusin aamupala on ollut myös tämän vuoksi hyvä keksintö. Toivottavasti se nyt sopii mun massulle hyvin, jotta voisi jäädä. Eilen tein taas ison satsin lisää sitä jääkaappiin aamuisin lapattavaksi. Tällä kertaa sekaan surahti neljä banskua ja muut kaverit.

Edellisestä migreenistä (ja kahvista) tulee tänään kolme viikkoa. KOLME VIIKKOA. Huhhei. Maanantaina otin takaisin ne parapähkinät (kolme, seleeni) ruokavalioon, eikä ole tullut migreeneitä. Huomenna uskallan aloitella omenoiden palautuksen. Voi jösses kun onkin ollut ikävä omenoita. Toivottavasti ei tule niistäkään. Toki kaikki viittaa vahvasti siihen kahviin, mutta silti jännittää. Joka päivä jännittää, että nytkö iskee. Sitten kun niska on juntturassa niin näkökenttään tulee välillä niitä plänttejä. Ei ne ihan samanlaisia ole kuin migreenin sahalaitakuvio, mutta silti ne aina vähän jännittää. Piti vaihtaa kännykkäänkin tausta ja koko teema aivan toisenlaiseksi, kun siitä tuli katteltua aina migreenissä puolisokeana kelloa, että missä kohtaa mennään ja miten kauan on kohtausta takana. Sitten joka kerta kun sitä katteli ilman migreeniä, niin tuli välittömästi mieleen mille se näytti sahalaitakuvion kanssa. Nyt se ei muistuta mitään, kun harmaa vaihtui punaiseksi.

Semmonen oli tämä viikko, meni jälleen ihan supernopeasti. Uutta kehiin vaan. Olkoon se hyvä. Ja migreenitön. 

lauantai 21. syyskuuta 2013

Minkälaisia blogeja tykkään lukea?

Joku jossain on selkeästi postannut lähiaikoina aiheesta 'älä bloggaa näin', kun sieltä sun täältä alkoi tulla blogikirjoituksia, jossa aihetta sivuttiin. Iso osa näistä postauksista on ollut sellaisia, että ovat tunnistaneet itsensä siitä listasta miten ei kannata blogata. Ja kyllä, luin itsekin kyseisen postauksen, kun siihen on ollut linkkiä seuraamissani blogeissa. Kai minäkin sieltä listalta itseni tunnistin, mutta tässä on erona vissiin se, että tällainen ei juuri minua kiinnosta. :D Kun ihan edelleen ensisijaisesti itselleni tätä kirjoitan, jotta on joku paikka, mihin näitä ajatuksia ja treenejä kirjata.

Olen tosi huono ottamaan kantaa asioihin, jotka vellovat blogeissa. Tämä johtuu ihan vain siitä, että kiinnostukseni ei riitä siihen. Taannoin oli suuri kohina aiheesta fitness ja onko se vaarallista/eikö se ole vaarallista. Itse vihaan koko sanaa eikä minua kiinnosta, jos joku itselleni tuntematon ihminen näkee touhuni vaarallisena. Vaikka en tätä touhuani miellä tuolla f-sanalla muutenkaan. Kunhan elän terveellisesti ja nostan punttia. Jos tietämättömät kakkiaiset ovat sitä mieltä, että vaarannan tässä vähintään koko elämäni, niin saavat puolestani pysyä vaan tietämättöminä kakkiaisina.


Tälläkin kertaa jätän ottamatta kantaa siihen, että minkälaisia blogien pitäisi olla tai ei pitäisi olla, saati että puolustelisin omaa tyyliäni tai kävisin läpi oman blogini filosofiaa. Tämä aihe kuitenkin johti sellaiseen ajatukseen, että ajattelin kertoa millaisia blogeja tykkään itse lukea, millaiset iskevät minuun.

Luen erityylisiä blogeja. En siis suinkaan ainoastaan treeniblogeja, kuten moni saattaa olettaa. Treeniblogeja on kuitenkin varmasti enemmistö, koska aihe on yksinkertaisesti lähellä sydäntä. Sen lisäksi seuraan blogeja laajasti psykologiaan liittyen, ihmisen mielen kiemuroista ja tunnetiloista. Monia terveyteen/ravintoon liittyviä blogeja seuraan myös, toiset niistä laajasti informatiivisia ja toiset saattavat keskittyä yhteen tiettyyn aihepiiriin tämän aiheen sisällä. Ulkomailla asumiseen liittyviä blogeja on lukulistalla myös luonnollisesti useampi. Lisäksi seuraan sellaisia riipaisevia blogeja, joita ei aina kykene edes lukemaan. Keskittyen vaikka lapsen vakavaan sairauteen tai puolison menettämiseen (mm. Life as a widower). Näitä varten täytyy olla tietty mielentila, tarkoittaen oikeastaan vain sitä, että on valmis itkemään, koska myötäelän aivan täysillä. Seuraan blogeja sekä suomeksi, että englanniksi.

Eniten blogeissa iskee se, että kirjoittaja antaa itsestään mahdollisimman paljon. Että tiedän, millainen ihminen siellä on, eikä pysytä etäisenä. En tykkää oikein etäisistä ihmisistä muutenkaan. Ei tarkoita siis epäsosiaalisia ihmisiä, sillä heistä tykkään valtavasti! Vaan ehkä enemmän tarkoitan sulkeutuneita ihmisiä. Jotka eivät anna itsestään mitään ulospäin. Ovat vaan kiinni. Niin, että et saa edes sitä tunnetta heistä, että ovat kiinni. Semmosiakin on. Heidän kanssaan ei saa mistään mitään irti. Ei tunteita sanojen takana. Tällaisia blogeja en jaksa seurata. Enkä myöskään sellaisia, jotka ovat pelkkiä tai suurimmaksi osaksi teemapostauksia, lukuun ottamatta tietysti blogit, jotka ovat tieteelliseen faktaan perustuvia ylipäätään. Mieluummin luen vaikka joka päivän treeneistä toistot ja painot, kun että jokainen postaus on tietyn teeman takana; näin teet sitä ja tätä, opi sinäkin tämä ja tuo, tätä kokeilemalla sinäkin onnistut. Ehkä siksi, kun en näistä saa omaan elämääni mitään irti. Varmasti hyödyllisiä monelle muulle, varsinkin aloittelijalle kyseisessä missälie -aiheessa.


Tykkään myös rikkinäisistä ihmisistä ja tykkään, että se näkyy blogissakin. Ei siinä tarvitse velloa, mutta että sitä ei peitelläkään. Kai jokainen meistä on vähän rikki, toiset enemmän. Ja mitä enemmän olet rikki, sitä enemmän tykkään. Mulla kun ei ole minkäänlaisia äidinvaistoja (paitsi elukoita kohtaan), niin niiden tilalla taitaa olla rikkinäisten ihmisten auttamishalu. :) Tykkään lukea rikkinäisten ihmisten ajatuksia. Niissä on tiettyä syvyyttä ja kokemusten sekä tunteiden kirjoa. Ja iso osa niistä on tietysti samoja ajatuksia kuin omani. Kai siinä on aina jotain lohdullista, kun joku toinen ajattelee ja tuntee täysin samoin kuin itse.

Varmaan myös blogeista ne suurimmat suosikit onkin lähinnä itseni kaltaisia, edes jollain tärkeällä osa-alueella. Koska sellaisten ihmisten ystävä näkisin voivani olla. Niitä ei montaa ole. Täällä blogimaailmassa olen törmännyt muutamaan vahvasti kaltaiseeni, joista parin voisin mainita. Jaanaba (Liikuntapäiväkirja), jolla on tuhottomasti samanlaisia mielipiteitä kuin itselläni ja Elina Heidi Rinkeli, joka kirjoittaa ajatuksiani ja tunteitani suunnilleen joka kerta. :) Aivan täysin avoimesti, mikä tietysti kolahtaa. Ja tykkään myös valtavasti Jeritan suorasanaisuudesta!

Tämä sama on varmaan syynä siihen, miksi en tykkää yltiöpositiivisista blogeista. Toki saa olla positiivinen, mutta että ei koskaan mitään muuta. Jätetään pois kaikki vähänkin ikävä ja kaikki kirjoitukset ovat pelkkää puspus <3 ja elämä on ihanaa. Kyllä sen nyt tietää, ettei se elämä nyt aina ole ihanaa. Minuun iskee se, että siitä kerrotaan silloin, kun ei olekaan niin ihanaa. Edes vähän. Sitten saa jatkaa positiivisuutta. :) Itse olen niin henkeen ja vereen realisti, että se namnampuspus ei vain ole millään lailla täysin todellista ja rehellistä. Joskus on oltava huonojakin päiviä ja tykkään lukea niistä huonoista päivistä. Olen huomannut, että vähemmälle lukemiselle jäävät ne blogit, jossa on aina vain kaikki ihanasti. Ne tulee selattua läpi, katson ehkä kuvat. Eikä siis tarkoita sitä, ettenkö olisi iloinen, että heillä on kaikki ihanasti. Silti voiton vievät ne blogit, jossa ei ole aina kaikki ihanasti. Semmoisiin ihmisiin ihan luonnostani samaistun enemmän, kun en ole mikään yltiöpositiivinen ihminen. Vaan se realisti.

Tuossa jo mainitsinkin kuvista. Niistä tykkään. Oli ne sitten millaisia vain tai kuinka paljon vain. Laadulla ei väliä. Eikä kyllä aina haittaa, vaikka ei olisi kuvia ollenkaan. Jos asia on mielenkiintoinen, luen sen ihan ilman kuviakin. Tykkään sekä lyhyistä että pitkistä postauksista. Pidemmät saatan säästää parempaa aikaa varten, jos juuri sillä hetkellä ei sitä ole. Myöskään kirjoitusvirheet blogeissa eivät juuri häiritse, jos blogi on muuten mielenkiintoinen. Seuraan ainakin kahta blogia, joissa tehdään tuhottomasti perusvirheitä, mutta kirjoittaja itse antaa niin paljon itsestään teksteihin, että tuo ei haittaa pätkän vertaa. Muutenhan olen aikamoinen kielioppipoliisi kun sille päälle satun. Äidinkieli oli iso lemppari koulussa.


Tykkään suuresti kun kirjoittaja paasaa välillä, päästelee höyryjä. Tykkään jopa blogeista, jotka keskittyvät kokonaan aiheen ympärille. Tykkään blogeista, joiden kirjoittajalla on vahvoja mielipiteitä ja uskaltaa tuoda niitä julki. Niissä on asennetta ja ehkä aika paljon sellaista karismaa, mikä iskee juuri minuun. En taas tykkää laisinkaan, kun omaa aatetta tuputetaan, oli se sitten ruokavalio tai treeni tai mikä hyvänsä. Sellaiset, jotka kertovat, että näin kuuluu tehdä ja jos et tee niin, teet väärin. Jos kirjoittaja on löytänyt itselle hyvän tavan elää ja toimia, on se hänen mielestään ainoa oikea tapa elää. Vaikka itse en juo alkoholia, syö elukoita tai niitä herkkuja tai juo vaikka sitä kahvia tai syö viljaa, niin mulle on aivan sama miten te muut elätte. Keskityn omaan napaani näissä asioissa, kun se on tämän elämän tärkeimpiä napoja kuitenkin. :) Siksi en itse kirjoittelekaan yleisteemapostauksia tällaisista aiheista. Ainoastaan sitä kautta voin käydä läpi näitä asioita, että mitä olen itse oivaltanut ja miten olen omalla kohdallani jonkin hoksannut sopivan minulle. Voin toki suositella jotain, jos olen sen niin hyväksi havainnut. Helposti voin koska tahansa suositella olemaan ilman alkoholia, herkkuja, lihaa, kahvia, viljaa.. Mutta tuputtaminen on tosiaan asia erikseen, jätän semmoiset blogit lukematta. Semmosta en vaan voi sietää ja semmosta en itse myöskään harrasta. Kun ei ole yhtä oikeaa tapaa elää. Erilaisia ollaan kaikki.

Ja siksipä jokaiselle blogille varmasti löytyy lukijansa. Tiivistettynä voisin omat mieltymykseni niputtaa sellaiseksi, että tosiaan itsensä näköiset, rehelliset, asenteelliset, vähän rikkinäiset ja ei yltiöpositiiviset. Niistä on tehty omat suosikkiblogini. Kaikki muu yllä mainittu on lähinnä hienosäätöä. Tuossa ne tärkeimmät elementit.

Voisinkin haastaa jokaisen joko kertomaan kommenttikentässä millaiset blogit teihin iskee, tai sitten ihan postaamaan aiheesta, jos siitä löytyy näin paljon sanottavaa, kuin eräältä.. :D Tämän myötä toivottelen hyvää viikonlopun jatkoa!

perjantai 20. syyskuuta 2013

KokovartaloAUTS

Viime viikonloppuna kun miehellä oli pidennetty vapaa, katseltiin pitkästä aikaa leffoja, jokaisena neljänä vapaapäivänä. Jännitysniskan kanssa tuo on vähän typerää touhua tommonen.. :D Yksi varmaan menisi vielä, mutta että neljä. Kun keskityn johonkin, varsinkin jos täytyy keskittyä oikein kovin ja jos on oikein jännää, olen kokovartalojännityksessä, ihan jalkoja myöten. Pahin jännityspaikka on kuitenkin niska ja hartiat. Ne ei pysy rentona laisinkaan, eli jos katselee parin tunnin leffan, olen pari tuntia hartiat korvissa. Toisen leffan jälkeen sen jo huomasi, että nyt menee enemmän ja enemmän jumiin. Eipä se estänyt kuitenkaan katselemasta niitä lisää. Kun teki mieli! Tästä sain tosiaan sitten suhteellisen mojovat yläselkä-/hartia-/niska-/kaulajuntturat. Btw, Apocalypto on aika hemmetin hyvä leffa. Mutta niskalle aika hemmetin huono. :D

Aamulla tukkaa ei vielä ollut tämän enempää..

Niskan lisäksi kipeänä on takapuoli ja takareidet. YEAH BABY!! Eli perille meni viime kerran jalkatreeni! ;) Ei sitä tarvinnut kuin vaan tehdä kunnolla. Aatella. :D Mutta ei siinä kaikki! Eilen rullasin rintalihasten ja käden kiinnityskohtaa ja tänään koskee niin perkuleesti. Sen lisäksi eilinen selän ja vatsan treeni tuntuu. Tein eilen pitkästä aikaa kulmasoutua käsipainolla mutkatangon sijaan (koska lapa) ja koskee ihan eri tavalla taas. Ja kovin koskeekin! Vatsalle sain taas sellaiset hapotukset eilen, että tänään on etenkin ylimmäiset palikat arkana. Voisin sanoa, että ryhdin pitäminen on todella haastavaa, kun kipeät vatsalihakset ja rintalihakset vetää ryhtiä eteen, eikä kipeä selkäkään tahdo olla suorassa laisinkaan. Olen Quasimodo!


Eli kaikinpuolin sellainen jyrän alle jäänyt olo. En kyllä valita, kun treenistä tämä kuitenkin suureksi osaksi johtuu, niskaa lukuunottamatta. On mennyt jumpat sinne minne pitääkin. Huomenna olisi jalkatreenin paikka, mutta taidanpa viettää lepoa tai korkeintaan käyn kävelyllä, jos päivän tuoksinassa ehtii. Hirveästi tekisi mieli myös katsella leffoja.. Apua.

Voi olla, että huomenna tuntuu käsissäkin. Vakavan oloista hommaa tuo pullistelu. :D

Eilen tuli postissa lisää tukkaa. Jo sitä oli odotettukin! On ollut kyllä niin yhyy näytän pojalle -fiilis tässä viime aikoina. Onneksi tukkaa tosiaan saa aina ostaa lisää jos on tarve ja nyt oli tarve, joten ostin. :D Ne mitä mulla on ollut jo valmiiksi on tosiaan ollut huonoa laatua, joten toivon tällä kertaa saaneeni hyvää tavaraa. Ensivaikutelma oli, että ihan hemmetin laadukkaan tuntuista.


Vielä en kuitenkaan innostu. Ennenkin ollut ihan fiiliksissä, että tukka on ihanaa, vaan menee pari viikkoa ja se onkin ihan yhtä hamppua. Toivon, että tämä pysyy hyvänä nyt. Mulla tosiaan on aikoinaan ollut viitisen vuotta putkeen pidennykset päässä, joten siinä pääsi näkemään yhtä sun toista tukkaa. :) Parhaat pysyivät hyvänä päälle vuoden. Semmosia olen kaivannut. Sitä kyseistä tukkamerkkiä ei valitettavasti myydä kuluttajille suoraan, vaan pitäisi mennä kampaajalle. Minä en mene sinne maksamaan työstä jonka osaan itsekin tehdä. :D On kyllä kun rahaa kilahtaisi aina pankkiin kun laitan teipit päähän itse. Suomessa maksoin joka toinen kuukausi yli satasen kampaajalle, kun piti tyvi värjätä ja nostaa teippejä + tietysti jos piti ostaa uutta tukkaa niin vieläkin enemmän. Ihan ensimmäinen pidennysreissu maksoi yli 500e! Eli Heidi itte nykyään vaan! :D


Se on tosi pitkä. En vielä ainakaan raaski lyhentää yhtään. Mutta jestas, että laatu tuntuu hyvälle.

Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 19. syyskuuta 2013

Banaanitattarivellipuuro + ruokakuvia

Semmosta mä tänään aamulla söin. :D Eilisessä postauksessa kirjoitinkin siitä, että lämmintä aamupalaa on saatava, ettei tarvitse olla heti aamusta ihan umpijäässä. Sen pohjalta piti jotain keksiä, mitä voi tehdä edellisenä iltana valmiiksi (sillä aamulla pitää saada ruokaa änyyteeheti). Banskuja tietenkin oli kotona ja niiden lisäksi kaapissa oli tattaria. Hiutaleita täällä ei ole missään näkynyt, niin ostin aikoinani niitä kokonaisia tattaripalleroisia. Oikealta nimeltään moiset taitanevat olla idätettyä tattaria, mutta pallura on paljon hauskempi sana, joten mennään sillä. Tuosta tehtyä puuroa söinkin kolmena aamuna vuoden alussa, mutta en tykännyt niistä palluroisista, enkä mitenkään huimasti kyllä maustakaan. Ilmaakin se keräsi kovasti. Kolmantena aamuna keksin sauvasekoittimen ja surrautin menemään. Silloin se maistui kaikista parhaimmalle. Eilen sitten keittelin itselleni aamupuuroa tämä mielessäni. Aamulla kulhossa oli tällainen näky:

Pimeä kuva kun viideltä aamulla on vielä pimeää.

Tuon tein niin, että keitin isomman satsin kerrallaan, ettei tarvitse joka päivä olla hämmentämässä. Isompaan satsiin riitti puolitoista desiä palluroisia. Kypsensin ne ensin ja sitten aloin surrailla sekaan yhtä sun toista. Satsiin pääsi kaksi banaania, pellavansiemenrouhetta, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä, kaneli+kardemumma+piparkakkumauste. Surrur ja velliksi! Tykkäsin heti kun maistoin sitä. Juuri sopivan makeaa ja pullamaista. Juuri semmosta, miten tykkään aamupuuroni syödä. Tuon lappasin isompaan kippoon ja jääkaappiin, josta aamulla lappasin sopivan määrän kulhoon ja heitin mikroon. Lämmityksen jälkeen vielä nokare vadelmahilloa sekaan ja raejuusto päälle ja NAM. Eikä tullut kylmä tänään. Ei tarvinnut laittaa huppua päähän ja toista huppua naamalle naamaa lämmittämään. :D Nälkäkin pysyi poissa hyvän tovin, tosin sitten kun se iski niin se iski aivan täysillä (kesken treenin). Olin varma, että kuolen siihen HETI jos en saa ruokaa. No en kuollut onneksi kuitenkaan. :D Tuota kyseistä erää tulee syötyä yhteensä kolme-neljä aamua. Sen verran se varmaan justiinsa säilyy. Toivottavasti. Noiden päivien jälkeen jo tietääkin, että tuleeko tästä vakioaamupala vai pitääkö tehdä jotain muutoksia. Mutta tykkäsin ainakin!

Laitetaan viime päiviltä vielä muutama ruokakuva, kun niitä on säästössä.


Tein aivan tajuttoman hyvää kasvissosekeittoa. Perinteinen porkkanasoppa se on, mutta surrautin sekaan edelliseltä päivältä jäänyttä makeaa ihanaa myskikurpitsamuussia. Taivaallista! Paras kasvissosekeitto mitä olen tehnyt.



Eilen tein kukkakaalivuokaa. Aineksina vuoassa kukkakaalin lisäksi raejuustoa ja tomaattimurskaa + tietysti ne tuoreyrtit ja mausteet. Tämä oli omaan makuuni vähän liian pistävää. Olisi kaivannut jotain pehmeyttä. Soijajogurttia olisin heittänyt sekaan jos olisin tiennyt. Ei se kuitenkaan onneksi pahaa ollut ja maistui kyllä. Miehelle sitäkin paremmin.



Tänään eilisen jämiä ja parsakaalia. Tällä kertaa kypsytin parsakaalit uunin sijaan syvällä pannulla tilkassa vettä ja kannen alla. Niiden kypsyttyä kaadoin veden pois, maustoin ja pyörittelin vielä jonkin aikaa siinä kuumalla pannulla. Eli sekä keitettyjä ja paistettuja taisivat olla. :) Oikein hyviä noinkin ja saivat päällensä vähän erilaistakin maustetta kuin ne perinteiset uunissa.

Ehkä kyllä vähän rakastan parsakaalia. <3 Sä kanssa?

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Shut up and squat

Tämä päivä alkoi tosi huonosti ja jatkui sellaisena aina puoleenpäivään asti. Todellinen maanantai! Vaikka onkin keskiviikko. Silti.

Eilen vietettiin lepopäivää ja tänään vuorossa oli selkä ja vatsa. Mutta koska vatsani taas tänään päätti, ettei tahdo toimia, ei tehnyt sitä aluetta mieli treenatakaan. Pullottavaan vatsaan koittaa rakentaa vatsalihaksia.. ei kiitos. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että jalkoja kyllä tekisi mieli treenata. Perstalkoot, beibe! Pari viime jalkatreeniä on olleet ihan omituisia, jättäen tunteen, että toisen samanlaisen treenin voisi heittää perään, enkä ole saanut minkäänlaisia lihaskipuja jälkeenpäin. Lueskelin siinä Lihastohtorin taannoisia artikkeleita peräpään treenistä, jotka toki luin jo aikoinani, mutta piti kerrata. Suosittelen kyllä kaivamaan tuolta sen kyseisen postaussarjan blogsautukset, jos peppua tahtoo kasvatella. Paljon saa ihan perustietoa treenivinkkien lisäksi ja itsekin katselin taas maailmaa (kankkujani) uudella tavalla.


Noiden postausten lukeminen antoi ihan uutta virtaa ja kaivattua p*rkele -asennetta. Että ne lihakset nyt kipeiksi, kiitos! Eikä mitään hipsuttelua, niiailua, vähän sinne päin, vaan kaikki mitä tehdään, tehdään kunnolla. Vihaan turhaa tekemistä! Miksi semmosta sitten pitää tehdä? No ei pidäkään! Nyt jotain rotia tähän touhuun, nainen! Laput siis silmille vaan ja painoa pois tangosta niin paljon kuin pitää ottaa, jotta liike menee satavarmasti koko liikeradallaan ja oikeaan paikkaan. Eli bärssiiseen. Ja tämähän tuntui toimivan. 


Jos jokin ei tuntunut menevän sinne minne piti, liike meni vaihtoon. Ei siinä auta itkeä, että tuntuu vain etureisissä tänään eikä takapuolessa, yhyy. Uutta kehiin! Näin kävi takareisien/takapuolen treenaamisen kanssa lattialla maaten, kuminauhan avulla (vastaa vissiin jotain takareisiliikettä salilla laitteessa). Suurin tuntuma oli tänään etureisissä, joten vaihtoon ensimmäisen sarjan jälkeen. Teinkin tilalla tuota yllä näkyvää, mitälieliikettä. Kutsun niitä pakaravedoiksi! Ihan itte keksitty liike ja nimi. :D Kuminauha koivessa kiinni, kiristäen tuossa aloitusasennossa, ja sitten vaan vedetään polvea kohti naamaa. Ei se sinne asti taivu, mutta sitä kohti. Tässä menee pakara melkein kramppiin, jos osaa pitää tuntuman oikeassa paikassa. Tänään ainakin osasin. Split squatinkin sain tehtyä valtavan laajalla askeleella ja pidin huolen, että se polvi kopsahtelee sinne lattiaan asti. Ei tarvinnut ottaa suurimmista painoista kuin vaivaiset parikymmentä kiloa pois.. Hah!

Treeni koostui seuraavista liikkeistä, joista yhtäkään ei tehty superina:

Syväkyykky 3x10
Takakyykky 3x12
Split squat: 10 (vajaa liikerata), pienempi paino: 2x12
Leg curl on ball: 35-25-20
(Takareidet maaten kuminauhalla: 40)
Pakaravedot kuminauhalla: 2x25
Loitontajat kuminauhalla: 3x25

Ja jokainen meni perille. Nyt jo vähän tuntuu voimattomalta ja niin kovin toivon, että ylihuomenna viimeistään sattuu. Niin se Lihastohtorikin sanoi, että jos parin päivän sisällä ei tunnu domsseja, olet treenannut aivan liian kevyesti tai jopa aivan väärin, jos tavoitteena on siis kasvattaa berberiä (tuo löytyy Lihastohtorin tästä postauksesta). Mä en tosiaan tykkää aikaani tuhlata turhuuksiin, joten toivon, että tämä setti ja nimenomaan liikeradat oli nyt niin kohdillaan, että jotain alkaa tapahtua. Tässä istuessani ja kankkuja supistellessani olen tuntevinani arkuutta. Ihhihi.

Nyt tartun imuriin ja kehitän sen jälkeen itselleni jotain lämmintä aamupalaa. En vielä tiedä mitä se on. Aavistelen ehkä vähän, raaka-aineet on selvillä. Olen nyt syksyn tullen aivan umpijäässä aamulla tunnin verran rahka-annoksen syötyäni. Siis istun sohvalla hanskat kädessä, huivi kaulassa, huppu päässä ja joskus toinen huppu naamallakin, kun naama jäätyy. :D Samalla kun mies syö lämmintä kaurapuuroansa t-paita päällä.. Eli jos vaan panostaisi lämpimän aamupalan kehittelyyn, niin luulen, että jokaisella ois mukavampi aamu. :D Katsellaan mitä Heidin Keittiössä porisee huomiseksi.

Mut hei, perstalkoot on taas täällä ihan kunnolla! Nyt se pers kuntoon! Perskeles!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Pallopään käsitreeni

Sain postaustoiveen, että kertoisin käsitreenini sisällön, kuvien kera ja painoineen ja toistoineen päivineen. Pääsinkin heti toteuttamaan toivetta, kun tänään oli kyseisen treenin vuoro. Ja olikin taas aivan loistotreeni! Kuvat olivat kaikki ihan järjestäen kamalia ilmeitä myöten, joten the original pallopää tekee taas paluun tähän postaukseen. :D 

Pullistelin kanssa vähän.. Ihan vähän.

Tämän treenin sisältö ei ole aina sama. Vaihtelen liikkeitä silloin tällöin. Siihen vaikuttaa tuntuma, mieliala ja esimerkiksi irtoileva lapani, joka tänäänkin häiritsi. Pääpanostus on hauiksessa, koska olen sitä tällä hetkellä eniten kiinnostunut kehittämään, sillä siitä lähti paljon lihasta pois keväästä eteenpäin. :/ Toisiksi eniten olen kiinnostunut olkapäistäni ja sitten vasta tulee ojentajat. Tämäkin järjestys vaihtelee. Treenissä suurin osa tapahtuu supereina tai lähes supereina, eli pienellä hengähdystauolla. Tämä vaikuttaa tietysti siihen parina olevan liikkeen painoon tai toistoihin. Eli niissä ei maksimeilla mennä (joko paino tai toistomäärä). Takaolkapäät treenaan selän kanssa samassa treenissä.

Tällä pohjustuksella, treeni oli tänään seuraavanlainen:


Hauiskääntö tangolla 24,4kg: 3x8. 
Superina hauiskääntö vinopenkillä 6kg: 3x12.



Viparit vuorokäsin 8kg: 3x18.



Ranskalainen maaten 18,5kg: 14-12-10.
Superina pystypunnerrus tangolla 24,4kg: 8-6-6. (toivottavasti ei ole lapani mikä kuvassa törröttää!)



Hammerit vuorokäsin 8kg: 3x16.
Superina ranskalainen seisten 6kg: 18, 8kg: 2x12.

Ja siinä oli se setti tänään. Tykkään tehdä hauiksille sekä isoilla painoilla, että vähän pienemmällä useampia toistoja. Ihan vaan koska tykkään siitä tunteesta kun haba on räjähtää ja suoni pullottaa! :') Semmosen saan pienemmällä painolla ja useammalla toistolla. Hammereissa varmasti nousisi kympin paino nätisti, mutta kun en tahdo. Ainakaan nyt tällä(kään) kertaa. Aikaa treeniin kului tunti seitsemän minuuttia ja fiilis oli mahtava, kun tuntui juuri siellä missä pitääkin ja pumppia näkyi.

Painoja ja toistoja on kenenkään turha kopioida tai edes sen enempää miettiä. Ne on niin henkilökohtaisia jokaiselle ja niitä on päälle sata kertaa tärkeämpää se, että liike tuntuu siellä missä pitääkin. Itse teen myös sarjan viimeiset toistot heijarilla tai muulla tavalla huijaamalla, jos ei muuten nouse. Tätä olen tehnyt jo kunnolla treenamiseni alusta lähtien, jo ennen kuin tiesin sen olevan jopa ihan ok. :D Muuten tietysti pyritään täysin puhtaaseen liikerataan, mutta viimeisissä toistoissa saa huijata. Ja Heidi ainaskin huijaa. :)

Toiveita saa muuten aina esittää ja ihan hirveän mieluusti toteuttelen aina kun vain on mahdollista! Jos tahtoo, että kirjoittaisin jostain tietystä asiasta, niin hihkaise ihmeessä. Tykkään siitä, kun ulkopuolelta heitellään kanssa välillä mulle mietintämyssyä päähän tai muuta ideaa. :)

p.s. Kyllä se tukka taas lähti jo päästä. :D Miten niin olen ailahtelevainen?! No nyt lähti kyllä roskikseen, koska oli pelkkää takkua. Uutta tulossa postissa. Until then..

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Treeniviikko 37

Jalat treenattu tänään oikein makoisalla sunnuntaitreenillä ja sen myötä paketoitu tämä treeniviikko, mikä näytti lopulta tältä:

Maanantai: selkä, vatsa + kyljet. Kesto: 1:12.
+ 5.06km iltakävely, 1h, 180 kcal, 12.09min/km.

Tiistai ja keskiviikko: lepo.

Torstai: jalat. Kesto: 1:10.

Perjantai: hauikset, ojentajat, olkapäät. Kesto: 1:15.
+ 40min crossailua, 13.50km.

Lauantai: selkä, vatsa + kyljet. Kesto: 1:14.

Sunnuntai: jalat. Kesto: 1:10.

Päivän berberi.

Lievästi poikkeuksellisen näköinen viikko johtui tosiaan ihan niistä naistenpäivistä ja niiden aiheuttamista kivuista ja särkylääkepöhnästä. Maanantain iltakävely jo vähän tästä kärsi, kun olin päättänyt olla niin sissi, etten tarvitse mitään kipupillereitä, mutta oho, kävelyllä alkoikin vatsa krampata oikein kunnolla ja aika iloinen olen, että pysyin tajuissani.. :D Ei oisi ollut ensimmäinen kerta, kun olisi saanut näiden kipujen vuoksi tehdä kaikkensa, ettei taju lähde. Onneksi ei kuitenkaan tuolla pihalla semmosta tapahtunut. Ja otin sitten tosiaan pilleriä sen jälkeen! Pari päivää siinä menikin pöhnässä ja kivussa. Loppuviikkoa kohti alkoi sujua taas hienosti ja kyllä suurinta suosikkiantia näyttelee nyt tuo käsitreeniosio! Ei siihen oikein muuta vaadittu kuin hauiskäännön tekeminen tangolla mutkatangon sijaan. GRAUH, kun on olleet habatkin hellänä seuraavana päivänä treenin jälkeen! Myös Lihastohtorin postaus tuli juuri sellaiseen aikaan, kun olin noita habojen treenausta oikein miettinyt. Sieltä löytyikin vastaus jokaiseen mielessä olleeseen kysymykseen. :)


Aamu alkoi tänään rahkalla ja kylläpäs olikin tuhti ja nälkää loitolla pitävä annos! Purkki (250g) rahkaa, iso banaani pilkottuna, pellavansiemenrouhetta, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä, loraus riisimaitoa (koostumus), kaneli + kardemumma + piparkakkumauste. Tajutonta herkkua ja nälkä tosiaan alkoi lievästi kolkutella vasta kolmen tunnin jälkeen, jolloin olikin treeniä edessä. Siihen pikkunälkään riitti hienosti pari riisikakkua, joista sai tietysti myös puhtia (eli hiilaria) treeniin. Tätä tästä lähtien mulle aamulla. Banaanipannaria sitten silloin tällöin, muttei varmaan enää aamuisin.


Varsinaista herkkua oli myös ruokalautasella tänään, kun salaattien ja raejuuston kera siihen pääsi myskikurpitsamuussia, tehtynä taas tilkkaan soijajogurttia (ja jätetty sattumia). Kaverina paistettuja herkkusieniä, jotka olikin tänään jotenkin aivan erityisen makoisia. Liekö syynä maustaminen, kun laitoin ihan vain ripauksen currya ja mustapippuria. Nuolin lautasen tänäänkin, kuten jokainen hieno lady. ;) Ja tomaattia kokeilin taas lautaselle, kun näyttivät niin punaisilta ja makeilta. Osa olikin, ne mitkä söin eilen. Loput tänään ja olivat vähän kirpeämpiä. Suu meni rikki taas. Hmph!

Parhautta juuri nyt on se, että miehellä on vielä maanantai ja tiistaikin vapaata. Eli ihan niitä viiden herätyksiä ei ole vielä pariin päivään edessä. :) Siispä parhaudellista ensi viikkoa kaikille!


Ja hei, kaksi viikkoa sitten tuli viimeksi migreeni! KAKSI VIIKKOA! Kahvi oli paholainen!